lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosikymmen lähenee loppuaan - mitä elämässäni on tapahtunut kymmenessä vuodessa?

Vuosi 2019 ja samalla myös koko vuosikymmen lähenee loppuaan ja vuoden sijasta ajattelin miettiä kokonaisen vuosikymmenen tapahtumia. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti, mutta toisaalta joistain tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus.

Vuosikymmeneeni on mahtunut paljon. Uusia ihmisiä, uusia eläimiä, uusia ympäristöjä, opiskeluja, harrastuksia... Välillä masennus on vienyt voimat, välillä on puolestaan koettu elämän parhaimpia hetkiä (rakkaus, muutto, kissat...). Jos jotenkin muutamalla sanalla kulunutta vuosikymmentä kuvailisi, sanoisin että aikuistuminen ja muutos parempaan.

Mitä oikeastaan vuosikymmenen aikana on tapahtunut?

Vanhempieni kissat Iines ja Arska vuosikymmenen alussa.

2010-2011
Vuosina 2010-2011 asuin vielä vanhempieni luona Nokialla ja olin tulloin 20-22-vuotias. Vanhempani asuvat omakotitalossa, jossa asustaa tänäkin päivänä heidän lisäksi kissat Arska ja Iines. Ehkä 2010 vuoden merkittävin tapahtuma olikin, kun Iines muutti veljeni luota meille asumaan. Tuolloin myös siskoni lapset olivat alle kouluikäisiä, jolloin heidän kanssa tuli vietettyä paljon aikaa. 

 Yksiöni keittiö vuonna 2013.

2012-2013
Lokakuussa 2012 otin ison askeleen muutettuani omilleni (kissat jäivät vanhemmille). Asuntoni oli Nuorisoasuntosäätiön yksiö Nokialta. Neliöitä taisi olla 32 ja asunnossa oli parveke, sekä kohtuullinen vuokra. Hyvä vaihtoehto siis nuorelle, joka muuttaa omilleen. Asunto oli kiva, hyvällä paikkaa ja asunnosta on paljon hyvää sanottavaa, mutta kyllä sen välillä huomasi, että kyseessä on kerrostalo, jonka asukkaat ovat nuoria. Välillä kuului meteliä, hissi oli usein rikki ja kannabiskin taisi haista. En tiedä onko tänä päivänä meno samaa vai ehkä muuttunut? Vuonna 2012 perustin blogin, mutta silloin en ollut vielä niin aktiivinen bloggaaja, kuin nyt. 

Vuosina 2014 ja 2015 tapasin monia uusia, kivoja tuttavuuksia, kuten Ella-koiran!

2014-2015
Vuonna 2014 löysin Ammattiopisto Luovin, koulun, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Tuolloin kodinhuoltajalinja kiinnosti ja mietin, miten monenlaiseen työhön sen avulla voisi päästä, koska siivous-, ruoanlaitto- ja avustamistehtäviä tarvitaan niin monelaisissa töissä. Pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan ja opin koulussa paljon ja tapasin paljon kivoja uusia ihmisiä. Vapaa-ajalla puolestaan matkustelin ja kävin vanhemmillani usein kylässä. Keväällä 2015 elämäni muuttui isosti tavattuani miesystäväni. Alkoi suhde, jossa olen yhä tänäkin päivänä. Alku oli rankkaa, sillä välimatkaa meillä oli n. 700 km. Itse asuin Nokialla, mies Rovaniemellä. Vaikka välimatkaa olikin, siitä selvittiin. Olimme usein yhteydessä Skypen välityksellä ja tapasimme lomilla. Joskus mieheni saattoi tulla ihan viikonlopuksikin Nokialle ihan vain, että saisimme hetken olla yhdessä. Näin jälkeenpäin kun miettii, kuka täysijärkinen ajaa perjantaina Rovaniemeltä Nokialle, kun pitää sunnuntaina lähteä ajamaan takaisin? Samana vuonna tutustuin myös miesystäväni perheeseen, sekä moniin uusiin paikkoihin ja harrastuksiin (esim. geokätköily). Aloin myös kirjoittaa aktiivisemmin blogia.

Rovaniemelle muutto toi mukanaan paljon uusia asioita.
Opin pitämään monista uusista jutuistakin, kuten pitkospuukävelyistä. Kuva Koivusaaresta syksyltä 2016.

2016-2017
Vuonna 2016 otin ehkä elämäni isoimman askeleen muuttaessani Rovaniemelle. Silloin tuli paljon uusia asioita kerralla: pitkän matkan muutto, ensimmäinen avoliitto, täysin uusi ympäristö, uusi koulu... Sain siirron Tampereen Luovin toimipisteeltä Rovaniemelle. Lopulta masennus vei voimat ja koulu ei tuntunut enää omalta jutulta. Opinnot jäivät kesken ja alettiin selvittelemään, että mitäs nyt? Vaikka koulussa ei sujunut, kotona oli hyvä olla. Vuonna 2017 menimme kihloihin, joka tuntuu merkiltä, että tämä suhde on vakava.

Laku on yksi vuosikymmenen parhaimpia asioita. <3 Kuva syksyltä 2018.

