maanantai 30. marraskuuta 2020

Katsaus Villasukkarakkautta - Jonsukat - Uudet ideat -kirjaan

Kuulin Jonsukista ensimmäisen kerran äidiltäni, joka on innokas neuloja. Äitini on sellainen, että jos meidän perheessä on jollekin neuleasusteelle tarve, niin äiti kyllä tekee mieleisen. Muutamia vuosia nyt olen seurannut millaisia villasukkia ihmiset tekevät, olen huomannut, että erilaiset kirjoneuleet ovat in. Koska kirjoneuleissa on yleensä haastetta, monet haluavat lähteä helpoista kirjoneuleista liikkeelle ja sellaiset ovat Jonsukat! Vaikka neulominen ei ole se omin juttuni, halusin kuitenkin tutustua tähän ilmiöön selaamalla uuden Jonsukat -kirjan. Tämä on siis toinen Jonsukka-kirja, ensimmäiseen osaan voit tutustua mm. tästä.



Mitä kirja sisältää?
Kirja sisältää seitsemäntoista erilaista käsityöohjetta kaavioineen: yhdettoista sukat, kolmet lapaset, yhdet säärystimet, yksi kaulahuivi ja yksi otsapanta. Ohjeiden lisäksi käydään läpi esim. mistä tunnistaa aidot Jonsukat sekä monenlaisia vinkkejä neulomiseen, kuten kokotaulukko, lankavinkit, kuvioiden jaollisuus, valepalmikko ym. Lisäksi kirjassa on paljon laadukkaita kuvia!

Kirjassa on jopa kokonaisen aukeaman kokoisia kuvia.

Ehkä kirjan hauskimmat sukat: IrokeesiJonit!

Esimerkkejä kirjan sisällöstä.

Lisää esimerkkimalleja.

Yleinen arvio kirjasta:
Kun ensimmäistä kertaa näin Jonsukat-kirjat kirjakaupassa oli hämmennykseni suuri, sillä kirjat ovat todella paksuja. Mielenkiintoista kuitenkin on, että peräti 256 sivussa on kuitenkin seitsemäntoista ohjetta: mitä ihmettä kirjan kaikki sivut siis pitää sisällään? Kirjassa on valtavasti isoja, laadukkaita kuvia, asiaa Jonsukista, sekä neulomisvinkkejä. Lisäksi teksti on mielestäni selkeää kunnon rivivälien kera. Toisaalta tykkään, että on paljon isoja, hienoja kuvia ja kullakin sivulla on maltillisesti tekstiä, mutta sitten toisaalta kirja on sen verran iso, paksu ja painava, että en ehkä ottaisi esim. junamatkalle kyseistä kirjaa mukaan. Ehkä tällöin tarvitsisi kysyä kirjan tekijältä, onko kopiointi omaan käyttöön sallittua? Tykkään kirjan käsityöohjeista. Kaikki neuleet ovat todella kauniita ja on kiva, että on huomioitu myös kurvikkaammat jalat. Olisin kaivannut lisää muitakin neuleita kuin sukkia, kuten esimerkiksi lisää huiveja tai pipoja. Hyvistä ja selkeistä ohjeista myös plussaa. Oma arvioni 3½/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 8/2020

ISBN:
9789523730366
Kirjastoluokka: 65.43

Koko: 256 sivua

Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)

Kustantaja: Readme.fi

Kirjoittanut:
Jonna Nordström

Kaaviot: Jonna Nordström

Kuvat: Eeva Meusel Photography

Ulkoasu ja taitto: Graafinen suunnittelu Gomedia Oy


Tutustu myös ensimmäiseen Jonsukat-kirjaan tästä.


Villasukkarakkautta By Jonna -Facebook-ryhmään tästä.

Osta kirja:

CDON

Adlibris

Suomalainen kirjakauppa

Readme.fi


Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Pipipyyhe - vinkki lapsiperheille, miksi ei aikuisillekin!

