torstai 9. joulukuuta 2021

Joululahjaideoita naiselle - Yhteistyössä Kauppakeskus Seppä

Kiertelyni Jyväskylän Kauppakeskus Sepässä jatkuu ja tällä kertaa olen poiminut blogijutullisen verran joululahjaideoita naisille. Juttua on ollut miesten juttuun verrattuna helpompi lähteä kirjoittamaan ja ideoimaan - olenhan itsekin nainen. On kuitenkin hyvä muistaa, että makuja on niin paljon kuin on ihmisiäkin ja jutussa olevat ideat ovat nimenomaan vain esimerkkejä, mitä lahjaksi voisi antaa. Lisäksi Kauppakeskus Sepän valikoima on niin laaja, että millään kaikkia hyviä ideoita ei saa juttuun sopimaan. Ajatuksena olikin tehdä jonkinlainen tiivistelmä Kauppakeskus Sepän laajasta valikoimasta ja tuoda esiin esimerkkejä, mitä naisille voisi joululahjaksi hankkia.

Lisää lahjaideoita ja tarjouksia kannattaa kurkata myös Kauppakeskus Sepän joulukuvastosta (tarjoukset voimassa 23.12.2021 asti) ja nettisivujen tarjoukset osiosta. Kurkista myös Sepän digijoulukalenteri, sekä Seppo-tontun puuhia @kauppakeskusseppa Facebookista ja Instagramista. Kauppakeskus Seppä löytyy myös TikTokista!

Jutun kuvat on otettu 24.11.2021, joten huomioithan, että kuvissa näkyvät tarjoukset eivät välttämättä ole enää voimassa ja tuotteiden järjestys on saattanut muuttua!


Kauppakeskus Sepästä löytyy yksi maailman tunnetuimmista muotiketjuista H&M, jonka valikoimasta löytyy tuotteita niin naisille, miehille kuin lapsille. Valikoimista löytyy myös sisustuspuoli, mitä ei joka myymälästä löydy. Monesti naisilla on tarkat kriteerit vaatteissa, joten kannattaa kysyä suoraan mitä on toiveissa tai antaa lahjaksi lahjakortti, jolla voi varmasti valita mieleisiään tuotteita. H&M:n lahjakortti on voimassa peräti viisi vuotta edellisestä käyttökerrasta tai kortin ostosta. Lahjakorttia voi hyvin hyödyntää siis vaikka tuleviin mallistoihin. H&M:n lisäksi Sepästä löytyy yli 10 muuta muotiliikettä - kurkkaa kaikki Kauppakeskus Sepän liikkeet tästä.

XXL on sporttisen ihmisen kauppa. Valikoimasta löytyy kaikkea varusteista laitteisiin ja vaatteista asusteisiin. Oli harrastus sitten kuntosali, hiihto tai ammunta - täältä löytyy. Koska sporttisia lajeja on niin monenlaisia, myös tässä on tärkeä tuntea lahjan saaja ja kuunnella toiveita. On myös lahjoja, jotka sopii kaikille, kuten esim. laadukkaat sukat, pipo tai hanskat.


Clas Ohlson on paikka mistä löytyy vähän jokaiselle jotakin. On paljon asioita, joita jokainen tarvitsee ihan tavallisessa arjessaan, kuten tarvikkeita keittiöön, lemmikeille, älylaitteisiin, tietokoneisiin ym. Clas Ohlsonilla on myös jouluisia tuotteita, sekä tuotteita sisustamiseen. Jos itse mietin, mitä voisin Clas Ohlsonilta toivoa, olisi ehkä juuri jokin ihan käyttöön menevä tuote, vaikkapa varavirtalähde (kuvassa), kyniä ja vihkoja, kauniita sisustustuotteita, lautapeli, hiustenkuivain... Valikoimassahan Clas Ohlsonilla on vaikka mitä!


KICKS on kosmetiikkataivas! Valikoimasta löytyy paljon mm. erilaisia meikkejä ja tuoksuja lukuisilta eri merkeiltä. Joulun suosittuja lahjoja on mm. erilaiset tuoksut ja lahjapakkaukset. Lahjaa miettiessä kannattaa tarkastaa, mitä tuoksua lahjan saaja käyttää tai kysyä toiveita.

Iittala Outletista löytyy monenlaisia tuotteita pääasiassa keittiöön ja kattaukseen. Valikoimasta löytyy mm. huippusuosittuja muumiastioita ja monia muita suomalaisille tuttuja tuotteita, kuten Kastehelmi-sarja, Mariskoolit, Fiskarsin saksia ja muita keittiövälineitä aina vispilästä paistinpannuun. Joillakin ihmisillä on astiasarjoja, joita kerää ja silloin lahjan antaja jo ainakin vähän tietää suuntaa, mitä voisi lahjaksi antaa. Jotkut ovat varmasti myös joskus katselleet jotain kivoja astioita ajatuksella "olisipa tuo kiva", mutta ei ole vain tullut hankittua. Miesten jutuissa mainitsin myös, että keittiötarvikkeita tarvitsevat kaikki ja saman voin sanoa tässä naisten jutussakin, eli mikäli vaikka on lähiaikoina muuttamassa tai juuri muuttanut uuteen kotiin, hyville keittiötarvikkeille on varmasti käyttöä, oli se sitten esim. veitsi, aterinsetti, lautasia, kattila tai paistinpannu. Laadukkaat tuotteet, mitä päivittäin käytetään, on asia, mitä monet arvostaa!


