perjantai 31. joulukuuta 2021

Frendit tietovisa - kausi 1

Olen todella pitkään miettinyt, että olisi kiva tehdä erilaisia tietovisoja ihmisten iloksi. Viimeaikoina olen katsonut mieheni kanssa Frendit-sarjaa, vaikka olemmekin katsoneet kyseisen sarjan jo monta kertaa aikaisemminkin ja sen muistaakin ulkoa, jaksaa se silti aina viihdyttää. Veikkaan, että Suomessa on paljon muitakin Frendit-faneja, joita aiheeseen liittyvät visailut voisivat kiinnostaa.

Ajattelin tehdä tietovisoja kausi kerrallaan. Kysymykset on tehty niin, että jokaisesta jaksosta on yksi ja lisäksi lopussa on muutamia "bonuskysymyksiä", että on saatu mukavan pyöreä summa kysymyksiä. Kaudella 1 jaksoja on 24, joten lopussa on 6 ns. bonuskysymystä. Vastaukset kysymyksiin löytyy ison kysymysmerkkikuvan alta. Juttua saa vapaasti puolestani tulostaa vaikka kotisohvalle tai työpöydän kahvihuoneeseen! Kysymysten taso on vaihteleva, mutta mikään kysymys ei ole mahdoton, kuten ikuinen arvoitus: mikä on Chandler Bingin työ?

KYSYMYKSET:
1. Mitä Monica tekee Paulin kellolle jakson lopussa?
2. Mitä Rachel hukkaa Monican lasagneen?
3. Mitä Phoebe löytää limonaditölkistä?
4. Mihin otteluun Joey ja Chandler vievät Rossin?
5. Mitä tapahtuu Rachelin valkopyykille?
6. Miksi Joey saa potkut  Al Pacino -elokuvasta?
7. Minne Chandler juuttuu sähkökatkon ajaksi?
8. Mitä Joey kuuntelee salaa hautajaisissa?
9.
Mitä Ross toivoo perunamuusiin?
10. Minkä niminen on Rossin lemmikkiapina?
11. Kuka on
Nora Tyler Bing?
12. Miten Ross saa tietää lapsensa sukupuolen?
13. Kenet Rachel yllättää suihkussa?
14. Kenet Joeyn deitti tuo sokkotreffikumppaniksi Chandlerille?
15. Kuka auttaa Rossia puhumaan tuhmia?
16. Mikä on Phoeben siskon nimi?
17. Mitä vakuutusta Monica lainaa Rachelille?
18. Keneltä Monica pyytää apua, jotta tytöt menestyisivät paremmin pokerissa?
19. Keneen tainnutusnuoli osuu?
20. Mihin tehtävään Mindy pyytää Rachelia?
21. Kenet Phoebe valitsee tanssiparikseen steppitunnilla?
22. Mitä Monica ja Ethan salasivat toisiltaan?
23. Mistä Benin nimi keksittiin?
24. Mitä Ross hankki Rachelille syntymäpäivälahjaksi?

Bonuskysymykset:
25. Minkä nimisiä ovat Monican ja Rossin vanhemmat?
26. Miksi Ross ja Carol erosivat?
27. Kuka tunnetaan lausahduksesta: "Oh. My. God."?
28. Minkä väriset seinät Monican asunnossa on? (Olohuone ja keittiö)
29. Mihin kaupunkiin sarja sijoittuu?
30.
Minä vuonna Frendejä alettiin esittää Yhdysvalloissa?

VASTAUKSET KYSYMSMERKKIKUVAN ALLA!


VASTAUKSET:
1. Rikkoo kellon
2. Kihlasormuksen
3. Peukalon
4. New York Rangers -jääkiekko-otteluun
5. Pyykki on värjäytynyt vaaleanpunaiseksi punaisen sukan vuoksi
6. Hän ylinäytteli
7. Pankin aulaan
8. Jalkapallo-ottelua
9. Kokkareita
10. Marcel
11. Chandlerin äiti
12. Rachel sanoo asian vahingossa
13. Joeyn
14. Janicen
15. Joey
16. Ursula
17. Sairausvakuutusta
18. Tädiltään
19. Phoebeen
20. Kaasoksi
21. Rachelin
22. Ikänsä
23. Phoeben pukemista työhaalareista
24. Rintaneulan

25. Jack ja Judy Geller
26. Koska Carol on lesbo
27. Janice
28. Violetit
29. New Yorkiin
30. 1994.

Toisen kauden tietovisaan tästä. (Linkki lisätään kun uusi blogijuttu on julkaistu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)