2018-2019
Vuonna 2018 tapahtui kaksi isoa asiaa. Jäin keväällä työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä oli itselleni suuri helpotus. Enää ei tarvitsisi säätää jatkuvasti kuntoutustukihakemuksien kanssa tai hakea sairaslomaa. Nyt on säännölliset tulot, jotka eivät ole suuret, mutta niillä elää. Syksyllä 2018 perheemme kasvoi kissalla, kun Laku-kissa muutti meille asumaan. Vaikka kissa-arjessa alussa hieman haasteita olikin, elämä kuitenkin tasaantui äkkiä. Vuosikymmenen loppu onkin ollut tasaista arkea miesystävän ja Laku-kissan kanssa Rovaniemellä.

Tulevaisuus?
Elämästähän ei ikinä tiedä mitä se lopulta tuo tullessaan. En esimerkiksi vuosikymmenen alussa ajatellut, että päätyisin Rovaniemelle asumaan. Tai että pääsisin eläkkeelle alle 30-vuotiaana. Jotkut asiat menivät kuten olin suunnitellut, jotkut eivät. Mutta olen tyytyväinen. Jos miettii mitä lähitulevaisuudessa haaveilen, haluaisin päästä matkustamaan enemmän vaikka ihan Suomenkin sisällä. Lisäksi tarkoitus olisi taas skarpata ikuisuusprojektin kanssa, eli pudottaa painoa ja parantaa elämäntapojaan. Syksyllä ajattelin mennä ehkä joillekkin työväenopistojen kurssille. Esim. kielitaitoani haluaisin parantaa. Mutta katsoo mitä elämä tuo tullessaan!

Millainen vuosikymmen sinulla oli? Mitä toivot tulevalta vuosikymmeneltä?

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Vaaleansiniset 30-vuotis synttärit - yhteistyössä Pieni leivontapuoti + etukoodi!

Oikeastaan joka vuosi olen haaveillut ns. perinteisistä synttäreistä, mitä aina lapsenakin vietettiin. Kavereita kutsuttaisiin kylään, syötäisiin herkkuja, pidettäisiin hauskaa ja avattaisiin lahjoja. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi ihmiset tulee, sitä vähemmän synttäreitä vietetään ja jos joskus harvoin vietetään, silloin tulee jokin täysi kymppi täyteen. Jo kauan ennen kolmekymppisiäni mietin, että olisi kiva tuona syntymäpäivänä järjestää edes jotain spesiaalia. Monessa suunnitelmassa tuli kuitenkin joku ongelma eteen. Monet läheiset ihmiset asuvat kaukana, kodissamme olisi vain rajoitetusti tilaa ja ulos syömään meneminen tulisi kalliiksi. Lopulta järjestimme miesystäväni kanssa ihan pienet kutsut. Synttäreille tuli meidän lisäksi miesystäväni veli ja hänen kaksi lasta. Ajatuksena oli yhdistää synttäreitä, lautapeli-iltaa ja pikkujouluja. 

Yksi asia, mitä synttäreiltä myös odotin kovasti, oli päästä laittamaan keittiötä juhlakuntoon. Mielestäni oli todella hauskaa laittaa seinille viirinauhoja, laittaa tarjoiluja esille, puhaltaa serpentiiniä... Jo pelkästään suunnittelu ja koristelu oli todella hauskaa. Kaikki juhlatuotteet ovat Pienestä leivontapuodista, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, jotka ovat Juhlamaailmasta. Pieni leivontapuoti on yksi monista Juhlamaailman juhlapisteistä, joka tarkoittaa että Juhlamaailman tuotteita voi tilata ilmaisella toimituksella Pieneen leivontapuotiin. Jos jotain siis Pienen leivontapuodin valikoimasta sattuu puuttumaan, kannattaa kurkata myös Juhlamaailman valikoima!

Pieni leivontapuoti on rovaniemeläinen, vuonna 2015 perustettu yritys, jonka verkkokaupasta löytyy monenlaisia tuotteita leivontaan ja juhliin. Lisäksi Pieni leivontapuoti järjestää suosittuja leivontakursseja Rovaniemellä, jotka sopivat monen tasoisille- ja ikäisille leipureille. Kursseja järjestetään myös työyhteisöille työhyvinvointipäivinä ja muille ryhmille. Kannattaakin seurata Pientä Leivontapuotia nettisivujen lisäksi esim. Facebookissa tai Instagramissa, joissa ajankohtaisista kursseista ilmoitetaan. Pienellä leivontapuodilla ei ole myymälää, mutta mikäli Rovaniemellä liikut, on verkkokaupasta ostettujen tuotteiden noutaminen helppoa Pienen leivontapuodin toimipaikasta Lapikävijäntieltä tai Taito Lappi -myymälästä. Toki tuotteita toimitetaan myös perinteisesti Postin ja Matkahuollon kautta.

Pienen leivontapuodin verkkokauppaan tästä.

