torstai 31. maaliskuuta 2022

Ukrainan kriisi - ajatuksiani, mikä huolettaa ja mitä olen tehnyt auttaakseni

Tietoa Ukrainan tilanteesta ei ole oikein voinut välttää. Media on täynnä Ukrainan sodan tapahtumia, oli kyseessä sitten televisio, lehdet, radio tai internet. Lisäksi sota näkyy esim. meillä Suomessa siten, että auttamisen halu on ennennäkemätöntä. Ihmiset ovat lahjoittaneet valtavasti rahaa avustusjärjestöille, osa lähtenyt jopa auttamaan Ukrainaan ja esim. Puolaan itse ja lisäksi on järjestetty mm. tukikonsertteja ja tuotemyyntiä, jonka tuotot ohjataan avustustyöhön. Lisäksi sota näkyy mm. pakotteissa, polttoaineiden hinnoissa, joidenkin tuotteiden kovassa kysynnästä, Nato-puheissa ja yleisesti ihmisten halusta varautua pahimman varalle. Maailmassa tapahtuu nyt paljon, monet asiat vaikuttaa toisiinsa ja tulevaisuutta on hyvin vaikea ennustaa niin Suomessa, Ukrainassa, kuin koko maailmassa. Olen seurannut Ukrainan tapahtumia paljon, koska myös itselläni halu auttaa on kova, sekä huoli tulevasta. Ajattelin vähän kirjoittaa ajatuksiani, huoliani ym. tähän juttuun. Toivottavasti pian voidaan muistella, että onneksi tuokin kauheus on ohi!


Kuva: Pixabay.


Ensimmäinen ajatukseni: mitä hittoa? Sotahan on aivan äärettömän julmaa ja typerää ja sillä on seurauksia pitkään molemmille osapuolille. Jo ennen kuin sota alkoi, en käsittänyt, että mistä P (ei nyt jotenkin tunnu hyvältä kirjoittaa henkilön nimeä blogiini, joten olkoon vain P) on oikeastaan vihainen ja mitä hän oikeastaan haluaa? Onko Ukraina edes tehnyt mitään pahaa Venäjälle? Miten P pystyy nukkumaan yönsä? Katsooko hän itse edes kuvia ja videoita tuhoalueilta?

Sodan kesto, jälleenrakennus, tukitoimet?
Onko kyseessä nyt viikkojen, kuukausien vai jopa vuosien juttu? Millaisia tuhoja vielä tulee? Entä sitten, kun sota on ohi, miten elämä alkaa Ukrainassa palautumaan? Tuhojahan on paljon ja olisi kiinnostavaa tietää, kuka ne kaikki tulee maksamaan? Vaikka sota joskus päättyykin, tuen tarve tulee varmasti olemaan valtava pitkään. Kauanko ihmisillä riittää kiinnostus olla mukana tukitoimissa ja millaisia tukitoimia Ukraina tulee tulevaisuudessa saamaan?

Miten maailman taloustilanne muuttuu?
Polttoaineiden hintahan nousi ja ruuan hinta tulee nousemaan. Miten muuten tilanne Suomessa ja maailmalla mahtaa muuttua?

Ruuan hinnan nousu, köyhien asema?
Suomessa on paljon pienitulosia ihmisiä, jotka ostaa jo valmiiksi kaupoista niitä kaikkein edullisimpia tuotteita. Paljonko hinnat tulee nousemaan ja miten paljon se näkyy esim. kuukauden menoissa? Koska ylittyy raja, että hei, nyt on pakko kiristää menoja? Ja entäs sitten todella pienituloset, joille se vähäkin on todella paljon?

Liittyykö Suomi Natoon? Mitä siitä seuraa?
Omat ajatukseni Natosta on aika 50-50. Mielelläni kuuntelen, mitä muut ovat asiasta mieltä, että osaisin itse muodostaa paremmin mielipiteeni. Eniten arvostan Natokysymyksessä niiden mielipidettä, jotka pahimmassa tapauksessa voisivat joutua sotimaan. Yllättävän moni kuitenkin on Naton kannalla. Mutta jos äänestää pitäisi, en kyllä tiedä, mitä tekisin. Ja mitä jos Suomi liittyisi Natoon? Toteuttaisiko Putin uhkauksensa Suomea kohtaan? Olisiko Suomi vaarassa?


