tiistai 4. joulukuuta 2018

Katsaus Äiti. Kerro minulle ja Isä. Kerro minulle -kirjoihin (hyvä lahjaidea!)

Voisin kuvitella, että moni on ainakin jossain vaiheessa miettinyt taustojaan, kuten millaisia ihmisiä omassa suvussa on ja mistä suku on lähtöisin. Itse näin omista isovanhemmistani vain toisen isoäidin ja harmittaa, ettei hän ole enää elossa. Näin aikuisempana sitä olisi halunnut kuulla niin paljon enemmän hänen elämästään. Koska kuolleet eivät voi kertoa tarinoita, pyydetään tarinoita niiltä, keiltä se on vielä mahdollista, eli omilta vanhemmilta. Annetaan vanhempien itse kertoa omin sanoin ja talletetaan tarinat nätisti kirjojen kansien väliin.


Mitä kirjat sisältävät?
 

Kirjojen sisältö on muuten samanlainen, paitsi joissain kohdissa on pieniä eroavaisuuksia sukupuolesta johtuen. 

Kirjat jakautuvat neljään osaan ja jokainen osa vielä kolmeen-viiteen pienempään osaan:
Lapsuus ja nuoruus - lapsuus, omat vanhempasi ja isovanhempasi, teidän perheenne, kouluikä ja nuoruus, kerro minusta
Rakkaus ja äitiys/isäksi tuleminen - rakkaus, äitiys/isäksi tuleminen, kerro minusta
Vapaa-aika ja mielipuuhat - harrastukset, matkat ja vapaa-aika, kerro minusta
Ihminen, joka sinusta on tullut - muistoja, mietteitä, toiveita ja haaveita, kerro minusta

Kirjat ovat sinänsä todella yksinkertaisia: niissä on paljon monenlaisia kysymyksiä, runsaasti tilaa vastauksille ja kunkin kappaleen lopussa tilaa myös valokuville ja muille muistoille.

Alla muutamia esimerkkejä kirjan lukuisista kysymyksistä:
Milloin olet syntynyt? Synnyitkö sairaalassa vai kotona?
Millainen lapsi olit pienenä?
Millainen äiti/isä sinun äitisi/isäsi oli?
Mitkä ovat olleet mieluisimmat työpaikkasi? Mistä syistä?
Minkä neuvon haluaisit antaa minulle opiskelujen tai töiden suhteen?
Missä paikoissa mielestäsi jokaisen tulisi käydä elämänsä aikana?
Millä tavalla olet nyt eri ihminen kuin olit nuorempana?
Mikä on suurin kohteliaisuus jonka olet saanut?
Miten elämäsi muuttui, kun sait minut?
Mitä muistat päivästä, jona synnyin?  

Yleinen arvio kirjoista:
Annoin nämä kirjat lahjaksi äidilleni ja isälleni ja toivon todella, että he täyttäisivät kirjoja. Antaessani kirjat sanoin myös, että täyttävät kirjoja ihan rauhassa omaan tahtiin eikä ota kirjoista mitään paineita. Kaikki ei niin välitä kirjojen täyttämisistä, mutta jos vaikka edes yhdenkin vastauksen saisi silloin tällöin niin sekin olisi jo jotain. Pikkuhiljaa kirja täyttyisi ja jossain kohtaa kirja olisi täynnä tarinoita, joihin voisi tutustua joskus itse ja joskus periä kirjat omille lapsilleen. Jossain kohtaa ajattelin auttaa vanhempiani kirjojen kanssa selaamalla valokuva-albumeista sopivia kuvia, skannaamalla ne tietokoneelle ja tulostamalla kuvat kirjoihin. Voisin hyvin kuvitella siis antavani näitä tämän sarjan kirjoja lahjaksi ja voisin myös itse täyttää sarjan kirjoja, jos joku joskus pyytäisi. Itse olisin suunnitellut kannen hieman erilaiseksi: siinä voisi olla keskellä kolo ja ensimmäiselle sivulle voisi liimata valokuvan, joka näkyisi kansikuvassa. Mutta kyllä nämäkin kannet ovat hyvät! Vaaleanpunaisesta  tietää, että kyseessä on äidin ja vaaleansinisestä että kyseessä on isän kirja. Arviota kirjasta on vaikea antaa, koska kirjahan on valmis vasta sitten kun se on täytetty ja jokaisen kirjasta tulee erilainen. Mutta idean ja kysymysten perusteella 4/5. Esim. kuvitus ja muunlaiset tehtävät kun kysymykset olisivat olleet kivoja.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjoista tästä (äidille) ja tästä (isälle).

Kirjan perustiedot:
 

Hollanninkieliset alkuteokset: Voor mama (äiti), Voor papa (isä)
Julkaistu suomenkielisenä: 4/2018 (äiti), 9/2018 (isä)
ISBN:
9789510433683 (äiti), 9789510434215 (isä)
Kirjastoluokka: 04
Koko: 160 ja 160 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: WSOY
Kirjoittanut:
Elma van Vliet 
Suomentanut: Sanna van Leeuwen 

Tutustu myös muihin sarjan kirjoihin:

Isoäiti. Kerro minulle (2018)
Isoisä. Kerro minulle (2018)
Äiti & isä. Kertokaa minusta (Tulossa)

Osta kirjat:
CDON: äidille, isälle
Adlibris: äidille, isälle
Suomalainen kirjakauppa: äidille, isälle
Prisma: äidille, isälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)