Alla vielä hieman tunnelmia vaaleansinisiltä 30-vuotis synttäreiltäni:


Pienen leivontapuodin valikoimassa on kertakäyttöastioita hyvin monenlaisissa teemoissa, mutta päädyin sateenkaaripilvi-teemaan siksi, että halusin väriksi jonkin vaaleansinisen tai turkoosin, isot lautaset ja söpön teeman. Toinen teema mitä harkitsin, oli Magical Mermaid. Mikäli teeman valitseminen tuottaa ongelmia, kannattaa rohkeasti kysyä Pieneltä leivontapuodilta vinkkejä! Tarjolla synttäreilläni oli pikkupizzoja, popcornia, karkkia, vohvelilajitelma ja erilaisia juomia.

Jättimäiset hopeiset folipallot ovat reilu 80 cm korkeita. Näitä jättinumeropalloja löytyy myös kultaisena, ruusukultaisena, vaaleansinisenä ja vaaleanpunaisena. Perus heliumpallon (halk. noin 40 cm) täyttömaksu on 3 euroa. Helium maksetaan erikseen ja pallon koko vaikuttaa hintaan. Myös heliumpalloissa on mahdollista tilata Juhlamaailman tuotteita ja täyttö onnistuu Pienessä leivontapuodissa.

Olen pitkään haaveillut tälläisestä Happy Birthday -nauhasta synttäreilleni. Nyt kun sellaisen on kerran hankkinut, niin tämähän ei vanhene tai mene pilalle, joten ainakin muutama kiva koriste on jokaisille tuleville synttäreille! Lisäksi näitähän voi lainata kavereille omiin juhliinsa. Myös esim. tarjoiluastiat ja pöytäliinat säilyvät, joten ihan kaikkea ei tarvitse joka vuosi ostaa.

Sain vierailta lahjaksi kukkasen ja lisäosan Carcassonne-lautapeliin. Kiitos. <3

Synttäreiden pelit oli valittu niin, että ne käy niin lapsille, kuin aikuisille. 
Lasten Alias oli hauska ja sujui hyvin kaikilta!

Halusin antaa vieraille jonkun ns. vieraslahjan ja mietin aluksi, antaisiko pokaalin parhaiten lautapeleissä pärjäävälle, mutta sitten mietin tulisiko jollekin siitä paha mieli? Siispä vaihdoinkin pokaalin tarkoituksen: palkinto parhaille vieraille! Pokaali on siitä hauska, että mukana tuli monenlaisia tekstejä, joista sai valita sitten sopivimman pokaaliin kiinnitettäväksi.

 Super kiitos Pienelle leivontapuodille yhteistyöstä ja kaikille synttäreilleni osallistuneille! <3

Etukoodi! Koodilla: VENLAN saat kaikista Pienen leivontapuodin tuotteista -15% alennusta. Etu ei koske lahjakortteja, yli 9,90 maksavia kakkukuvia, eikä kakkukoristeita omalla tekstillä. Etukoodi on voimassa tammikuun 2020 loppuun. 

lauantai 21. joulukuuta 2019

Joulun top 3 - mitkä asiat ovat mielestäni parasta joulussa?

Mieheni kysyi yhtenä yönä, että mitkä asiat ovat mielestäni joulussa top 3? En osannut heti vastata, koska joulu koostuu niin monesta eri asiasta ja kysyinkin, voiko vastata, että kokonaisuus? Jäin kuitenkin miettimään asiaa, saisinko kuitenkin jonkinlaiset top 3:n tehtyä. Nyt kun olen melkein vuorokauden miettinyt asiaa, ajattelin jakaa nämä kolme asiaa myös muille nähtäväksi ja tässä ne tulee:

Muistaa voi monella tapaa. Meillä joulukortit pääsee joulun ajaksi kunniapaikalle jääkaapin oveen ja myöhemmin kortit laitetaan laatikkoon talteen.

1. Muistaminen
Jouluna lähetetään postikortteja, vietetään aikaa läheisten kanssa, annetaan apua tarvitseville, tarjotaan jouluherkkuja, saatetaan antaa lahjoja... Jos nämä kaikki jotenkin tiivistäisi yhteen pakettiin, mielestäni muistaminen olisi oikea sana. Meinasin aluksi kirjoittaa muiden ihmisten tai läheisten muistamisen, mutta yhtälailla myös tuntemattomia ja eläimiä muistetaan!

Tänä vuonna kotiimme ilmestyi kepposteleva tonttu! 
Tonttu maistoi pastilleja, mutta piparit jätti rauhaan...

2. Tunnelma
Tunnelma muuttuu joulun alla monessa paikassa erilaiseksi. Niin sisällä kuin ulkonakin on erilaisia koristeita, radiosta kuuluu joulumusiikkia, joulupukki ja tontut liikkuvat... Siltä ei voi välttyä. Toiset siitä tykkää, toiset ei. Itse tykkään! Joulu on mukavaa vaihtelua tavalliseen arkeen. Joulu näkyy myös meillä kodissa erilaisin joulukoristein, mistä tulee hyvä mieli. Tunnelmaa tuo myös erilaiset askareet, vaikkapa pipareiden ja torttujen tekeminen, jouluaskartelut, paketointi... Onhan näitä vaikka mitä! Pakko vielä lopuksi mainita, että jouluisin Rovaniemellä on lunta, mikä on ihana asia!