Ukrainalaisten auttaminen: Joku aika sitten ryhdyin Jämsän SPR:n vapaaehtoiseksi. Vapaaehtoisuus ei sido mihinkään, mutta on mahdollisuus osallistua toimintaan. Jämsässä oli joku aika sitten tarve lipaskerääjille, joten osallistuimme tähän mieheni kanssa. Ajattelin lipauskeräyksen myös niin, että se on itselle jotain uutta ja omalta mukavuusalueelta pois lähtemistä. Yllätyin todella paljon, miten anteliaita ihmiset oli ja uskoisin, että koko Jämsän alueella saatiin hyvä summa rahaa kerättyä. Lisäksi olen itse lahjoittanut kolikoita, sekä ostanut pienien käsityöyrittäjien tuotteita (kurkkaa mm. nämä tuotteet!), joiden tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Ajattelen, että jos nyt autan, ehkä karma on sitten hyvää joskus tulevaisuudessa, jos itse tarvitsee apua.

Maailman rauhaa odottaen...

torstai 24. maaliskuuta 2022

Ajatuksiani rajun vatsataudin jälkeen

"Makaan sängylläni. Sänky on ollut aina turvapaikkani, mihin on hyvä mennä. Olen niin totaalisen loppu. En jaksa enää. Olen pari päivää ravannut vessassa jatkuvasti ja vatsassa vääntää kuin tiskirättiä. Sattuu. Kauanko tätä tarvitsee vielä kestää?"

Tuolta itsestäni tuntui joku aika sitten. Kun mietin vaikka viittä viimeistä vuotta, olen ollut yllättävänkin terve, lukuunottamatta jokavuotista flunssaa. Vatsatautia en edes muista, koska olisin viimeksi ollut tätä tapausta ennen. Tauti oli jotain niin järkyttävää. Yhtä vessassa käymistä kokoajan kovien vatsakipujen kera. Tähän kun lisätään päälle vielä epätoivo ja hätä, että mikä tässä nyt on kyseessä, kun ei ole koskaan ollut näin pahoja vatsaoireita, että onko nyt kyseessä ihan ns. perus vatsatauti vai onko nyt jokin isompikin hätä? Selviääkö ihan kotikonstein vai tuleeko sairaalareissu? Kolmannen päivän kohdalla soitin jo ensiapuun ja neljäntenä päivänä kävin lääkärissä, jonka jälkeen paraneminen pian alkoikin. Todennäköisesti kärsin noroviruksesta, jota oli tuolloin paljon liikkeellä. Itselläni oli kyllä käsitys, mitä tuo kyseinen virus tarkoittaa, mutten osannut käsittää, että se voisi olla myös hyvinkin raju. Sairastaessani ja sen jälkeen olen käynyt mielessäni niin paljon asioita läpi, että ajattelin kirjoittaa ihan blogijuttua ajatuksistani.

Kuva: Pixabay.

Tauteja ei pidä vähätellä: Vatsatauti on varmasti monien mielestä ihan perusjuttu, joka kaikille tulee joskus ja kyllä siitä selviää. "Ai oot vatsataudissa, no voi voi, kyllä se siitä". Siis varmasti vatsatautejakin on todella monenlaisia ja toisista pääsee helpomalla kuin toisista. Mutta joskus tilanne voi olla todella paha ja huolestuttava, jolloin tuo kyllä se siitä ajatusmalli ei välttämättä niin lämmitä. 

Arvostus läheisiä ja muita ystävällisiä ihmisä kohtaan: Itse olen todella onnekas, etten asu yksin ja mieheni oli terveenä. Sain ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja kyydin sairaalaan, sekä tietysti tukea. Lisäksi yksi nainen, jota en kunnolla edes tunne, sanoi, että jos tarvitset jotain, niin hän voi käydä kaupassa. Avun tarjoaminen on jotain sellasta mitä arvostan niin paljon! Toivoisin, että ihmiset auttaisivat toisiaan juurikin esim. tällaisissa tilanteissa. 

Ystävällinen vastaaja ensiavussa: Maanantai-tiistai välisenä yönä soitin ensiapuun, koska aloin olla niin huolissani rajuista vatsaoireistani. Hoitaja kertoi perusvinkit, mitä vatsataudin aikana kannattaa tehdä, mutta mitä tärkeintä, antoi tiistaiksi ajan infektiopolille iltapäiväksi. Arvostan, että hoitaja oli ystävällinen, rauhallinen ja ymmärsi antaa ihan lääkäriajan.

Suomen ensiapujen huono tilanne: Maanantai-tiistai yö meni kuitenkin huonosti ja aamukin oli yhtä tuskaa. Soitin muutamaa tuntia ennen sovittua aikaa ensiapuun. Ajatuksenani oli, että olisiko mitenkään mahdollista päästä sairaalaan vaikka odottamaan sovittua aikaa, jos joku osaisi vaikka siksi aikaa jo antaa jotain helpottavaa lääkettä. Vastauksena sain, että ei kannata, sillä jonot ovat pitkät ja potilaspaikkoja ei ole - odota siis vain kotona sovittua aikaa. Lisäksi tämä hoitaja kuulosti todella tympiintyneeltä. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun kiirettä on niin paljon. Puhelun loputtua iski epätoivoitku. Ei vaan omasta puolesta, vaan ajatuksesta, että sairaalassa ei ole paikkoja! Miten lääkärit, hoitajat ja ennenkaikkea potilaat pärjäävät? Miten tuskissaan olevia potilaita sairaalassa on, miten paljon potilaita on ja kauanko he joutuvat odottamaan apua? Ensiapujen tilanne on ollut huono jo pitkään. Miten huonoksi tilanne vielä menee?

Arvostus sairaalahenkilökuntaa kohtaan: Lopulta pääsin ajalleni infektiopolille. Lääkäri oli mukava ja otti varmuuden vuoksi myös koronatestin, mitä jännitin todella paljon. Onneksi hän oli ottanut testejä paljon ja osasi hommansa, eikä testi sitten loppupeleissä niin kauheaa ollutkaan, mitä pelkäsin. Testitulos tuli seuraavana päivänä ja oli onneksi negatiivinen. Koska norovirusta on paljon liikkeellä, lääkäri epäili, että se voisi olla tässäkin tapauksessa kyseessä. Kysyin, voiko se todella olla näin raju ja kyllä kuulemma voi. Jotkut ihmiset voivat ihan kuivua, koska eivät saa nestettä tarpeeksi. Pyysin saisinko jotain lääkettä helpottamaan oloani ja sainkin reseptin.

Onneksi on lääkkeitä!: No, lääkkeethän tuli heti käyttöön ja onneksi ne myös alkoi vaikuttamaan! Pikkuhiljaa myös koko tauti alkoi hellittämään, mutta tästä huolimatta halusin ottaa pari päivää ihan rauhassa, tarkoittaen esim. vatsaystävällistä ruokavaliota ja kotona pysymistä. Kun olo oli vähänkin parempi, en halunnut riskeerata mitään. Lisäksi en todellakaan halua edesauttaa vatsataudin leviämistä lähtemällä heti esim. ostoksille.

Sympatia yksinäisiä ja huonossa asemassa olevia kohtaan:
Aina, kun sairastan ihan kunnolla, itselleni iskee järjettömän iso sympatia esim. yksinäisiä ja huonossa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Miettikää esim. kehitysmaita, jossa vatsaoireisia ihmisiä on paljon, jatkuvasti, myös lapsia. Ja että näillä ihmisillä ei ole lääkkeitä, ja pahimmillaan ihmisiä kuolee kuivuuteen. Myös Suomessa on paljon esim. yksinäisiä ihmisiä, joita ei ole kukaan auttamassa, jos joku sairaus iskee. Itselläni on onneksi puoliso, joka haki ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja kuskasi sairaalaan. Entä jos olisi ihan yksin?

