sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Testissä Tampereen Friends & Brgrs -ravintola

Friends & Brgrs on Pietarsaaressa vuonna 2014 perustettu ravintolaketju, jolla on Pietarsaaren lisäksi ravintoloita Seinäjoella, Espoossa, Helsingissä, Turussa, Vaasassa, Hampurissa, Tampereella ja Oulussa. Myös Jyväskylä on saamassa oman ravintolan.

Friends & Brgrs -ravintolat tunnetaan erityisesti siitä, että ruoka tehdään alusta saakka itse, esim. sämpylät leivotaan, liha jauhetaan ja ranskalaiset pilkotaan, huuhdotaan, keitetään ja uppopaistetaan paikanpäällä. Raaka-aineet ovat aina tuoreita ja mahdollisimman lähituotettua. Tuotteista peräti 95% on Suomesta. Pieni 5% koostuu tuotteista, joita ei Suomesta saa, kuten pippuri ja chili. Myös dipit valmistetaan itse. Ainoa pakasteeseen menevä tuote on itse tehty jäätelö, josta ravintola valmistaa pirtelöitä. Hyvää ravintolassa on myös se, että kaikki burgerit saa myös vegaanipihvillä ilman lisähintaa. Myös sämpylä on mahdollista saada gluteenittomana.

Olen useasti miettinyt Friends & Brgrssissa käyntiä ja nyt vihdoin kävimmekin porukalla syömässä äitini, veljeni ja tämän tyttöystävän kanssa Tampereen ravintolassa.

Friends & Brgrs Tampere löytyy osoitteesta Hämeenkatu 17, 33200 Tampere. 
Ravintola on avoinna ma–to: 11.00 – 21.00, pe–la: 11.00 – 22.00 ja su: 12.00 – 21.00.
 Ravintola on Keskustorin laidalla ja paikalle pääsee hyvin esim. busseilla.
Moni saattaa muistaa paikan "mäkkärin kulmana", sillä samassa paikassa oli ennen McDonald's.

Ruoat tilataan kassalta, josta saa "hälyttimen" joka ilmoittaa, kun ruoka on valmista ja ruoat voi noutaa. Mikäli haluat tutkia menua ennen syömään menoa, löytyy menu myös nettisivuilta.

Ravintolassa oli tiistaina hieman neljän jälkeen hyvin tilaa ja ympäristö siisti.

Tämä pieni nurkkapöytä rupesi huvittamaan, mutta toisaalta tämä on ihan mahtava, jos haluaa syödä yksin (tai kaksin) omassa nurkassaan.

Tykkään ravintolan juomasysteemistä, että juomaa saa itse ottaa hanasta mitä haluaa ja minkä verran haluaa. Myös jäitä on tarjolla.

Oma valintani Cheese & Onion Brgr meal. Tykkäsin kovasti kokonaisuudesta! Sekä hampurilainen, että ranskalaiset maistuivat ja annokset ovat mielestäni sopivan kokoisia. Taustalla aioli ja chilicreme dipit. Aiolissa maistui reilusti valkosipuli ja chilicremessa puolestaan reilusti chili, eli kunnolla makua löytyy! Ehkä oma suosikkini oli kuitenkin hampurilaisen välissä oleva Friend's -majoneesi.

Äitini valinta Aioli Brgr Meal. Kysyessäni äitini mielipidettä ateriasta, kommentoi äitini arvostavansa sämpylää, tuoreutta ja että ruoka on itse tehtyä. Olen samaa mieltä!

Saatavilla on myös kahvia ja teetä. 
Kuvasta näkyy myös hieman keittiötä, josta näkee, että siellä todellakin kokataan!

Myös lapset on huomioitu. Lapsille on mm. oma Kids’ Brgr, WC:ssä on mahdollisuus vaipanvaihtoon ja syöttötuoleja löytyy. Kassalla huomasin lapsille myös puuhavihkosia.

WC:ssä on mielestäni nerokas systeemi, eli ovikoodi. Ovikoodi lukee kuitissa, joten sitä ei asiakkaana tarvitse erikseen kysyä. Koodi on vain neljänumeroinen, joten mistään pitkästä luvusta ei ole kysymys ja se on helppo näpytellä. Jos vessaan on pakko päästä, mutta ravintolaan ei muuten ole asiaa, voi yhden euron hinnalla ostaa WC-käynnin. Vessat olivat käydessäni perussiistit.

Kahden henkilön "setti", eli kaksi ateriaa ja kaksi dippiä. 
Hyvän ruokahalun sai ilmaiseksi!

Friends & Brgrs Tampere oli porukallemme mukava kokemus ja ainakin itse kävisin mieluusti syömässä uudestaankin! Suosittelen hampurilaisten, ranskalaisten ja kotimaisuuden ystäville!

Juttu on tehty yhteistyössä Friends & Brgrs:in kanssa. 
Jutuissani on aina vain omia, rehellisiä mielipiteitäni.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Astetta hienommat sukat omista kuvista - yhteistyössä Kaiffari + etukoodi!

Rakastan erilaisia personoituja tuotteita. Mielestäni on kyllästyttävää, kun aina kaikilla näkee samanlaisia tuotteita ja harvat uskaltavat oikeasti olla persoonallisia ja hassutella, oli kyseessä sitten vaikka oma tyyli tai kodin sisustus. Persoonallinen tuote voi olla jotain hyvin pientäkin, mikä kuitenkin herättää nopeasti ihmisten mielenkiinnon ja kiinnostuksen, että ompas kaunis/hauska/persoonallinen tuote ja kiva idea! Kun yksi on teettänyt kivan ja persoonallisen tuotteen, monesti tuleekin heti kyselyä, että mistä noita saa? 

Vähän aikaa sitten huomasin netissä Kaiffari-nimisen yrityksen mainoksen, joka valmistaa sukkia asiakkaiden lähettämistä kuvista. Kuva voi olla oikeastaan mitä vaan, mutta pääasiassa kuvat ovat olleet ihmisistä ja lemmikeistä. Valikoimassa on tällä hetkellä yhdeksää erilaista kuosia, joissa on myös eri värivaihtoehtoja. Rupesin miettimään että voi hitsi, miten hauskat sukat saisikaan esim. Laku-kissasta!

Laku-kissa koristaa Kaiffarin Ihana- ja Lumitalvi -sukkia.

Koska olin hieman epävarma sopivista kuvista, lähetin Kaiffarille useamman kuvan Lakusta ja kysyin heidän mielipidettä, onko kuvat sopivia sukkiin. Tämä lähinnä siksi, että mustasta kissasta on vaikea saada hyviä kuvia ja harva kuva on otettu kovin läheltä Lakua. Sopivat kuvat kuitenkin löytyi ja lähettämäni Lakun kuvat toimii loistavasti sukissa! Siniset sydänsukat ovat mallia Ihana, kun taas lumihiutaleet löytyy verkkokaupasta nimellä Lumitalvi. Kummassakin sukkaparissa on kaksi eri nassua, eli kaksi eri kuvaa Lakusta. Oli nassuja sitten yksi, kaksi tai kolme, väitän että ihanat sukat silti olisivat!  Sukkiinhan voi keksiä vaikka mitä: yksi tai monta lemmikkiä, kuvia omista lapsista, oma naama, oma ja puolison naama... Sukathan olisi myös mitä mainion lahjaidea, jonka voi hyvin lähettää myös kirjekuoressa!

Sukista tuli niin suloiset! <3

Kaiffari on hassu, pieni designpaja Keravalta, jonka verkkokauppa aukesi tammikuussa 2020. Toistaiseksi valikoimassa on vain sukkia, mutta suunnitelmissa on myös jotain uuttakin! Itse sukat ovat ulkomailta, mutta kustomointi ja paino tapahtuu Suomessa. Omasta mielestäni sukat tuntuvat hyvältä jalassa ja koot ovat paikkaansa pitäviä. Oma kokoni on 38, joten tilasin sukat kokoa 35-38 ja olivat sopivat. Ehkä ongelmana näissä sukissa tulee olemaan, että malttaano näitä käyttää kun ovat niin ihanat!


