sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kuva-arvoitus osa 2: Rovaniemi / syksy 2018

Kesällä ilmestynyt ensimmäinen kuva-arvoitus saa nyt jatkoa! Tälläkin kertaa kiertelin pitkin Rovaniemen keskustaa yrittäen ottaa mahdollisimman monenlaisia kuvia. Toisaalta kuvia on kyllä monenlaisia, mutta näin jälkikäteen kun katson mistä kuvat on otettu, olisi kuvia voinut ottaa hieman eri paikoista. Mutta tällä kertaa mennään näillä ja toivottavasti tästä arvoituksesta on edes jollekin iloa! Jospa talvella sitten panostaisin taas enemmän. Kaikki kuvat on otettu 25.9.2018 ja on hyvä muistaa, että etenkin näin syksyllä maisema voi muuttua äkkiä, kun puiden lehdet kellastuvat ja lopulta putoavat. Kuten kesän kuva-arvoituksessa, myös tässäkin kuva-arvoituksessa kuvat voi avata suuremmaksi. Pienistäkin yksityiskohdista saattaa hoksata, mikä paikka on kyseessä. Myös tätä julkaisua saa ihan vapaasti tulostaa ja jakaa eteenpäin. Julkaisun lopussa on kartta, josta näkee alueen, mistä kuvat ovat. Lopussa ovat myös oikeat vastaukset.

1. Mitä on pensaikon takana (rakennus)?

2. Tämän rakennuksen luulisi olevan monille tuttu...

3. Millä torilla tai minkä rakennusten piha-alueella tämä poro seikkailee?

 4. Tulikohan nyt liian vaikea? Ensin kannattaa miettiä, mitä kuvassa ylipäätänsä on ja missä niitä voisi olla näinkin monta?

5. Minkä katujen risteyksessä tämä bussi on?

 6. Minkä hotellin päädyssä nämä porot ovat?

7. Missäköhän tällaista kuviointia mahtaa olla...?

8. Mistä mahtaa possu kurkata?

 
9. Tästäkin kuvasta maisema voi muuttua äkkiä, kun lehdet lähtevät puista. Mikä rakennus on takana?

10. Mistä mihin mahtaa nämä rappuset mennä?

 Alue, joska kuvien paikat löytyvät. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Kuva-arvoituksen vastaukset.

Oliko kuvat helppoja vai vaikeita? Ideoita, palautetta? Jätä kommentti!

1 kommentti:

  1. Tykkäsin, tämä oli erilaista mitä olen koskaan ennen nähnyt! Osa oli helppoja, 1 ja 9 vaikeimmat

    Tuossa mun blogi, jos haluat käydä kurkkaamassa! :)
    https://valokuvauksenpyorteissa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)