Myös Laku-kissa on olennainen osa joulua! Kuva joululta 2018.

3. Perinteet
Oikeastaan perinteitä on omalla kohdallani kolmenlaisia: ne perinteet, mitä vietetään lapsuudenkodissa, perinteet mitä vietetään miesystävän lapsuudenkodissa ja sitten meidän ihan omat perinteet. Nyt pari vuotta olemme olleet miesystäväni kanssa ihan kahdestaan joulun, tai tarkemmin kolmistaan, onhan meillä Laku-kissa! Joulustamme teemme omannäköisen ja sellaisen, missä on kummallekkin tärkeitä asioita ja perinteitä mukana. Perinteitä meillä on esim. Lumiukon katsominen, joulupuuro, jouluherkut ja lahjat. 

Mitä on sinun joulun top 3 -listalla?

torstai 12. joulukuuta 2019

Testissä kuviokaulin - yhteistyössä Pieni leivontapuoti

Kuviokaulin on ollut parina vuotena todella suosittu tuote hieman erilaisten piparien, keksien ym. leivonnassa. Kuviokaulimen idea on hyvin yksinkertainen: tuoda kaunis kuviollinen pinta pipariin tai keksiin. Olen usein ihaillut netissä keksejä joissa kuviokaulinta on käytetty ja mietin, että mitenköhän näin joulun alla kuviot näkyisivät ihan perus pipareissa? Ajattelin testata asiaa lumihiutalekuvioisella Valek-kuviokaulimella. Tätä kyseistä kuviokaulinta ja muita kuviokaulimia löytyy Pienestä leivontapuodista, esim. laittamalla hakukenttään kuviokaulin. Osa tuotteista saattaa olla suuren suosion vuoksi loppu, mutta tätä kirjoittaessani monia on vielä myös jäljellä.

Mitä tulee tähän kuviokaulimeen, pisteet siitä, että tuote on käsin tehty, laserkaiverrettu ja käsin öljytty. Lisäksi pidän puusta materiaalina, vaikka se tuleekin huomioida pestessä niin, että kaulinta ei saa liottaa tai laittaa astianpesukoneeseen. Sanoisin, että kaulinta sai painaa aika paljon tuohon piparitaikinaan, että jäljet näkyivät parhaiten. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista jälkeä erilaiset kuviokaulimet tekevät, esim. missä kuvio on isompaa. Hintaa tällä kaulimella on 19,90 e, mikä selittyy mielestäni hyvin tuolla, että tuote on käsin tehty. Voisin kuvitella tälläisen hyvin lahjaksi esim. innokkaalle leipurille! Esim. lumihiutalekuvio toimii hyvin muutenkin kuin jouluna. 

Pst. Pieni Leivontapuoti on mukana Taitava Lappi Joulumarkkinoilla 14.12.2019 10:00–15.12.2019 16:00 Lyseonpuiston Lukiolla Rovaniemellä. Mukana kuviokaulimia, sekä piparkakku- ja suklaamuotteja!


Lumihiutalekuvioinen kuviokaulin. Käsittääkseni kaikki kuviokaulimet ovat tälläisiä pieniä.
Pipareita leipoessamme käytimme Lidlin Jouluaitta-piparitaikinaa. 

Kuvio painettu taikinan pintaan.

Piparit odottamassa paistamista.

Valmiita pipareita. Toisissa kuvio näkyy paremmin, toisessa huonommin.

Mitä mieltä olet kuviokaulimesta? Millaisia pipareita teillä on tänä vuonna?

Testissä Dr. Oetkerin marenkijauhe - perinteisiä ja suklaisia marenkeja!

Dr. Oetkerin leivontatuotteisiin tuli tänä syksynä uusi mielenkiintoinen lisä: valmis marenkijauhe, johon ei tarvitse lisätä kuin vesi. Ei siis tarvita kananmunan valkuaista ja sokeria, ihan tämä pelkkä valmis marenkiseos ja 0,75 desiä vettä riittää. Vesi ja marenkijauhe sekoitetaan sähkövatkaimella, ensin pienellä teholla, sitten isolla teholla 3 minuuttia kunnes seos on koostumukseltaan sellaista, että kipon voi kääntää vaikka ylösalaisin eikä seos valu. Tämän jälkeen saakin käyttää omaa luovuuttaan: kun marenkiseoksen laittaa pursotinpussiin, millaista tyllaa käyttäisi? Entä minkä värisiä marengeista tekisi? Itse käytin marengeissani lisäksi Dr. Oetkerin geelivärejä, pinkkiä ja lilaa. Jaoin seoksen puoliksi ja lisäsin toiseen puolikkaaseen toista väriä, toiseen toista. Lisäsin väriä ihan vain pari pisaraa ja sekoitin varovasti lusikalla, jotta marengeissa näkyisi sekä valkoista, että lilaa/pinkkiä. Kummatkin seokset pursotin omassa pussissaan ja omalla tyllallaan. Tämän jälkeen paistoin marenkeja 100 asteessa hieman reilu tunnin.Ohjeessa sanoo, että marinkeja voisi tulla peräti 100 kpl, mutta kun itse tein marenkeja eri tyyleillä ja eri kokoisia, sain 25 marenkia. Jos siis tuon 100 kpl meinaa saada, saa melko pieniä marenkeja tehdä. Marenkipussin ohjeessa sanotaan, että marengit paistetaan kiertoilmauunissa, mutta ihan tavallisessa kotiuunissakin näitä voi tehdä. Itse hyödynsin näissä tätä monsterimarenkien ohjetta

Seuraa myös Dr. Oetkerin Leivo ja koristele -sivua Facebookissa ja Instagramissa!