Mm. tätä Lakun kuvaa käytettiin sukissani.

Toinen sukissa käytetty kuva.

ETUKOODI! Nyt jokaisella teistä on hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan näihin ihaniin personoituihin sukkiin, nimittäin koodilla: "venla" saat 20% alennuksen Kaiffari.com verkkokaupasta! Koodi on voimassa helmikuun 2020 loppuun asti. Mikäli jokin mietityttää, kannattaa lukea Kaiffarin usein kysytyt kysymykset ja tarvittaessa ottaa rohkeasti yhteyttä Kaiffarin verkkokauppaan! :)

lauantai 8. helmikuuta 2020

UMK 2020 finalistit - ajatuksiani ja kuka on suosikkini?

Olen seurannut Euroviisuja joka vuosi varmaankin siitä lähtien, kun Lordi voitti vuonna 2006. Pidän Euroviisuista, koska mukana on niin monta maata ja joka vuosi kilpailussa on niin monenlaisia kappaleita ja esityksiä. Lisäksi on kiva veikata, ketkä pärjää ja jännittää, miten pisteet jakautuvat. Suomen viisuedustaja on jo useana vuotena valittu UMK:ssa, eli Uuden Musiikin Kilpailussa, joita en ole pahemmin seurannut paitsi silloin, kun artistina oli varmasti Saara Aalto vuonna 2018 ja Darude 2019. Ehkä syy, miksi en aikaisempia vuosia ole katsonut, on ollut se, että artistit eivät ole olleet tarpeeksi mielenkiintoisia. Nyt 2020 mukana on kolme itselleni tuttua artistia ja kolme uutta. Yllätyksekseni kilpailun taso on jopa hyvä - ainakin kappaleiden perusteella. Odotan jännityksellä jokaisen artistin esitystä, miten kappaleet toimivat lavalla, sillä pelkällä paikallaan seisomisella ja ihan vain kappaleen laulamisella ei todennäköisesti pärjätä - mukana täytyy olla jotain muutakin. Toivon niin kovasti, että jokainen artisti ja artistien tukijoukot ja tiimi antaa kaikkensa ja että kilpailusta tulee tiukka! Toivon myös, että tuleva viisuedustaja ottaa viisumatkastaan kaiken irti, antaa kaikkensa ja tuo hyvää kuvaa Suomesta maailmalle!

Kenet itse lähettäisin Euroviisuihin ja mitä ajatuksia artistit ja kappaleet herättävät?


1. Tika – I Let My Heart Break
Pitkään olen miettinyt, että mihinköhän X Factor voittaja Tika on kadonnut ja onko Tika voittonsa jälkeen tehnyt musiikkia? Oli todella kiva yllätys huomata Tika UMK:ssa mukana! Yllätyin todella, että Tikalle ollaan saatu tehtyä oikeasti hyvä voimaballadi, joka myös sopii Tikalle hyvin! Odotan todella paljon, millainen esitys tulee olemaan UMK:ssa. Ainakin haluaisin nähdä Tikalla jonkun biisin arvoon sopivan asun ja jotain hienoja tehosteita, jotka sopii biisin voimaan. Toivon kovasti tsemppiä Tikalle!


2. Catharina Zühlke – Eternity 
Oikeastaan tuon ykkössijan voisi jakaa, sillä Catharina on yhtälailla suosikkini kuin Tika. En ole kuullut tai nähnyt Catharinaa aikaisemmin, mutta tykkään hänen äänestä ja kappale on hyvä. Kappaleessa on se kiva, että laulajasta näkyy sekä herkkä, että menevämpi puoli ja onkin mielenkiintosta, miten tämä tulisi lavalla näkymään? Osaan hyvin mielessäni kuvitella, miten yleisö lähtee mukaan menevän puolen alkaessa! Olisihan se huikeeta, jos olisi hieno esitys ja saisi myös koko Euroopan mukaan tunnelmaan!


3. Aksel Kankaanranta – Looking Back
Muistan Akselin jotenkin Voice of Finlandista ja Pyhimyksen jättiläinen-kappaleesta ja jotenkin on tullut sellainen mielikuva, että suomen kieli olisi enemmän Akselin juttu, mutta tämä kilpailukappale saa miettimään asiaa uudelleen. Jos kappaleella päästään Euroviisuihin ja saadaan menestystä, jatkaako Aksel englanniksi? Entä jos ei päästä ja ei tule menestystä, mikä suunta on sitten? Mutta mitä kappaleeseen tulee, näen/kuulen kappaleen hyvin sellaisena, mikä sopisi viisulavalle ja uskon, että Suomi voisi hyvinkin saada pisteitä. Toki tietysti esiintyminen vaikuttaa asiaan paljon!


4. Erika Vikman – Cicciolina
Menevä ja tarttuva kappale! Ainoa asia mikä kappaleessa huolestuttaa, on että miten Eurooppa suhtautuisi suomen kieleen? On vaikea kuvitella, miten muut maat kuulee kappaleen: onko suomen kieli kaunista vai kamalaa? Vaikka Erika on omalla listallani neljäntenä, uskon Erikan joko voittavan UMK:n tai ainakin olevan kärjessä kiinni, sillä kuuntelu- ja katselukertoja tällä biisillä on esim. Spotifyn ja Youtuben mukaan paljon enemmän kuin muilla kilpailussa olevilla kappaleilla.


5. F3M – Bananas
Kivaa, että mukana on myös ryhmä! Pidän kappaleessa olevasta tyttöenergiasta, mutta mietin onko kappale banaaneista nerokas vai omituinen? Toivon todella, että FM3:sesta kuullaan tulevaisuudessa lisää! Ehkä myös tulevaisuudessa tulisi parempia biisejä, jolla voisi pärjätä UMK:ssa myöhemmin?


6. Sansa – Lover View
Harmittaa niin paljon antaa negatiivista palautetta, mutta omasta mielestäni tämä on vaan tylsä. :( Mutta on hyvä muistaa, että musiikkimakuja on monia ja myös Sansalla ja tällä biisillä on tykkääjiä! 

Kuka heistä on oma suosikkisi?
Kenen toivoisit ja kenen uskot voittavan UMK:n?

perjantai 31. tammikuuta 2020

The Sims haaste helmikuu 2020 - mökki

Pitkästä aikaa olen innostunut taas pelaamaan Simssiä! Pitkään pelasin kolmosta, mutta siirryin joku aika sitten neloseen. Olen Whatsappissa mukana aktiivisessa The Sims -ryhmässä, jossa joskus heitin idean, että olisiko ihmisillä kiinnostusta erilaisiin Sims-haasteisiin? Koska kiinnostuneita löytyi, pohdimme yhdessä ensimmäisen haasteen nyt helmikuuksi.

Haasteiden ideana on tuoda inspiraatiota pelaamiseen ja toteuttaa juttuja, jota ei tavallisesti ehkä muuten tulisi tehtyä. Mietin myös, että haasteet voisivat olla sellasia, mitä voisi pelata kaikilla Simsseillä, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua. Vaikka haaste onkin lähinnä Whatsapp-ryhmämme oma juttu, ajattelin jakaa sen silti blogiini, jotta kaikki halukkaat pääsisivät osallistumaan haasteeseen ja saamaan inspiraatiota. Aluksi haasteita kokeillaan kerran kuukaudessa ja myöhemmin mietitään, pitäisikö haasteita olla ehkä useamminkin? Mikäli olet halukas liittymään tuohon Whatsapp-ryhmään, linkin saa pyytämällä esimerkiksi sähköpostitse: venlanmaailma [ät] luukku.com. [ät] korvataan @-merkillä.

Helmikuun haaste: mökki 

Helmikuun haasteena on rakentaa mökki. Kaikki haasteet on tarkoitus pitää rentoina, eikä laittaa isoja vaatimuksia, jotta osallistuminen on mukavaa ja saa olla oma luova itsensä. Mökkejäkin on hyvin monenlaisia: on pieniä, on isoja, niin perinteisiä, kuin moderneja. Entä minkälainen on mökin piha ja sisustus? Onko mökki täysin itse suunniteltu vai onko inspiraatiota saatu jo olemassa olevasta mökistä? Entä millaisia asukkaita mökissä asuu?

 Elinan suunnittelema mökki.

Elinan mökki sisältä.


Tulevat haasteet pyritään julkaisemaan aina kuun lopussa, eli maaliskuun haasteen on tarkoitus ilmestyä helmikuun lopussa. Ideoita haasteisiin liittyen? Ideoita otetaan vastaan esim. kommentteihiin tai sähköppostiin!

Mökkeilyn iloa! :)

Mitä kaikkia arkisia asioita saa 50 eurolla? 10 esimerkkiä!

Alkuvuodesta 2020 pienituloisten eläkkeet nousivat, mikä on tietysti ihan mahtava juttu! Oma eläkkeeni nousi peräti 50 euroa, mikä on todella iso summa pienituloiselle. Rupesin miettimään, mitä kaikkea tuolla kyseisellä summalla oikeastaan voi saada ja ajattelin listata kymmenen arkista esimerkkiä. Kuinka paljon viidelläkympillä saakaan esimerkiksi lääkkeitä, ruokaa tai bensiiniä?

50 euroa on iso raha! Kuva: Pixabay.

Kolmen kuukauden reseptilääkkeet
Toki tämäkin riippuu ihan mitä lääkkeitä käyttää ja miten paljon, mutta itselläni erilaisia reseptilääkkeitä on neljä ja tuolla viidelläkympillä saan kaikki nuo neljä reseptilääkettä kolmeksi kuukaudeksi.

Terveyskeskuksen vuosimaksu
Esim. Rovaniemellä terveyskeskuksen (lääkärin vastaanottokäynnin) vuosimaksu on 41,20 euroa. Mikäli vuosimaksua ei maksa, yhdelle lääkärin vastaanottokäynnille tulee hintaa 20,60 euroa.

Hammaslääkäri
Monesti ihmettelen, miten joillakin on varaa käydä yksityisella hammaslääkärillä, kun hinnat ovat niin kovat. Joku aika sitten itselläni oli useita suuhygienisti/hammaslääkärikäyntejä kunnallisella puolella ja tavallisesti yhden kerran lasku oli 30-40 euron luokkaa. Rovaniemellä käyntimaksulla on hintaa 13,10 euroa ja esim. suun preustutkimuksella 18,90 euroa.

Viidelläkympillä saa paljon ruokaa! Kuva: Pixabay.

Isot ruokaostokset
Käymme usein Lidlissä kaupassa ja 50 eurolla saa hyvin isot ostokset kahdelle. Viimeksi taisimme saada kaksi täyttä kassillista ruokaa, 6-packin (1,5 l) colaa ja 6-pacin (1,5 l) kivennäisvettä. Toki kaupoissa on isoja eroja ja tietysti mitä ostaa ja kuinka monelle!

Lemmikinruokaostokset
Esim. Lakulle ostamme Zooplussan kautta raksuja, jossa kahden kilon pussi maksaa 11 euroa. Yleensä ostan kaksi pussia, eli neljän kilon raksusatsille tulee hintaa 22 e. Yksi Latz-keittopakkaus, joka sisältää kuusi pussia, maksaa Prismassa n. 2 euroa. Jos viidestäkympistä jää raksujen jälkeen 28 euroa, sillä saa 14 pakettia Latz-keittoja, eli 84 pussia, eli melkein kolmen kuukauden pussit!

Bussikortti kuukaudeksi
Rovaniemellä aikuisen yhden vyöhykkeen bussikortti maksaa 55 euroa. Lapsille vastaava kortti puolestaan maksaa 28 euroa ja nuorille (17-24v ja 25v täyttänyt opiskelija) 33 euroa. A-alue käsittää Rovaniemen keskustan ja sen ympäristöä.

Kuva: Pixabay.

