sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tunnelmia syyslomalta 2016

Syysloma tuli ja meni taas valitettavan nopeasti. Parasta lomalla oli, että myös miesystävälläni oli loma samaan aikaan, mikä tarkoitti sitä, että oli yhteistä aikaa ja mahdollisuus lähteä yhteiselle matkalle. Koska näemme perheitämme harvoin, suuntasimme ensin mieheni vanhempien luo Virtasalmelle ja myöhemmin omien vanhempieni luo Nokialle. Loma teki hyvää: pystyi hetkeksi unohtamaan koulun ja arjen. Oli ihana nähdä sekä omaa, että miesystävän perhettä ja päästä rapsuttelemaan karvaisia ystäviä. Lemmikki olisi ihana, mutta asuntoomme ei lemmikkiä saa ottaa. Tulevaisuuden haaveenani olisikin asunto, jonne saa ottaa myös lemmikkejä. Ehkä kissa, ehkä koira, ehkä molemmat? Lomaan kuului tuttuun tapaan myös geokätköilyä, luonnossa liikkumista, pelejä, saunomista ja elokuvia (Ace Ventura - Luonto kutsuu katsominen videoilta pienestä tv:stä oli aika nostalgista!). Ja pitkiä ajomatkoja.

Yhtenä päivänä ulkoilutimme Ella-koiraa ja otin samalla luontokuvia.

Karvainen ystävä, kaikkien kaveri: Ella.

Omilla vanhemmillani on kaksi kissaa. Tässä kaikkien lellikki, tassuterapeutti Iines.

Miesystäväni yksi loman kohokohdista oli varmasti käynti pirunpesänkivellä. Paikasta oli kirjoitettu Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus -kirjassa ja päätimme mielenkiinnosta katsoa, onko kätkö oikeasti olemassa. Sellainenhan on ja sekös herätti myös itseni mielenkiinnon. Oli mielenkiintoista käydä paikassa, josta oltiin kirjassa kerrottu. Tutustu geokätköön tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)