sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Aleshoppailuja kauppakeskuslahjakortilla


Sain isoveljeltäni joululahjaksi paljon toivomani kauppakeskuslahjakortin. Kyseessä on lahjakortti, joka käy Koskikeskuksessa, sekä useassa muussa kauppakeskuksessa. Lahjakortti käy lähes jokaiseen kauppakeskuksissa oleviin liikkeisiin. Suomessa kauppakeskuksia on mukana 6, mutta mukana olevia kauppakeskuksia löytyy myös Ruotsista ja Virosta. Lahjakortin saa ostettua kätevästi automaatista ja summa voi olla 10-250 euron väliltä. Todella helppo lahja siis, mikä varmasti ilahduttaa. Oma lahjakorttini oli 50 euron arvoinen ja päätin heti, että tulisin hyödyntämään sitä joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Tein paljon kivoja löytöjä ja säästin mukavasti rahaa. Ostoksilleni tuli hintaa n. 52,56 euroa. Jos kaikki tuotteet olisivat olleet normaalihintaisia, olisi summa ollut 85,40 euroa. Mukava 32,84 euron säästö siis.

Cubuksen pyjamavalikoimaa.

Ensimmäinen asia, mitä alennusmyynneistä lähdin hakemaan, oli pyjama. Joulun aikaan pyjamia on hyvin saatavilla ja heti joulun jälkeen niistä saa vielä alennustakin. Mieleinen pyjama sopivassa koossa löytyikin lähes heti kun menin Cubukselle sisään. Hyvää tuuria!  
Pyjama -30% 19,55. Norm. 27,95
Stabiloita ja muita kyniä Suomalaisessa kirjakaupassa.

Seuraava ostokseni oli Suomalaisesta kirjakaupasta. Iso pakkaus Stabilo kyniä. Kynät olivat ainoa normaalihintainen tuote, mitä ostin.
Kuitukärkikynät Stabilo Norm. 17,95.
Glitterin saalis.
Lopuilla lahjakortin rahoilla ostinkin sitten Glitteristä kaikkea pientä kivaa. Aluksi Glitterissä oli -50% alennusmyynti, missä kävin ensin, sekä myöhemmin vielä alennusmyynnissä, jossa alennusta oli peräti -75%. Glitterissäkin kävi hyvä tuuri. Etsin tiettyä sinistä sormusta parinakin kertana, enkä sellaista löytänyt oikeassa koossa. Myöhemmin kyseisiä sormuksia, vielä oikeassa koossa, oli ilmestynyt lisää, vieläpä tähän isoon alennukseen. Myös sydänriipusta olen miettinyt todella pitkään, ja nyt sen ostin, kun alennus oli niin iso. Kaulakorun ketju on omaan makuuni ehkä pieni, mutta äkkiäkös sen vaihtaa pidempään. :)
Hiussolki -50% 2,45 Norm. 4,90. 
Hiuslenkki -50% 2,95 Norm. 5,90.
Rintaneula -50% n. 4,95 Norm. 9,90.
Kaulakoru -75% n. 2,98 Norm. 11,90. 
Sormus -75% n. 1,73 Norm. 6,90.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Esittelyssä Toikan Putkis-kude & Pikkulaukku

Erilaiset ontelokuteet ovat olleet pitkään monen käsitöitä harrastavan suosiossa. Ontelokuteita käytetään paljon mm. virkkaukseen ja kutomiseen. Itse olen kokeillut monenlaisia ontelokuteita, ns. normaalipaksuista, sekä sitten ohuempaa kudetta. Veikkaan, että eniten ontelokuteita ihmiset ostavat Lankavasta, mutta myös esim. Lappajärven värjäämöllä on erilaisia ontelokuteita. En ole kuullut, että kukaan olisi tehnyt mitään Toikan Putkis-kuteesta, joten päätin tutustua kuteeseen tarkemmin.


Ihania värisävyjä on paljon!

Toika on tunnettu etenkin kangaspuistaan. Kangaspuiden lisäksi Toikan valikoimasta löytyy kangaspuutarvikkeita, materiaaleja, sekä lehtiä. Äitini on innokas kangaspuilla kutoja, joten hänen kauttaan olen itse tutustunut Toikaan. Selaillessani Toikan sivuja huomasin Putkis-kuteen ja ihmettelinkin, minkä takia kyseisestä kuteesta ei ole ollut juttua missään? Lähetin Toikalle viestiä ja pyysin lankakarttoja saatavaksi Tampereen kädentaitomessuille marraskuussa. Koska Toikan osastolla oli myös kyseistä kudetta saatavilla, päätin ostaa mintun väristä Vakio-Putkista kokeeksi. Huomasin Toikan osastolla myös kivan pikkulaukun, jonka halusin tehdä. Yhteen laukkuun menisi yksi n. 300 g painava vyyhti kudetta. Vyyhti näytti pieneltä, mutta kyllä yhdestä vyyhdistä ihan kunnon kerän sai kerittyä, mistä todella piisasi laukkuun ja hieman ylikin. Vyyhdin hinta laskettiin painon mukaan, ja yhdelle n. 300 gramman vyyhdille tuli hintaa n. 11 euroa. Vakio-Putkis vastaa muiden valmistajien minikuteita, eli ohut kude on kyseessä. Vakio-Putkis eroaa muista ainakin määrältään, hinnaltaan, mutta isoksi ilokseni myös värikartaltaan. Rakastan erilaisia sinisen sävyjä, ja oli ilo löytää kaunis mintun sävy kuteeseen. Putkis kuteeseen löytyy myös ihania kimaltelevia sävyjä, joita ei joka valmistajalla ole. Miten ihana lisä olisikaan pieni kimallus esim. laukkuun? Putkista löytyy myös paksumpana Matto-putkiksena, sekä Helmi-Putkiksena, joka on paksuudeltaan Vakio-Putkiksen ja Matto-Putkiksen väliltä. Näistä itselläni ei ole kokemusta.


Laukusta ja korista tuli todella suloiset!

Lähdin siis tekemään kuteesta pikkulaukkua. Laukusta on myös olemassa valmis tarvikepakkaus, ja tarjolla on peräti 26 eri sävyä. Ennen virkkaamaan pääsyä kude kostutettiin ja kuivattiin mahdollisen kutistumisen varalta. Sen jälkeen kude kerittiin kerälle. Itse laukun virkkaus oli kivaa ja helppoa, ja laukku valmistuikin nopeasti. Kassien kahvojen kanssa tuli itselleni hieman ongelmia, joten tein kahvat omalla tavallani, mutta kivat niistä tuli silti. Lopuksi kahvat ommeltiin paikalleen ja kuteet pääteltiin. Tykkään kyllä lopputuloksesta todella paljon! Koska kudetta jäi kerästä vielä yli, tein lisäksi vielä pienen korin. Söpö tuli siitäkin. :)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

2015 - Elämän ja blogin parhaat hetket

Elämä
 
Miesystävä - Vaikka meillä välimatkaa onkin n. 700 km, on silti kyseessä paras parisuhde, missä olen ollut. Tätä kirjoittaessani olemme seurustelleet 8 kuukautta. Olen älyttömän onnellinen ja kiitollinen joka päivä, että olen löytänyt jonkun, joka rakastaa aidosti ja jonka kanssa voi ajatella tulevaisuuttakin. Tarkoituksenani olisi muuttaa miesystäväni luokse, kun sopiva tilaisuus tulee. Toivottavasti pian.

Uudet tuttavuudet - Vuonna 2015 tapasin valtavasti uusia kivoja ihmisiä. Miesystävän perhe, VIP-illassa tavatut naiset, uusia oppilaita ja henkilökuntaa koulussa, harrastusten myötä tavatut uudet tuttavuudet... Toivon todella, että näistä uusista tuttavuuksista löytyy myös oikeita kavereita, joiden kanssa ollaan yhteydessä paljon myös tulevaisuudessa! :)
 
Glitterin VIP-illassa uusien tuttavuuksien kanssa syyskuussa.

Koulu - Keväällä tapahtui paljon. Normaalia opiskelua, ensimmäinen työssäoppiminen ja näytöt, ensimmäinen lukuvuosi päättyi, ensimmäinen saamani stipendi... Keväällä oli sekä epäonnistumisia, että sitten onnistumisia, joita taas muistelee hyvillä mielin.

Matkat, uudet paikat ja kokemukset - Etenkin kesälomalla matkustelin paljon ympäri Suomea ja tuli käytyä monessa uudessa paikassa ja koettua paljon uutta. Rovaniemi, Virtasalmi, Vantaa, Helsinki, Tuusula, laivamatka... Kaikki ihan mahtavia kokemuksia!

Lähdössä Rovaniemelle kesäkuussa.

Elämän arkiset hyvät asiat - Koti, perhe, ystävät, opiskelupaikka, rahaa elämiseen...

Blogi

Kehittyminen bloggaajana - Erilaisia juttuja, tapoja kirjoittaa, kuvia... Erityisesti oikeinkirjoitus on parantunut paljon.

Uusi ulkoasu - Ulkoasua muutettiin hieman eri värisävyllä ja lisättiin ensimmäinen banneri.

Ennätykset - Viime vuonna julkaistiin juttuja enemmän kuin aikaisempina vuosina, joka näkyy myös kävijämäärissä ja lukijoissa. Juttu, jossa kävin kampaajalla, nousi blogin kaikkien aikojen luetuimmaksi jutuksi. 


Uutta hiustyyliä elokuussa.

Yhteistyöt - Vaikka en olekaan mikään erityisen suosittu bloggaaja, silti erilaisia yhteistyökuvioitakin on ollut. Joistakin yhteistyökuvioista on hyötynyt myös lukijat mm. alennuskoodeilla.

Messuille bloggaajana - Oli huikeaa päästä ensimmäistä kertaa Suomen kädentaidot messuille bloggaajana. Toivottavasti samanlainen mahdollisuus tarjotaan myös vuonna 2016!


Vuosi 2015 oli upea. Toivottavasti 2016 vuodesta tulee vähintään yhtä upea. 
Tavotteita ja unelmia löytyy paljon.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Sudenkorentoheijastimia


Viime syksynä sudenkorentoheijastimia näkyi paljon ainakin askartelublogeissa, sekä Facebook-ryhmissä. En tiedä, mistä idea on alunperin lähtöisin, mutta malli on kyllä todella kiva ja hauska myös tehdä. Pitkään ajattelin, että pitäisi ostaa tarvikkeita ja ruveta tekemään, mutta iski valinnan vaikeus. Minkälaisia helmiä? Minkä värisiä? Mitä muita tarvikkeita? Mistä ostaisin tuotteet ja paljonko ostaisin mitäkin? Ja mistä löytäisin selkeimmän ohjeen?

Yhteen heijastimeen menevät materiaalit.
 
Seuraan usein Tuulia designin nettisivuja sekä sosiaalista mediaa, esim. Facebookkia. Huomasin, että Tuulia desiginillä on valmis pakkaus, missä on kaikki tarvittava kyseisten heijastimien tekemiseen. Pakkauksessa on tarvikkeet kuuteen heijastimeen: kahteen vaaleanpunaiseen, kahteen vaaleansiniseen ja kahteen valkoiseen. Pakkaus sisältää eri kokoisia ja värisiä helmiäishelmiä, karabiinilukkoja, välirenkaita sekä heijastinkangasta. Pakkauksessa on myös selkeä ohje. Lisäksi heijastimien tekoon tarvitsee kynän, sakset, parsinneulan ja metallipihdit. Pakkausta on saatavana myös täysin valkoisena tai täysin hopeisena, mikäli pastellisävyt eivät ole se omin juttu.


Valmiita heijastimisia. 
 
Heijastimet ovat todella helppoja tehdä. Pitkään korupiikkiin pujotetaan vain helmiä, heijastinkankaasta leikatut siivet, joissa on neulalla tehdyt reiät ja lisää helmiä. Tämän jälkeen korupiikki taitetaan, johon lisätään lukko.



Heijastimet ovat kivaa puuhaa myös esim. lasten kanssa. En ehkä ihan tarhaikäisille itse pitäisi sopivana, mutta askartelusta innostuneille koululaisille kyllä.