Joskus kauan aikaa sitten pääni oli kipeä ja etsin kaapistani sopivaa pyyhettä, jonka voisi kastella kylmällä vedellä ja laittaa otsalle. Valitsin pikkupyyhkeen, jota koristaa Disneyn Autot-elokuvista tuttu Martti. Pieni pyyhe riittää hyvin siihen, että saa otsallensa jotakin kylmää. Lähes aina siitä lähtien olen ottanut kyseisen pikkupyyhkeen otsalleni, kun pääni on ollut kipeä. En sen ihmeemmin kyseistä pyyhettä valikoinut, se vaan sattui olemaan sopivan pieni ja joutilas pyyhe. Jossain kohtaa sanoin vitsikkäästi kyseistä pyyhettä "pipipyyhkeeksi".


"Pipipyyhkeeni".

Pipipyyhkeestä tuli mieleen, että hetkinen, pipipyyhehän kuulostaa oikeasti joltakin lapsiperheen jutulta, joka voisi olla hyvinkin käytössä. Jo pienellä lapsellakin voisi olla oma pipipyyhe, jota voisi kastella lämpöiseksi tai kylmäksi tilanteesta riippuen. Itse käytän välillä myös kylmäkallea pyyhkeen sisällä. Lisäksi aikuinen voisi keksiä jonkinlaisen leikin, vaikka että pipipyyhkeessä on parantavia taikavoimia tai muuta vastaavaa. Ehkä vuoroisesti lapsikin voisi hoitaa vanhempiaan, sisaruksiaan tai lelujaan pipipyyhkeellä?

perjantai 20. marraskuuta 2020

Katsaus Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kirjaan

Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kirjan löysin Lasten Keskuksen Instagram-julkaisusta. Ihastuin suunnattomasti kirjan kuvitukseen ja mietin, että olisi mielenkiintoista tutustua tähän kirjaan enemmän saadakseni paremman käsityksen kirjailijasta ja kuvittajasta. Ja ovathan joulunajan sadut osa mukavaa joulun odotusta!


Mitä kirja sisältää?
Tarina kertoo pienestä Duppaduulix-nimisestä koirasta. Kun Duppaduurix eräänä aamuna herää, on taloon ilmestynyt mystinen, pieni ovi. Duppaduurix innostuu ovesta niin, että päättää askarrella ja leipoa oven asukkaalle jotain toivottaakseen hänet tervetulleeksi. Kun ovi vihdoin avautuu, saapuu paikalle pieni vieras tuomaan pikkujouluiloa! Pikkujouluja onkin kiva viettää mummin ja uuden ystävän kanssa leikkien, laulujen ja herkkujen merkeissä! Kirjan lopussa on lisäksi kivoja vinkkejä pikkujouluihin, pari askarteluohjetta, pari laulua nuotteineen ja ohjeet tonttu meni piiloon -leikkiin. Lisäksi kirjan takakantta koristaa ovi, jonka voi laittaa koristeeksi esim. pöydälle, kirjahyllyyn tai seinää vasten.
 
 Duppaduulix askartelee taikataikinasta.
 
Duppaduulix ja mummi. Kirjan kuvitus on super suloinen!

Yleinen arvio kirjasta:
Kirjahan on pieni, 33 sivuinen, mutta siihen on kivasti saatu mahtumaan sekä tarina, että sitten kivoja pikkujouluvinkkejä. Ihastuin kirjan hahmoihin ja kuvitukseen ylipäätänsä ja tekstin myötä käy ilmi, että Duppaduulix on hassu pikkukoira ja mummi nyt on ihana mummikki. Näkisin hyvin tämän kirjan esim. isovanhempien lahjana pienelle lapselle, mutta ennen joulua, sillä kirjassa vietetään nimenomaan pikkujouluja ja valmistaudutaan jouluun. Koska kirjassa askarrellaan, leikitään ja lauletaan, voisin kuvitella että kirjan lukemisen jälkeen myös lapsi haluaa leikkiä pikkujouluja samoissa merkeissä. Kirjan lopussa on helpot ohjeet esim. taikataikinaan ja paperiköynnökseen, mitkä on hyvin helppo toteuttaa. Kiva yllätys kirjan lopussa on myös, että lauluihin on myös nuotit. Tonttuovi kirjan takakannessa on kiva idea! Itse olisin ehkä tehnyt jonkin ekstrasivun, minkä olisi voinut nätisti leikata ja sitten laittaa seinälle. Toki kaupoista ostettavat tai itse askarreltavat tonttuovet ovat niin suosittuja, että sellainen monesta kodista jo löytyykin. Olisi ihanaa, jos kirjan tekijät tekisivät lisää Duppaduulix-kirjoja, lisää joulukirjoja ja vaikka ison jouluisen puuhakirjan! Lapsille suunnattua pikkujoulujen ideakirjaa ei taida vielä ollakaan, vai olenko väärässä?
Arvosanani kirjalle 3/5. Toivon, että isovanhemmat ja pienet lapset löytävän tämän kirjan joulun alla! :)

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 2020

ISBN:
9789523542839
Kirjastoluokka:
L85.22
Koko: 33 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Lasten Keskus
Kirjoittanut: Maija
Barić
Kuvittanut: Matti Westerlund

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin tästä.

Osta kirja:
CDON

Adlibris

Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Lasten Keskus

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:
2. Iloinen kirja

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
42. Kirjassa on isovanhempia
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Katsaus Joulupukin joululoma -kirjaan

Joulu lähestyy ja myös jouluiset kirjat tulevat ajankohtaisiksi! Vuonna 2020 on ilmestynyt monia kivoja jouluisia lastenkirjoja, mutta ehkä monille odotetuin kirja on Mauri Kunnaksen Joulupukin joululoma. Harvoin on edes tullut ajatelleeksi, viettääkö joulupukki edes koskaan lomaa, mutta tämän kirjan perusteella kyllä: kaksitoista hauskaa lomapäivää!

Mitä kirja sisältää?
Joulupukin ja tonttujen pitkä lahjaretki maailman ympäri on vihdoin tullut päätökseensä. Porot peitellään lämpimin viltein isojen ruokakorien kera ja pukki tonttuineen marssii saunaan. Vihdoinkin Korvatunturin väen on aika levätä, ennen kuin aloitetaan taas tulevan vuoden jouluvalmisteluja! Joulupukin ja muun Korvatunturin väen joululoma kestää kaksitoista päivää, joilla on erilaisia vuosittaisia perinteitä. Esimerkiksi tapaninpäivänä käydään tapaninajelulla ja syödään maittava jouluateria, urheilupäivänä urheillaan, lumiukkopäivänä rakennetaan lumiukkoja ja kaupunkipäivänä tehdään retki kaupunkiin. Toki lomalla tehdään paljon muutakin, kuten käydään vanhan tuttavan, Vekara Väkkärän luona! Loppiaisena mietitään, malttaako joulukoristeita tänäkään vuonna laittaa pois laisinkaan. Kirjan lopussa on lisäksi lista joulun ajan juhlapäivistä ja tavoista.

Yleinen arvio kirjasta:
Rakastan joulua, rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja ja rakastan tätä kirjaa! Yleensä joulukirjojen tapahtumat ovat ovat joko ennen joulua tai jouluaattona, mutta tässä kirjassa keskitytään nimenomaan aikaan jouluaaton jälkeen. Kirjassa tulee tutuksi monille tutut joulun jälkeiset päivät, kuten mitä on tapanin päivän taustalla ja millä tavalla joulupukki viettää uuttavuotta. Puolestaan esim. teatteripäivä, lumiukkopäivä ja urheilupäivä tuo inspiraatiota lukijalle, että hei, tälläisiä päiviähän voisi kanssa viettää joululomalla! Lisäksi kirjan lopussa oleva lista joulun ajan juhlapäivistä ja tavoista tuo kivat pienet tietoiskut, joista myös näin aikuisenakin lukijana opin iteselleni täysin uutta tietoa. Kuten Mauri Kunnaksen kirjoissa aina, ihailen suunnattomasti upeaa, yksityiskohtaista kuvitusta. Lisäksi kirjan sisältö on kiinnostava ja tunnelma iloinen. Voisin kuvitella, että tämä kirja tulee olemaan yksi myydyimmistä joulun ajan lastenkirjoista. Tätä tullaan lukemaan vielä monina jouluina - ja joulun jälkeen! Oma arvioni 5/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 10/2020

ISBN:
978-951-1-35993-7
Kirjastoluokka:
L85.22
Koko: 40 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Otava
Kirjoittanut: Mauri Kunnas

Kuvittanut: Mauri Kunnas

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin Mauri Kunnaksen nettisivuilta.


Osta kirja:
Adlibris

Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Ihanien tavaroiden kauppa

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:
2. Iloinen kirja

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
46. Kirjassa on sauna
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja