sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Tunnelmia kesältä 2022 osa 1 - kesäkuu

On taas perinteisten kesälomatunnelmien aika! Kun korona-aika on ohi tai ainakin tilanne on parempi, tulikin sitten Ukrainan sota ja hintojen kasvut tilalle. Tavallisesti kesälomalla sitä on menty pitkin poikin Suomea ja tehty erilaisia asioita, mutta nyt on pitänyt punnita, mihin kaikkeen sitä oikeastaan onkaan varaa.

Jo useamman vuoden ajan olen haaveillut huvipuistoon, etenkin Linnanmäelle pääsystä. Nyt asumme sen verran lähellä Helsinkiä ja koronarajoituksia ei enää ole, niin kyllä, nyt mentiin vaikka hinta kirpaisikin. Samalla reissulla näimme miesystäväni veljeä perheineen ja pääsin shoppailemaan kauppoihin, mitä täällä Keski-Suomessa ei ole. Vantaan/Helsingin reissun lisäksi olimme kesäkuussa aikalailla kotosalla. Seuraavan yli 100 km päähän tehtävän retken tekisimme mieheni kanssa heinäkuussa Lahteen.

Alla vielä kesäkuun tunnelmia:


Alkukesästä innostuin leipomaan raparperipiirakkaa, josta osa itselle ja osa hyväntekeväisyyteen. Tein piirakkaa yhdessä mieheni kanssa tällä Kotilieden ohjeella. Vaahdotettu vanijlakastike kruunasi kokonaisuuden!


Lemmikki on yksi suosikkikukistani, joita etsin kerättäväksi, jotta voisin kuivata niitä askartelujuttuihin. Mieheni siskolla näitä löytyi valtavasti ja saisin lemmikkejä ison kasan kuivattavaksi!


Kysyin paikalliselta roskalava-ryhmältä, olisiko kellään lahjoittaa Barbie-nukkeja, vaatteita ja asusteita hyväntekeväisyysprojektiini. Ajatuksena on, että vanhat nuket pistetään uuteen uskoon ja nukeille puetaan puhtaat tai aivan uudet vaatteet. Kun nuket on kunnossa, ne lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohteenani on ollut viime aikoina ukrainalaiset perheet. Kuvassa juuri pesusta tulleita lahjoitusvaatteita.


Haanpään Kesäkahvila on aivan ihana paikka! Kesäkahvilalla on piha, jossa on paljon alpakoita, kanoja, vuohia, lampaita ja taitaa pari pupuakin olla. Saattaa pihalta joskus kissankin löytää! Itse eläimien katsominen on ilmaista, mutta kun miettii paljonko eläinten ja kahvilan ylläpito maksaa, on kiva ostaa kahviosta jotain pientä tai antaa pientä tippiä. Kahvila sijaitsee ysitien lähellä aikalailla Jämsän ja Muuramen välistä. Ohjeet löytyy Google Mapsista hyvin!



Kesän kohokohta oli ehdottomasti vierailu Vantaalla miesystäväni veljen luona, josta kävimme useammalla pienemmällä retkellä. Parasta oli pitkästä aikaa päästä huvipuistoon Linnanmäelle ja kokeilemaan uusia ja tuttuja laitteita. Toisena päivänä puolestaan kävin Mall of Triplassa shoppailemassa. Ehkä ensi vuonna uudestaan?


Grillaaminen kuuluu kesään. Jämsänkoskella kävimme eräällä grillikatoksella, jonne pystyi varaamaan oman vuoron. Herkkuja meillä oli makkaraa, maissia ja grillijuustoa. Etenkin tuo grillijuusto oli ihan superhyvää!


Laku-kissalle kuuluu hyvää! On ollut mukava nähdä kun Laku on voinut hyvin ja muistanut kuumillakin keleillä juoda vettä. Lisäksi Latz-keitot ovat maistuneet, josta saa nestettä. Laku on oikein seurallinen kissa, kuten kuvasta näkee. Silityshommissakin olisi mukana auttamassa.


Ja kun kuumista keleistä oli puhe... Epätoivo meinasi iskeä, kun monta päivää hellettä takana ja sääennustus näytti tältä. Onneksi sitä on oppinut tuntemaan itseään ja myös varautumaan helteisiin hyvin. Mutta eihän nämä koskaan kivoja jaksoja ole. Tai makunsa kullakin!


Ilmoittauduin korumuotoilukurssille. Siis oikein sellaiselle kurssille, mistä saa ihan opintopisteitä. Kurssi, matkat Jyväskylään ja materiaalit tulevat maksamaan paljon, joten olen miettinyt jos alkaisiin myymään itse tekemiäni koruja tienatakseni edes vähän rahaa. Tässä kuvassa työn alla virkatut korvakorut.

Kohti heinäkuuta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)