Väitän, että hyvin moni nainen käy kampaajalla. Se, mitä kampaamossa sitten tehdään, onkin eri asia. Leikataanko, muotoillaanko, värjätäänkö, kiharretaanko? Kampaamokäyntiin saattaa äkkiä kulua yli satakin euroa, mikä on iso raha monelle. Siksi lahjakortti kampaamoon, esim. Kauppakeskus Sepässä sijaitsevaan Hairlekiiniin on hyvä idea. En usko, että ainakaan kovin monella jäisi lahja käyttämättä.


Suomalaisesta Kirjakaupasta saa kirjojen lisäksi vaikka mitä muutakin, kuten lautapelejä, kalentereita ja tarvikkeita toimistoon, taiteeseen ja askarteluun. Kalenteri on varmasti hyvä käyttötuote, mutta kalenterin ostossa saa olla tarkka jo pelkästään siinä, että katsoo/kysyy onko lahjan saajalla jo kalenteria tulevalle vuodelle. Lisäksi joillakin on toiveita kalenterin suhteen, millainen sen tulee olla. Jos kalenteri sattuu jo olemaan, miten olisi hyviä kyniä tai tuunaustarvikkeita kalenterin koristelemiseen? Entäpä joku hyvä lautapeli? Ehkä jostain lautapelistä on ollut puhetta, mitä olisi kiva kokeilla? Myös kirja on hyvä lahjaidea, jos todella tietää, mitä kirjaa lahjansaaja toivoo. Eräs läheiseni sai joskus lahjaksi keittokirjan vaikka ei kokkaa lainkaan - lahja meni aivan hukkaan.

Voisin kuvitella, että erilaiset elektroniikkatuotteet ovat monen haaveissa. Kun miettii vaikka ihan teini-ikäistä lahjan saajaa, en usko, että kukaan pahastuisi vaikkapa uudesta puhelimesta. Kun miettii ihan normaalia arkea, varmaan monella on jokin "pitäisi hankkia uusi" tai "olisi kiva" -juttu. Jollain se voi olla vaikka vanha yksinkertanen kahvinkeitin ja haluaisi uuden ja laadukkaamman. Jollain taas voi olla hiustenkuivaajasta mennyt tehot. Joissain talouksissa tiskikone voisi olla huikea juttu. Sporttinen lahjansaaja voisi puolestaan ilahtua älykellosta. Kauppakeskus Sepässä ison valikoiman elektroniikkaa löytää Suomen suurimmasta Power-myymälästä.


Ruohonjuuresta löytyy monenlaisia tuotteita niin herkutteluun, kuin hyvään oloonkin. Itse suosittelisin lahjaksi esim. pähkinöitä, sillä pähkinät olisi hyvää suolaista vaihtelua makeiden herkkujen sijaan. Ruohonjuuresta löytyy myös monenlaisia teemakuja, sekä kauneus- ja terveystuotteita.

Lahjan ei tarvitse aina olla paketissa oleva tuote, vaan se voi olla myös lahjakortti tai lupaus esim. yhteisestä kahvi- tai ravintolahetkestä. Miten olisi esim. Arnoldsin donitsi (kuvassa) kahvin, teen tai kaakaon kera? Tai vaikka ravintolailta Pancho Villassa, Momentossa, Fafa'sissa, Haiku sushissa, Subwayssa, Tamarinissa tai Kotipizzassa?

Varma lahjavalinta iästä tai sukupuolesta riippumatta on Kauppakeskus Sepän lahjakortti, joka käy kaikissa kauppakeskuksen Sepän puolella olevissa myymälöissä ja ravintoloissa lukuunottamatta Alkoa. Lahjakortin summan voi valita 5-500 euron väliltä ja kortti on voimassa 12 kk ostopäivästä. Lahjakortti on siitä kätevä, että sen voi käyttää myös osissa useammassa myymälässä tai ravintolassa. Lahjakortin voi ostaa joko verkkokaupasta tai Kauppakeskus Sepän pääovien edessä sijaitsevasta lahjakorttiautomaatista. Lahjakortti on myös oiva viimehetken lahjaidea, jonka voi ostaa vielä jouluaattonakin, sillä lahjakortin saa myös toimitettua lahjansaajan puhelimeen.

Ihanaa joulua kaikille! <3
Toivottavasti vinkeistä oli apua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)