Pysykäähän terveenä, tätä ette halua kokea!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Katsaus Langankiertoja-kirjaan

Molla Mills on monelle virkkaajalle tuttu nimi. Molla tunnetaan mm. suosituista Virkkuri-kirjoista ja lisäksi Molla on tehnyt erilaisia virkkausohjeita yhteistyössä mm. Lankavan kanssa. Mollan virkkausideat erottuvat massasta ja ideat on sellaisia, mitä en ainakaan itse ole Suomessa aikaisemmin nähnyt. Vaikka uusia Virkkuri-kirjoja ei hetkeen olekaan ilmestynyt, on Molla julkaissut uutta tuotantoa Langankiertoja-nimisen kirjan merkeissä!



Mitä kirja sisältää?
Kirja sisältää reilut 20 uutta, upeaa Molla Millsin suunnittelemaa virkkaustyötä. Mukana on mm. laukkuja, mattoja, vilttejä, tyynyjä ja koreja. Monissa töissä on käytetty monille suomalaisille tuttuja lankoja, mm. Lankavalta ja Suomen Langalta. Ohjeiden lisäksi kirjasta löytyy myös mm. Mollan terveiset, vinkkejä virkkaajalle ja runsaasti isoja värikuvia.

Esimerkkejä kirjan sisällöstä.

Yleinen arvio kirjasta:
Itselläni on tapana repiä paperista lappusia, jotka laitan kirjanmerkiksi kaiken mielenkiintoisen kohdalle, joista ajattelen, että hei, tuon haluan tehdä joskus! No kirjahan tuli täyteen paperilappusia ja nyt itselläni on vähän ongelma, minkä haluaisin tehdä ensimmäisenä, kun monia kivoja vaihtoehtoja on niin paljon. Pidän kovasti mm. 66 sivulta alkavasta Kaunokki-kuosista. Haluaisin tehdä siitä tyynyn ja laukun. Leinikki  sivulla 76 taas puolestaan olisi kiva tyyny. Myös Keto-kuosista sivulta 140 saisi kivan tyynyn ja laukun. Mutta kun Raita-laukkukin sivulla 130 on niin ihana. Voi valinnan vaikeus! Mutta kun ongelma on tällainen, sehän on pelkästään hyvä asia, sillä mielekästä tekemistä piisaa pitkään! Mielestäni on kiva joidenkin kuosien kohdalla, miten samaa kuviota voi hyödyntää moneen tuotteeseen, esim. mattoon, tyynyyn tai laukkuun. Mielestäni kuosit ovat myös kauniita, niitäkin voisi olla niin monenlaisia. Kehuja antaisin myös siitä, että ohjeita on riittävästi ja että valokuviin on nähty vaivaa. Myös pieni kiva yksityiskohta, nimittäin kirjassa itsessään oleva kirjanmerkki on hauska pieni lisä. Arvostan myös, että ohjeissa on käytetty sellaisia lankoja, mitä suomalaiset voivat hyvin ostaa käsityökaupoista. Jos jotain olisin kirjassa pikkusen parantanut, olisi silmukat ja lyhenteet osio voinut olla mielestäni kuvallinen. Toisaalta uskon, että moni tämän kirjan hankkiva osaa jo kaikki virkkauksen perusteet, joten monille varmaan koko osio on turha. Mutta tykkään kovasti kirjasta ja suosittelen virkkaajia tutustumaan tähän kirjaan! Oma arvioni 4/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:
 
Julkaistu: 12/2021

ISBN:
978-952-7468-05-0
Kirjastoluokka:

Koko:
224 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja:
Laine Publishing
Kirjoittanut: Molla Mills
Valokuvat
: Emma Sarpaniemi, Jonna Hietala ja Sini Kramer

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin:
Virkkuri 1
Virkkuri 2
Virkkuri 3
Virkkuri 4
Virkkurin kuosikirja

Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Laine Publishing

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2022 (esimerkiksi) kohtiin: 
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää