maanantai 15. huhtikuuta 2019

Vierailulla Day-sisustuskaupassa + arvonta!

Muistan joskus 90-luvun lopulla kun selailin jotain nuorten lehteä. Sisustuslöydöissä oli esillä tuotteita, jotka olivat Day:stä. Mikä ihmeen Day? Olisiko heillä myymälää lähellä? Ei ollut. Meni vuosia, ennen kuin lopulta pääsin Helsinkiin kiertelemään juuri niin kuin itse halusin. Vuosien myötä itselleni on muodostunut Helsingissä tietyt paikat, missä tykkään käydä ja Day on yksi niistä. Toki Day:n tuotteita saa ympäri Suomea eri sisustusliikkeistä, mutta kaikkia tuotteita ei kuitenkaan ole jälleenmyyjilläkään. Mikäli tuotteiden jälleenmyynti kiinnostaa, ole rohkeasti yhteydessä Day:hin. Aina saa myös tiedustella, ennen kuin tekee päätöksiä!

Mikä Day:ssä sitten itseäni niin kiinnostaa? Pidän siitä, miten erilainen sisustusliike Day on muihin nähden. Tavallisesti sisustusliikkeissä on samojen firmojen tuotteita ja värimaailma perus valko/harmaa/beigeä. Day:ssä valtaosa tuotteista tuodaan maahan itse ja tuotteita tuleekin mm. Intiasta, Vietnamista, Filippiineiltä, Taiwanista, Turkista ja Marokosta. Liikkeen omistajat Nina ja hänen puolisonsa Pasi reissaavat yhdessä pitkin maailmaa etsien kivoja tuotteita ja tuoden niitä maahan. Nina on se iloinen nainen, jota näkee paljon mm. myymälässä, somessa ja messuilla, Pasi hoitaa enemmän maahantuontia ja varastoa. Heille sisustuskaupan pitäminen ei ole ainoastaan työ, vaan elämäntapa. 

Daytä voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

Tältä Day:n myymälässä näytti maaliskuun lopussa:

Day:n myymälä Bulevardilta katsottuna. Liike on avoinna arkisin 10.30-18 ja lauantaisin 10.30-15.30. Liike sijaitsee hyvällä paikalla osoitteessa Bulevardi 11, 00120 Helsinki. Liike sijaitsee Fredrikinkadun kulmassa.

Yhdet omat suosikkituotteeni myymälässä ovat siniset pötkötyynyt. 
Samaan sarjaan olisi myös päiväpeitteitä.

Day:n tyynyt tulevat Intiasta

Tyynyjä on mistä valita!

Lautasliinoja ja pikkutavaraa.

Astetta tyylikkäämpi kissa-saippuapumppu ja monenlaisia mukeja.

Sisustustuotteiden lisäksi saattaa löytyä jotain muutakin pientä kivaa, kuten puhelimen kuoria ja marokkolaisia laukkuja. Myymälään on saapunut myös intialaisia vaatteita!

Day:n kevään uutuuksia ovat mm. Vietnamilaiset korit, joissa on käytetty mm. paperia ja meriheinää. Myös mattoja on tullut tänä keväänä enemmän valikoimiin. Korien hinnat alkaen 8,90 e.

Pitkään myynnissä olleet Lotus-tuikkulyhdyt ovat todella suosittuja. 
Tuikkulyhdyt tulevat Filippiineiltä ja niitä on montaa eri väriä. Jotkut jopa keräilevät näitä!

Ikkunalla olevat puffit ovat Marokosta ja ne voi täyttää oikeastaan millä tahansa pehmeällä. Huomaa myös söpö lasten pikkutuoli. Voisi olla hauksa myös esim. kissalla!

 Uutuustyynyjä Ranskasta! Hintaa tyynyillä alkaen 39,50 e.
Kuva: Day.

Arvonta! Voita 50 e lahjakortti Day:hin! Luethan arvonnan säännöt!
Joskus kauan aikaa sitten voitin Day:n Facebook-arvonnassa lahjakortin, mistä olin niin älyttömän onnellinen. On mahtavaa, että nyt saan blogissani suorittaa itse arvonnan! Palkintona on 50 euron lahjakortti, jolla voi ostaa esimerkiksi hienon tyynyn ja jotain pientä päälle. Lahjakortti on voimassa puoli vuotta, eli vaikka asuisit kauempana, on hyvin aikaa käydä Helsingissä.

Osallistua voit kolmella tapaa:
- Kommentoimalla nimesi/nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi tähän blogijulkaisuun.
- Kommentoimalla Venlan maailma -Facebook-sivulla olevaan julkaisuun.
- Lähettämällä nimesi/nimimerkkisi sähköpostilla osoitteeseen venlanmaailma [ät] luukku.com. [ät] korvataan @-merkillä. 

Huomioithan kuitenkin, että voit näistä kolmesta tavasta osallistua vain yhdellä tapaa, eli yksi arpa per osallistuja. Jos sama henkilö yrittää saada useamman arvan, hänet poistetaan arvonnasta. Arvontaa voi kuitenkin vinkata esim. ystäville. Osallistumisaikaa on huhtikuun 2019 loppuun. Arvonta suoritetaan mahdollisimman pian ja voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse tai Facebook-viestillä.

1 kommentti:

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)