Dr. Oetkerin Perfect Merengues -marenkiseos. Kuva: Dr. Oetker.

Marenkiseos, johon on lisätty lilaa geeliväriä. Geelivärejä löytyy myös keltaisena, punaisena, sinisenä, vihreänä, oranssina, pinkkinä ja mustana.

Pursotetut marengit odottamassa paistamista.

Valmiita marenkeja.

Monesti olen eräässä kahviossa ihaillut valtavia suklaamarenkeja ja ajattelin kokeilla tehdä niitä myös itse. Lisäsin marenkiseokseen 50 g sulanutta (jäähtynyttä) tummaa leivontasuklaata ja sekoitin hieman, aivan kuten geelivärejäkin. Näistä marengeista tein tarkoituksella isoja ja paistoin 125 asteessa 1 tunti 15 min. Teimme miesystäväni kanssa myös toisen suklaamarenkisatsin, mutta ne epäonnistuivat. En tiedä mikä tähän oli syynä, olisiko suklaa ehkä ollut liian lämmintä tai sekoitettu liikaa? Mutta näistä onnistuneista jäi kyllä hyvä fiilis!

Mutta mikä fiilis marenkijauheesta noin yleisesti jäi? Itse tykkäsin kovasti, miten helppoja nuo perusmarengit loppupeleissä oli tehdä! Yksi pussi tälläistä kaappiin jonkun kivan geelivärin kanssa niin on kiva vierasvara! Voisin kuvitella että kivaa myös lasten kanssa!

maanantai 9. joulukuuta 2019

Valley Shop - se Joulupukin Pajakylän oma muumikauppa!

Valley Shop on Rovaniemelle Joulupukin Pajakylään vuonna 2018 perustettu myymälä, jonka valikoima painottuu erilaisiin Muumi-tuotteisiin. Valley Shop sijaitsee Joulupukin Lahjatalossa keskellä pajakylää. Samassa rakennuksessa on myös muita myymälöitä ja palveluita. Halusin tuoda myymälää blogissani esille, sillä muistelisin jonkun joskus ihmetelleen, miksi Rovaniemellä ei ole omaa Muumi-myymälää, mutta onhan meillä! Valley Shopissa on vaikka mitä ihania Muumi-tuotteita: leluja, mukeja, pyyhkeitä, kynttilöitä, pelejä, herkkuja, vaatteita, asusteita, kortteja... Erilaisia Muumi-tuotteita löytyy valikoimasta yli tuhat! Lisäksi Muumi-tuotteiden lisäksi löytyy myös hieman muitakin tuotteita, kuten Lumo Stars ja TY -pehmoleluja, Tacticin pelejä, sekä Muurlan ja Taigakorun tuotteita.. Joulupukin Pajakylä on paikka, jossa vierailee ihmisiä paljon niin Suomesta, kuin ulkomailta. Myös Valley Shopin asiakkaista iso osa on ulkomaalaisia ja molemmat yrittäjät Riina ja Outi palvelevatkin asiakkaita myös englanniksi. Outi puhuu myös sujuvaa ruotsia. 

Valley Shop on avoinna vuoden jokaisena päivänä, talvisesonkina klo 9-19 ja muuna aikana klo 11-17. Tutustu myös Valley Shopin nettisivuihin, Facebook-sivuun ja Instagram-sivuun

Käy kurkistamassa myös Joulupukin Pajakylän nettisivut, josta näkee hyvin, mitä kaikkea Pajakylästä löytyykään!

Käydään vielä kurkkaamassa miltä Valley Shopissa näyttää...

Valley Shopin sisäänkäynti.

Mitt&Ditt:n muumifiguureja ja kynttilänjalkoja.

Muurlan tuotteita löytyy paljon. Huomaa keskellä olevat Moomin Winter Night -mukit, joita myydään ainoastaan Valley Shopissa. Mukissa yhdistyy niin Muumit, Lappi, kuin suomalainen suunnittelu!

Ehkä jotain kivaa kotiin?

Keittiöpyyhkeitä, kuksia...

Ihania Muumi-pehmoleluja!

Myös herkkuja on monenlaisia!

Monenlaisia pieniä ja kivoja Muumi-tuotteita.

Lumo Stars pehmoleluja on monenlaisia.

Valley Shopista löytyy myös muutakin kuin muumia, kuten Muurlan ja Taigakorun tuotteita.

Kiitos Valley Shopille yhteistyöstä!

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kiitospäivän inspiroimana: mistä olen kiitollinen?

Kiitospäivä on Yhdysvalloissa ja Kanadassa vietettävä vuosittainen juhlapäivä, jota vietetään tänä vuonna Yhdysvalloissa 28.11. Kiitospäivä on varmasti monelle tuttu esim. erilaisista tv-sarjoista ja elokuvista. Olemme juuri katselleen miesystäväni kanssa Frendien kaikki tuotantokaudet, missä Kiitospäivää vietetään useammallakin kaudella. Esim. sarjan ensimmäisellä kaudella Monica laittaa hienon Kiitospäivän aterian ja monien sattumusten jälkeen ystäväporukka on Kiitospäivän yhdessä ja ovat kiitollisia toisistaan. Voisin kuvitella, että tyypillinen keskustelu Kiitospäivän ruokapöydässä niin sarjoissa, elokuvissa kuin tosielämässäkin on, että mistä kukin on kiitollinen? Tästä sain inspiraation blogijuttuun, jossa kerron itse mistä olen kiitollinen. Näitä asioitahan on valtavasti, mutta tein pienen viiden asian tiivistelmän.

Myös lemmikit ovat osa perhettä!

Perhe
Ehkä eniten olen kiitollinen perheestäni. Perhe on itselleni laaja käsite, joka käsittää sen perheen missä nyt on (mies ja kissa), lapsuuden perheen (vanhemmat, sisarukset, kissat), että sitten miesystävän perheen (miehen vanhemmat, sisarukset ja heidän perheet, sekä tietysti lemmikit!). Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa kokonaisessa ja ehjässä perheessä, olen löytänyt rakastavan miehen, ihanan kissan ja miten mukavia miesystävän perheessä ollaan!

Illanviettoa kotona.

Koti
Monesti kotia pidetään itsestäänselvyytenä, mutta vielä on Suomessakin paljon kodittomia. Olen kiitollinen että sain lapsena asua hyvässä kodissa, pääsin itsenäistymään kivaan pikku yksiöön ja tänä päivänä asun kivassa kaksiossa Rovaniemellä mieheni ja kissani kanssa. Vaikka kodistamme puuttuu asioita mistä haaveilen, kuten parveke tai piha, on kotimme silti tosi ihana ja hyvällä paikkaa!

Esim. sujuva liikkuminen on olennainen osa tervettä elämää.
Kuva: Pixabay.
 
Terveys
Okei, olen työkyvyttömyyseläkkeellä, sairauksia löytyy ja syön lääkkeitä - siitäkin huolimatta olen tosi kiitollinen terveydestäni ja siitä miten kehittynyttä lääketiede tänäpäivänä on. Sitä on paljon ihmisiä, jotka ovat oikeasti tosi sairaita ja usein kovissa kivuissa. Olen todella kiitollinen, että kipuja on harvoin ja on muutenkin monilta osin terve!

Mm. virkkaus on yksi suosikki harrastuksistani.
Kuva: Pixabay.

Harrastukset
Olen kiitollinen siitä, että olen lapsesta saakka saanut harrastaa mitä haluan. Esim. teininä soitin kitaraa ja rumpuja yksityistunnilla, mihin meni myös vanhemmilta aikaa ja rahaa. Tänä päivänä harrastan käsitöitä, lukemista, blogia, geokätköilyä ym. Erilaisia mielenkiinnonkohteita löytyy paljon ja harrastuksilla on iso rooli elämässäni. Kun puhutaan harrastuksista, niin olen monesta asiasta kiitollinen, kuten Rovaniemen hyvästä kirjastosta, kivoista kursseista, siitä että on varaa käsityömateriaaleihin, blogiyhteistyökuvioista... Onhan näitä!

Olen onnekas, että saan asua Suomessa!
Kuva: Pixabay. 
Suomessa asuminen
Varmasti jokaisessa maassa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta pidän Suomea pääosin hyvänä paikkana asua. Pienituloisia ja muita apua tarvitsevia tuetaan, terveydenhuolto on hyvää, ihmisillä on hyvät mahdollisuudet kouluttautua, ilma ei oo liian kylmä tai kuuma... Suomessa asumisessakin on paljon asioita, mistä olen kiitollinen.

Mistä sinä olet kiitollinen?

Hyvää kiitospäivää!

perjantai 22. marraskuuta 2019

Kirjalahjoitus Lapin keskussairaalan lasten- ja nuortenosastoille - mitä ja miksi lahjoitettiin? Mukana Lasten Keskus!

