maanantai 17. elokuuta 2015

Huikea muutos värillä ja Olaplexillä – Jutussa ale kampaajalle


Tiedättekö sen fiiliksen, kun on käynyt kampaajalla ja käynti on onnistunut yli odotusten? Itse tulen ainakin niin iloiseksi, kun tietää, että ainakin hetken aikaa näyttää ulkoisesti hyvältä. Hyvä ulkonäkö taas tuo itsevarmuutta. Itsevarmuus taas tekee iloiseksi. Iloisuus taas kaunistaa lisää.

Kävin ensimmäistä kertaa Katrin Salongissa alkuvuodesta 2015. Etsin netistä kampaamoja, mille saisi mahdollisimman pian ajan ja mihin olisi varaa. Aikoja on yhä tänäkin päivänä todella hyvin saatavilla ja hinnat on kohtuullisia mielestäni siihen nähden, mitä hinnat yleensä kaupungeissa on. Katri on pitänyt kampaamoaan päälle 3 vuotta, mutta kokemusta löytyy enemmänkin.

 Kuvia hiuksista ennen kampaajaa ja värjäyksen aikana.

Nyt puolisen vuotta myöhemmin menin kampaajalle uudestaan. Samat vakiojutut mitä ennenkin, eli musta hiusväri ja latvojen leikkaus, mutta nyt laitettiin mukaan pieni lisä: Olaplex. Yksinkertaisesti selostettuna Olaplex on kampaamoissa käytettävä lisäpalvelu esim. värjäysten ja vaalennusten yhteydessä. Olaplex hoitaa ja korjaa hiuksia täysin uudella tavalla ja tulos näkyy heti. Itse koen että käsittely teki hiuksistani sileämmät, pehmeämmät ja kiiltävämmät. Kun katsoo ennen ja jälkeen kuvia kampaamokäynniltäni, niin muutos on kyllä ihan mieletön. Hiusväri on KC:n, ja sama merkki maahantuo Olaplexia. KC:lla on todella paljon sävyjä hiusväreissä. On niin niitä ”perus” värejä, että sitten erikoisempia värejä, mm. viimeaikoina muotiin noussut harmaa sekä shokkivärit. Kaikkia näitä värejä löytyy kampaamon valikoimasta.

Kuvia värjäyksen ja Olaplexin jälkeen. Hiuksia on  suoristettu suoristusraudalla.

Katrin Salonki ei ole vain kampaamo, vaan Katrilla on myös työkaveri Eva, joka tekee muitakin kauneusjuttuja mm. ripsienpidennyksiä, hiustenpidennyksiä, ripsien ja kulmien värjäystä sekä geelilakkauksia. Työntekijöitä ja tuoleja on siis kaksi. En ole ennen käynyt kampaamossa, missä joku toinen asiakas olisi samaan aikaan. Se ei kuitenkaan häirinnyt, sillä välissä oli verho ja uskon, että kaikki paikallaolijat keskittyvät omiin juttuihinsa eikä siihen, mitä muualla puhutaan.


Kampaamon tilat ovat todella kivat. Sisustukseen on panostettu. Mukava yllätys asiakkaalle on myös karkkitarjoilu sekä mahdollisuus juotavaan (kahvi, tee, vesi). Vaikka tilat vähän naiselliset onkin, voi siellä hyvin mieskin käydä!

Katrin Salonki sijaitsee Kissanmaalla Tampereella, lähellä TAYS:ia. Paikalle on todella helppo tulla. Itse kuljin busseilla. Bussit nro. 27, 29 ja 32 menevät ihan kampaamon ovelle. Kun bussista tulee ulos, on kampaamo heti edessä. Pysäkki on Kissanmaa (4564). Myös TAYS:in pysäkit ovat lähellä. Kampaamolla on myös 2 autopaikkaa. 

Ajanvarauksen voi tehdä monella tapaa, mutta yksi suosituimmista varaustavoista on internetissä tehtävä varaus. Mielestäni nettivaraus on hyvä ja helppo keino varata aika. Esim. itse en tykkää puhelimella niin soitella. Netistä näkee myös heti vapaana olevat ajat.

Katrin Salonki on aktiivinen facebookissa ja päivityksiä tuleekin usein. Myös facebook-viesteihin vastataan hyvin. Kannattaa rohkeasti kysyä, jos jotain mielessä!

 Hinnastoa. Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Kiinnostuitko? Ilokseni voin ilmoittaa, että kaikki Katrin Salongin uudet asiakkaat saavat -15% alennusta ensimmäisestä käynnistään. Edun saa mainitsemalla, että kuuli edusta tästä blogista. Alennus on voimassa vuoden loppuun, eli kannattaa muistaa. :) Kyllä se pikkujoulukausikin sieltä vielä tulee…

Muista myös opiskelija-alennus aina -15%!

Hintaesimerkkejä:
Pitkien hiusten värjäys + leikkaus 100€, ilman leikkausta -15%
Pelkkä leikkaus 45 min 34€
Olaplex pitkiin pelkkänä hoitona 50-60€

Kaikki jutun kuvat ottanut Katri.

1 kommentti:

  1. Todella mielenkiintoinen asia tuo olaplex... Olen monesti harkinnut kyseistä hoitoa, mutta en ole saanut aikaiseksi... :-D Kai sitä pitäisi sellainen ottaa kun niin paljon on kehuja kuultu. :-)

    http://pirstaloitunut.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)