sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Vaaleansiniset 30-vuotis synttärit - yhteistyössä Pieni leivontapuoti + etukoodi!

Oikeastaan joka vuosi olen haaveillut ns. perinteisistä synttäreistä, mitä aina lapsenakin vietettiin. Kavereita kutsuttaisiin kylään, syötäisiin herkkuja, pidettäisiin hauskaa ja avattaisiin lahjoja. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi ihmiset tulee, sitä vähemmän synttäreitä vietetään ja jos joskus harvoin vietetään, silloin tulee jokin täysi kymppi täyteen. Jo kauan ennen kolmekymppisiäni mietin, että olisi kiva tuona syntymäpäivänä järjestää edes jotain spesiaalia. Monessa suunnitelmassa tuli kuitenkin joku ongelma eteen. Monet läheiset ihmiset asuvat kaukana, kodissamme olisi vain rajoitetusti tilaa ja ulos syömään meneminen tulisi kalliiksi. Lopulta järjestimme miesystäväni kanssa ihan pienet kutsut. Synttäreille tuli meidän lisäksi miesystäväni veli ja hänen kaksi lasta. Ajatuksena oli yhdistää synttäreitä, lautapeli-iltaa ja pikkujouluja. 

Yksi asia, mitä synttäreiltä myös odotin kovasti, oli päästä laittamaan keittiötä juhlakuntoon. Mielestäni oli todella hauskaa laittaa seinille viirinauhoja, laittaa tarjoiluja esille, puhaltaa serpentiiniä... Jo pelkästään suunnittelu ja koristelu oli todella hauskaa. Kaikki juhlatuotteet ovat Pienestä leivontapuodista, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, jotka ovat Juhlamaailmasta. Pieni leivontapuoti on yksi monista Juhlamaailman juhlapisteistä, joka tarkoittaa että Juhlamaailman tuotteita voi tilata ilmaisella toimituksella Pieneen leivontapuotiin. Jos jotain siis Pienen leivontapuodin valikoimasta sattuu puuttumaan, kannattaa kurkata myös Juhlamaailman valikoima!

Pieni leivontapuoti on rovaniemeläinen, vuonna 2015 perustettu yritys, jonka verkkokaupasta löytyy monenlaisia tuotteita leivontaan ja juhliin. Lisäksi Pieni leivontapuoti järjestää suosittuja leivontakursseja Rovaniemellä, jotka sopivat monen tasoisille- ja ikäisille leipureille. Kursseja järjestetään myös työyhteisöille työhyvinvointipäivinä ja muille ryhmille. Kannattaakin seurata Pientä Leivontapuotia nettisivujen lisäksi esim. Facebookissa tai Instagramissa, joissa ajankohtaisista kursseista ilmoitetaan. Pienellä leivontapuodilla ei ole myymälää, mutta mikäli Rovaniemellä liikut, on verkkokaupasta ostettujen tuotteiden noutaminen helppoa Pienen leivontapuodin toimipaikasta Lapikävijäntieltä tai Taito Lappi -myymälästä. Toki tuotteita toimitetaan myös perinteisesti Postin ja Matkahuollon kautta.

Pienen leivontapuodin verkkokauppaan tästä.

Alla vielä hieman tunnelmia vaaleansinisiltä 30-vuotis synttäreiltäni:


Pienen leivontapuodin valikoimassa on kertakäyttöastioita hyvin monenlaisissa teemoissa, mutta päädyin sateenkaaripilvi-teemaan siksi, että halusin väriksi jonkin vaaleansinisen tai turkoosin, isot lautaset ja söpön teeman. Toinen teema mitä harkitsin, oli Magical Mermaid. Mikäli teeman valitseminen tuottaa ongelmia, kannattaa rohkeasti kysyä Pieneltä leivontapuodilta vinkkejä! Tarjolla synttäreilläni oli pikkupizzoja, popcornia, karkkia, vohvelilajitelma ja erilaisia juomia.

Jättimäiset hopeiset folipallot ovat reilu 80 cm korkeita. Näitä jättinumeropalloja löytyy myös kultaisena, ruusukultaisena, vaaleansinisenä ja vaaleanpunaisena. Perus heliumpallon (halk. noin 40 cm) täyttömaksu on 3 euroa. Helium maksetaan erikseen ja pallon koko vaikuttaa hintaan. Myös heliumpalloissa on mahdollista tilata Juhlamaailman tuotteita ja täyttö onnistuu Pienessä leivontapuodissa.

Olen pitkään haaveillut tälläisestä Happy Birthday -nauhasta synttäreilleni. Nyt kun sellaisen on kerran hankkinut, niin tämähän ei vanhene tai mene pilalle, joten ainakin muutama kiva koriste on jokaisille tuleville synttäreille! Lisäksi näitähän voi lainata kavereille omiin juhliinsa. Myös esim. tarjoiluastiat ja pöytäliinat säilyvät, joten ihan kaikkea ei tarvitse joka vuosi ostaa.

Sain vierailta lahjaksi kukkasen ja lisäosan Carcassonne-lautapeliin. Kiitos. <3

Synttäreiden pelit oli valittu niin, että ne käy niin lapsille, kuin aikuisille. 
Lasten Alias oli hauska ja sujui hyvin kaikilta!

Halusin antaa vieraille jonkun ns. vieraslahjan ja mietin aluksi, antaisiko pokaalin parhaiten lautapeleissä pärjäävälle, mutta sitten mietin tulisiko jollekin siitä paha mieli? Siispä vaihdoinkin pokaalin tarkoituksen: palkinto parhaille vieraille! Pokaali on siitä hauska, että mukana tuli monenlaisia tekstejä, joista sai valita sitten sopivimman pokaaliin kiinnitettäväksi.

 Super kiitos Pienelle leivontapuodille yhteistyöstä ja kaikille synttäreilleni osallistuneille! <3

Etukoodi! Koodilla: VENLAN saat kaikista Pienen leivontapuodin tuotteista -15% alennusta. Etu ei koske lahjakortteja, yli 9,90 maksavia kakkukuvia, eikä kakkukoristeita omalla tekstillä. Etukoodi on voimassa tammikuun 2020 loppuun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)