torstai 31. joulukuuta 2020

Esittelyssä yksi Sims 4 perheistäni + asuintontti: Anttila/Laine + Ruusupurha

The Sims -pelit ovat itselleni sellaisia, että välillä iskee sellaisia kausia, jolloin pelataan todella paljon ja välillä sitten ei pelata ollenkaan. No, nyt on ollut sellainen kausi, että on tullut pelattua enemmän. Tällä kertaa tein perheen, joka on täysin mielikuvituksellinen. Simit ei muistuta siis ketään oikeita henkilöitä millään lailla, samaten kun perheen talo ja ravintola on täysin kuvitteellisia. Pelaaminen on ollut näin hauskaa, koska simien elämään voi keksiä aina jotain uutta ja erilaista, mitä ei ehkä yleensä kokeilisi. Tällä hetkellä pelaan perheellä, johon kuuluu kolme henkilöä: Selina Anttila, Kalle Laine ja Emma Laine. He asuvat tällä hetkellä Ruusupurha nimisellä talossa. Tässä jutussa kerron heistä enemmän!

Tässä on Ruusupurha, perheen talo. Talo ei ole itse suunnittelemani eikä nimeämäni. Kyseinen talo löytyy itse asiassa jokaisen pelaajan pelistä Willow Creekissä vaaleanpunaisen värisenä. Katsoin, että ompa kiva talo ja tästähän saisi kivan pienillä muutoksilla. Tein talosta kopion ja lähdin remontoimaan sitä mm. muuttamalla talon värisävyjä ja tietysti kalustamalla uudestaan. Talon nimeä en lähtenyt muuttamaan. Ruusupurha on oikein kiva nimi! Talon pihassa olevat kasvilaatikot ovat tämän perheen omia ja hedelmät ja vihannekset Kallen kasvattamia.

Talo sisältä. Tykkään että talo ei ole liian iso, mutta toisaalta ei liian pienikään. Tässä talossa ehkä keittiö saisi olla hieman isompi, sillä keittiötasoja saisi olla enemmän, että mahtuisi enemmän "keittiötilpehööriä". Talosta voi hyvin päätellä, mikä mahtaa olla lempivärini. Vaaleansininenhän se!


Perheen asukkaat Selina Anttila (nuori aikuinen), Kalle Laine (nuori aikuinen) ja Emma Laine (lapsi). Aloitin pelaamisen alunperin pelkällä Selinalla, jolloin Selina asui kaupungissa kerrostalokaksiossa. Laitoin Kallen asumaan naapuriin, jolloin Selina ja Kalle tutustuivat ja lopulta muuttivat yhteen. Kaupungista pariskunta muutti pikkutaloon (kaksio) Willow Creekiin. Pitkään pelasin pikkutalossa pelkällä Selinalla ja Kallella, mutta lopulta pelaaminen kaipasi jotain lisää ja Selina ja Kalle hankkivat lapsen, Emman. Aluksi meinasin adoptoida heille lapsen, mutta halusin nähdä miten tässä pelissä raskaus toimii, joten he hankkivatkin oman lapsen. Tyttöä toivoin, tyttö tuli! Emman kasvettua laajensin pikkutaloa, mutta koska en ollut kummonen rakentaja, rupesin etsimään valmiita taloja ja perhe muutti lopulta Ruusupurhaan.

Selina oli alunperin muotialalla, mutta koska Selina saavutti kaiken mitä saavutettavissa on, hän vaihtoi alaa ja työskentelee nyt sosiaalisen median parissa. Tätä juttua tehdessäni Selina oli tosi-tv-kilpailija, mutta yleni lopulta internetin supertähdeksi. Nyt siis taas yksi ura on saavutettu. Vieläköhän Selina lähtee uudelle alalle? Luonteeltaan Selina on siisti, perhekeskeinen, romantikko ja kotihiiri. Sosiaalisen median lisäksi Selina on taitava taiteessa ja nelomisessa.

Perhe omistaa myös ravintolan, jonka nimesin äskettäin SeKa Grilliksi. Alunperin tämä ravintola löytyi pelin galleriasta/kirjastosta nimellä Hoganin purilaisbaari. Tätäkin lähdin muokkaamaan oman näköiseksi. Kaikki asfaltilla oleva pientä ulkokylttiä lukuunottamatta on itse lisätty. Lisäksi ravintolan seinät laudoitettiin uusiksi ja pari isoa valaisinta vaihdettiin. Ravintolassa on kolme työntekijää: hovimestari, tarjoilija ja kokki. Kaikki heistä on hyvin koulutettuja ja hyvin palkattuja. Annokset ravintolassa ovat vaikeustasoa 1-3. Kaikkein vaikeimpia, eli vaikeustason 4-5 annoksia en uskalla laittaa. Ehkä joskus? Tällä hetkellä ravintolani on tehnyt tappiota. Muutoksia tulisi siis tehdä, jos tienata haluaa!

Selina tarkistamassa pöytäseurueen tilannetta. Tällä hetkellä ravintola on peräti neljän tähden ravintola! Tavallisesti ravintolan ollessa auki pelaan vain Selinalla muiden ollessa kotona. Koska Selinalla on ns. oikeitakin töitä, ravintola on auki vain Selinan vapaapäivinä.

Kalle on luonteeltaan hyvä, musiikin ystävä, puoleensavetävä, romantikko ja entisen lääkäriuran ansiosta hänellä on myös hyvä immuniteetti. Kalle on taitava mm. puutarhahommissa, tietokonehommissa ja kitaran soittamisessa. Joskus Kalle myös kalastaa ja käy Selinan kanssa lenkillä.

Kalle oli alunperin osa-aikaisena työntekijänä kaupassa. Kun hankin Duunipäivä-lisäosan, Kallesta tulikin oikea uraohjus! Aluksi Kalle oli lääkäri ja saavutti urallaan kaiken. Nykyään Kalle on puolestaan rikosylitarkastaja. Olen itse tykännyt tästä poliisin urasta lääkärin uraa enemmän.

Entäpä sitten Emma? Emma on luonteeltaan luova, mikä näkyy mm. halusta soittaa ja kuunnella musiikkia. Emma harrastaakin viulun soittoa, mutta tykkään myös leikkiä, piirtää ja seurustella ihmisten kanssa.

Tontin piirteiksi valitsin nopean netin, tsemppituuletuksen ja teinien suosiossa. Vanhoissa asuinpaikoissa teinejä liikkui aika vähän ja etenkin sosiaalinen Emma on saanut teineistä uusia ystäviä!

Muokkaamani Ruusupurha-talo löytyy myös galleriasta! (Hakuun esim. Venlas-89)

Millaisia Sims perheitä ja tontteja sinulta löytyy?

Peleissä käyttämäni lisäosat, gamepackit ja stuffpackit: Duunipäivä, Kaupunkielämää, Ulos syömään, Vanhemmuus, Pikkukotikamaa, Näppärää neulontakamaa.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Jouluaatto 2020

Vuosi 2020 on ollut monelle varmasti poikkeuksellinen myös joulun vietossa koronan takia. Meitä se ei haitannut, sillä vietimme joulua tuttuun tapaan mieheni ja kissamme kanssa. Ainoa poikkeuksellinen asia tänä jouluna oli se, että mieheni oli ensimmäistä kertaa töissä jouluna. Mutta sekään ei ollut haitaksi, sillä vuoro oli lyhyt ja aikaa joulun viettoon jäi hyvin. Joulumme käsitti tuttuja puuhia: jouluisia tv-ohjelmia, jouluruokaa, lahjoja, sekä käynti hautausmaalla.

Aattoaamuun oli mukava herätä, kun ulkona oli satanut lunta!

Mieheni ollessa töissä kulutin aamupäivää katsomalla tv:tä ja juttelemalla äitini kanssa puhelimessa. Telkkarista tuli tuttuja klassikoita, kuten Joulupukki ja noitarumpu, sekä sitten ohjelmaa, mitä harvemmin tulee katsottua, esim. South Parkia. Illalla piti katsoa tietenkin Samu Sirkan joulutervehdys! Lisäksi Disney+ palvelusta löytyi mieheni rakastama Mikki Hiiren jouluaatto.

Sain aivan ihania joululahjoja, mistä jokainen tulee taatusti käyttöön!

Saimme jouluun mennessä kahdeksan joulukorttia. Ihania kaikki!

Jouluruoaksi oli mm. karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, maksalaatikkoa, kinkkua ja kalaa.

Pieni tekokuusemme kirjahyllyn päällä.

Hautausmaalla käyminen on jouluperinne, mutta asumme liian kaukana käydäksemme jouluna niiden omien läheisten haudoilla. Rovaniemen kirkon II hautausmaa on kuitenkin upea jouluisin, sillä kynttilöitä on paljon muistamassa sodassa kaatuneita.

Hautausmaalla käydessä tuli vilu, joten kotona maistui kaakao.

Toivottavasti joulunne sujui hyvin! <3

tiistai 15. joulukuuta 2020

Katsaus Tanhupallon askartelukirjaan

Tanhupallo tuli monelle suomalaiselle tutuksi Putoksen yhdeksännellä kaudella vuonna 2018. Kiti Kokkosen esittämä Tanhupallo on esikouluikäinen tyttö ja kuten monet esikouluikäiset lapset, myös Tanhupallo pitää askartelusta. Tanhupallo saikin samana vuonna oman askartelukirjan!


Mitä kirja sisältää?

Tanhupallo on lapsi ja se myös näkyy kirjan askarteluissa, mikä on hyvä asia, sillä kirjan askartelut ovat kaikki todella helppoja ja nimenoman lapsille suunniteltu. Alkusanojen (arvaa mitä?) ja loppusanojen (tärkeä juttu) lisäksi kirjassa on askarteluja, joiden vaikeusasteet on luokiteltu yhdestä kolmeen karvamatoa.

Yhden karvamadon (tositosi helpot) askartelut: ÖTÖH, aarresukka, juhlavat munakupit, salainen kaveri, syötävä banaanipuhelin, turvallinen seinäpallo, sohvaperuna ja stressipallo.

Kahden karvamadon (aika helpot) askartelut: ukin parta ja kulmakarvat, joutsenlampi, possun nenä, koristeellinen kesäviuhka, syötävä auto, huonosti pyörivä hyrrä, hiirien asuntovaunu ja kaverinetsintäotsapanta tuntosarvilla.

Kolmen karvamadon (saattaa mennä hermo) askartelut: pelonestokiikarit, aurinkolippa kaverilla, hampaanpesukaveri, unisieppario, kirahvipanta, syötävä rannekoru, vappuhuisku ja teatteri.

Pelonestokiikarit, vaikeusaste kolme karvamatoa.

Jopa herneitä voi hyödyntää askarteluihin!

Esimerkkejä kirjan sisällöstä.

Yleinen arvio kirjasta:
Kirjaa selatessani itselleni tuli monenlaisia ajatuksia, kuten: "öö, ihan oikeesti?", "hei, toihan on hauska!", "noitahan vois askarrella askartelupajalla!" ja "pitäsköhän kokeilla tota?". Kirjan ohjeet ovat äärimmäisen helppoja ja moniin askarteluihin löytyy tarvikkeita jo valmiiksi monen kotoa, kuten lankoja, parittomia sukkia, tusseja, banaaneja, herneitä, vanulappuja... Mikäli jotain askartelutarvikkeita tarvitaan, kirjan askarteluissa tarvikkeet ovat sellaisia, mitä löytää ihan esim. Citymarketista ja Prismasta. Kirja on kivan tanhupallomainen, mikä näkyy kirjan askarteluissa, teksteissä, kuvissa ja tarinoissa. Kirjassa on mielestäni sopivasti kuvia, sopivasti tekstiä ja ennen kaikkea sopiva annos äärimmäisen helppoja askarteluja. Pienelle askartelijalle ja Tanhupallon fanille todennäköisesti mieluinen kirja! :) Oma arvosanani vahva 3/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 4/2018
ISBN:
978-952-291-548-1
Kirjastoluokka: L65
Koko: 64 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Docendo
Kirjoittanut: Kiti Kokkonen
Kuvittanut: Kirsi Tuura

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin:

Terveisin Karo (2004)
Purukumi karusellissa (2006)
Hevisaurus ja Sapelihammaslääkäri (2012)
Tanhupallon joulukirja (2018)

Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Docendo

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:

2. Iloinen kirja