Kirjabloggaajana ja lukijana noin ylipäätänsä olen kiinnostunut hyvin monenlaisista kirjoista. Useimmiten suosikkejani ovat erilaiset nuortenkirjat ja tietokirjat, mutta välillä on kiva keventää mieltänsä myös erilaisia lastenkirjoja lukemalla. Ajan myötä kirjoja pikkuhiljaa kerääntyy ja monesti lahjoitankin kirjoja erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Aikaisemmin olen lahjottanut kirjoja mm. TAYS:lle nuorisopsykiatrian osastoille, sekä Lapin ensi- ja turvakotiin Rovaniemelle. Ajatus kirjojen lahjoittamiseen on lähtenyt varmaankin siitä, että olen itse myös nuorena viettänyt sairaalassa aikaa ja sellainen kirjahylly ei oikein sytyttänyt, missä kaikki on jotakin outoa ja vanhaa. Lisäksi kirjat ovat kivaa ajankulua ja lapsia tulisi kannustaa lukemiseen. Koska itselläni on kirjoja mitä en tarvitse, miksi en antaisi niitä eteenpäin? Toki kirjoja voisi yrittää myydä, mutta uudestakaan kirjasta ei paljoa rahaa saisi. Lisäksi ajattelen niin, että hyvillä teoilla myös saa hyvää. Kaikkien tulisi ajatella niin. 

Joskus myös kustantajat lahjoittavat kirjoja sairaaloille, mutta etusijalla kaikille lahjoituksille tuntuu olevan isot sairaalat ja itse lastensairaala Helsingissä. Tuntuu, että pienemmät sairaalat jäävät vähemmälle huomiolle. Ajattelin tiedustella muutamalta kustantajalta, haluaisiko joku osallistua kirjalahjoitukseen? Lasten Keskus päätti lähettää Rovaniemelle paketin, joka sisälsi yhdeksän kirjaa! Iso kiitos Lasten Keskukselle. Kun tähän vielä lisätään omat lahjoituskirjani, eli toiset yhdeksän kirjaa, saatiin kirjoja lahjoitukseen peräti 18 kpl! Lisäksi jätin sairaalalle myös Mauri Kunnas DVD:n ja isoja puuhelmiä, joista lapset voivat askarrella jotakin. 

Lapin keskussairaalalle vietyjä lasten- ja nuortenkirjoja.

Lasten Keskuksen lahjoittamat kirjat:

1 x Hammas / Leslie Patricelli / Lasten Keskus
2 x Kauniita unia, Sateenkaarikala / Marcus Pfister / Lasten Keskus
2 x Kukkuluuruu - Kuckeliku / Elina Pulli / Lasten Keskus
2 x Salasana: rakkaus / Eppu Nuotio / Lasten Keskus
2 x Tino - pieni tulikärpänen / Sueli Menezs / Lasten Keskus

Saamiani arvostelukappaleita ja muita omia lahjoituksiani:

1 x Hämärän prinssi / Petteri Kantola / Suuri Kurpitsa
1 x Tassutrio - Kuriton koiranpentu / Helena Meripaasi / Otava
1 x Tassutrio - Tähtikissa / Helena Meripaasi / Otava
1 x Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri / Magdalena Hai / WSOY
1 x Bellan pennut muuttavat / Henna Helmi Heinonen / WSOY
1 x Auttamistoimisto Luna ullakolla / Tuutikki Tolonen / WSOY
1 x Let It Snow / John Green, Maureen Johnson, Lauren Myracle / WSOY
1 x Haiseva käsi / Magdalena Hai / Karisto
1 x Typy ja muriseva mörkö / Sanna Isto, Eppu Nuotio / Bazar

Lisäksi:
1 x Mauri Kunnas 5DVD
1 x Erilaisia puuhelmiä satsi 

 Toivottavasti näistä on lapsille iloa!

Lukemisen iloa lastenosastoille! <3

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Katsaus Vaeltajan lääkintäopas -kirjaan

Siitä lähtien, kun aloin kiinnostumaan survivalismista, myös kiinnostukseni ensiaputaitoja kohtaan nousi. Olenkin lähtenyt mukaan ensiapuryhmän harjoituksiin ja halusin löytää myös jonkun aiheeseen liittyvän kirjan. Koska Calazolla on muitakin kiinnostavia kirjoja, mietin toimisiko Vaeltajan lääkintäopas myös hyvänä perusoppaana ensiaputaitoihin. Ja toimiihan se!


Mitä kirja sisältää?

Kirja jakautuu alkusanojen, retkiapteekin, lähteiden ja hakemiston lisäksi kuuteen osaan. Alla muutamia esimerkkejä kunkin osan sisällöstä:
1. Valmistautuminen: Millaisia riskejä matkalla voi olla? Millainen vakuutus kannattaa ottaa? Mitä ensiapupakkauksen tulisi sisältää? Miten saadaan puhdasta juomavettä?
2. Tilanteen vakavuus: Miten potilas tutkitaan ja mitä asioita on tärkeä ottaa huomioon? Entä miten evakuointi toteutetaan? Kuinka stressi vaikuttaa päätöksen tekoon?
3. Akuutit tilanteet:  Mitä asioita on tärkeä ottaa huomioon akuuteissa tilanteissa? Kuinka tutkia potilas? Miten elvytetään? Miten toimia jos joku saa allergisen reaktion tai kouristuskohtauksen?
4. Vammat: Mitä tehdä, jos luu murtuu? Kuinka haava tai palovamma hoidetaan? Entä millaisia silmäoireita voi matkalla tulla tai mitä tehdä jos hampaasta lähtee paikka?
5. Yleisiä oireita:  Päänsärky, rintakipu, vatsakipu, ripuli, kuume, diabetes, astma... Milloin oireista tulee huolestua ja koska evakuointi on tarpeen?
6. Villi luonto: Mitä jos hyttynen puree eksoottisessa maassa ja olo huononee? Miten suhtautua käärmeen puremaan tai skorpionin pistoon? Millaisia vaaroja sukeltamisessa on? Mitä liian kylmä tai kuuma ilma voi aiheuttaa? Miten välttyä salaman iskulta?

 Potilaan tutkiminen oikein on yksi monista tärkeistä taidoista, mitä kirja opettaa.
Kuva: Calazo.

 Kirjassa on hyviä muistisääntöjä ja paljon kuvia.
Kuva: Calazo.

 Kuume voi johtua hyvin monenlaisista sairauksista. Erityisen huolissaan tulee olla, mikäli kuume iskee tropiikissa. Kuva: Calazo.

Yleinen arvio kirjasta:

Kirja on mielestäni jaettu selkeisiin lukuihin ja jokaisessa luvussa on hyvin monipuolisesti tietoa. Näin turvallisesti kotona Suomessa ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, miten erilainen vaikutus esim. hyttysen pistolla voi etelässä olla tai miten vakavia seurauksia voi tapahtua vaikkapa vuorikiipeillessä. Toki Suomessakin voi lähteä monen päivän pitkälle vaellukselle, jonne myös monet kirjan neuvot ovat tarpeellisia. Entä jos jotain sattuu ja lähin terveysasema tai sairaala on hyvin pitkän matkan päässä? Millaisia asioita erämaassa pystyy itse hoitamaan ja mitkä vaativat evakuoinnin? Kirjassa on mielestäni hyvin kerrottu kaikkia ensiavun perusasioita, kuten tilanteen arviointia, elvytystä, venähdyksiä, haavan hoitoa... Ja koska kyseessä on nimenomaan vaeltajan lääkintäopas, kirjassa on ajateltu erilaisia vaeltajan haasteita ja tarpeita. Kirjassa nostetaan usein esiin hyvin tärkeitä asioita, kuten miten tärkeää on jättää matkasuunnitelma, ottaa riittävä vakuutus, tutustua ensiapulaukun sisältöön, tietää matkakaverien sairaudet jne. Oma arvioni kirjasta 3½/5. Muutamia lisäyksiä olisin toivonut, kuten diabetes osioon tietoa, että millainen sokeriarvo on normaali ja miltä verensokerimittari näyttää? Tai miltä näyttää astmapiippu? Kirjassa käsitellää myös kuumetta sekä yli- ja alilämpöä, mutta en saanut oikein selvyyttä, että mitä jos ihan tavallinen flunssa iskee? Myös jonkinlainen mielenterveys tietopaketti olisi ollut kiva lisä. Mutta suosittelen kyllä tätä kirjaa!

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Ruotsinkielinen alkuteos:
Vildmarksmedicin
Julkaistu suomenkielisenä: 3/2018
ISBN:
9789188335951
Kirjastoluokka: 5923
Koko: 189 sivua
Ulkoasu: Nidottu (pehmeäkantinen)
Kustantaja: Calazo
Kirjoittanut:
Olivia Kiwanuka
Suomentanut: Semantic Finland Oy
Kuvittanut: Olivia Kiwanuka
 
Osta kirja:

CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Calazo

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2019 (esimerkiksi) kohtiin:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

lauantai 9. marraskuuta 2019

Tunnelmia Rovaniemen Jouluparaatista ja Kissakahvila Freijasta

Rovaniemen Jouluparaatia vietettiin lauantaina 9.11.2019. Ilma oli ihana, maa luminen ja pakkastakin mukavat -15 c. En ole aikaisemmin Rovaniemellä kyseisessä tapahtumassa ollut mutta tänä vuonna mietin, että miksipäs ei? Mukanani olivat miesystäväni ja miesystävän veljen lapset. Paraatia odotellessa kurkimme Kissakahvila Freijan ikkunasta sisään ja mieleeni tuli, että pitäisikö paraatin jälkeen käydä vaikka kaakaolla? Toki Lordin aukiolla olisi ollut glögiä ja piparia tarjolla, mutta niin oli myös jonoakin. Vaikea sanoa, mikä oli loppupeleissä päivän kohokohta: itse paraati vaiko kissakahvila?

 Paraati kulki poliisiauton johdolla hitaasti Rovakatua kävellen kohti Lordin aukiota.

 Mukana oli myös poro, tonttuja ja Kauppakeskus Revontulen maskotti Kettu Repolainen.

 Lordin aukiolla kuultiin mm. pukin puhe ja laulettiin.

 Poroa pääsi myös silittämään.

 Kissakahvilan kaakao oli herkkua!

Cecilia-kissa köllöttelee. 
Kissakahvilassa on kaikkiaan neljä kissaa, jotka ovat sisaruksia keskenään.

Ihana Ludvig!

 Tästä se joulun odottaminen alkaa!