Kymmenen kerran sarjakortti uimahalliin
Esim. Rovaniemellä aikuisilla on mahdollisuus päästä arkisin klo 6.30-13.30 välillä uimaan 10 kerran sarjakortilla, joka maksaa 46 euroa. Opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille samanlainen kortti maksaa puolestaan 34 euroa. Mikäli uimaan haluaa mennä myöhempään aikaan päivästä ja viikonloppusin, nousee aikuisten hinta 70 euroon ja opiskelijoiden/eläkeläisten/työttömien hinta 42 euroon.

Vakuutus 
Äskettäin maksoin henkilövakuutusmaksun, jonka hinta on 68,86 euroa. Vakuutuksen hintoihin vaikuttaa tietysti mistä yhtiöstä vakuutuksen ottaa, millaisen vakuutuksen, onko jonkinlaisia etuuksia tms. Eiköhän viidelläkympillä jonkinlaisen vakuutuksen saa?

30 litraa bensaa

Miesystäväni tankkasi vähän aikaa sitte E95 bensaa 50 eurolla, jolla sai n. 32 litraa bensaa. Toki bensan hinta vaihtelee jatkuvasti ja myös paikkakunnissa on eroja.

 Viidelläkympillä voi saada valtavasti vaatteita esim. kirpputorilta! Kuva: Pixabay.

Vaatteita 

Viidelläkympillä voi saada kasan vaatteita esim. kirppareilta tai yhden-pari laadukkaampaa vaatetta.


Jos saisit 50 euroa kuussa lisää, mihin arkiseen asiaan sen käyttäisit?

Katsaus Salasana: rakkaus -kirjaan

Salanasana: rakkaus herätti mielenkiintoni monestakin syystä. Ensimmäisenä katsoin, että onpa siinä kirjalla kaunis kansi. Myös nimi vaikutti kiinnostavalta, kuten myös kirjan esittelyteksti, jossa luvataan lyhyitä rakkauskertomuksia nuorille. Vaikka olenkin jo reilusti aikuinen, nuorten kirjoja ja lyhyitä tarinoita on kiva lukea!


Mitä kirja sisältää?

Kirja sisältää kaksitoista 13-15-vuotiaan näkökulmasta kirjoitettua lyhyttä rakkaustarinaa, joiden lopussa tarinan kertoja kertoo lyhyesti itsestään ja miettii kysymyksiä, joihin lukija pääsee vastaamaan. Monen tyyppisiä tarinoita kertovat niin tytöt kuin pojat. Tarinoita on kirjoitettu erilaisilla tyyleillä, kuten haaveillen, muistellen, keskustellen puhelimessa, päiväkirjan tai kirjeen muodossa.

Yleinen arvio kirjasta:

Kirjassa on paljon hyvää, kuten se, että kirjan tarinat ovat sopivan lyhyitä, henkilöitä on monenlaisia, kirjassa on kiva kuvitus ja jokaisen tarinan lopussa on kysymyksiä, mitä voi pohdiskella kunkin tarinan jälkeen. Lisäksi kirjaa lukiessa näin aikuisena muistaa hyvin ne ajat, kun oli itse rakkauden nälkäinen teini. Miten kirjailijat ovatkaan onnistuneet asettumaan niin hyvin teinien asemaan? Mutta sitten valitettava huono asia on, että kirja tuntuu mielestäni sekavalta. Joissakin tarinoissa pohdin, että onko kertojana nyt tyttö vai poika ja haaveillaanko tarinassa nyt tytöstä vai pojasta? Joissakin tarinoissa edes kuvitus ja hahmon tiedot eivät selventäneet tätä. Toisaalta taas voisiko olla, että kirja on tehty tarkoituksella niin, että kukin saa käyttää mielikuvitustaan tarinassa? Oma arvioni 2,5/5. Helsingin Sanomien arvostelussa kirja sai arvosanaksi peräti 4/5, joten uskon kyllä, että tälle kirjalle löytyy myös paljon tykkääjiäkin! Suositellaan rakkaudennälkäisille teineille!

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 9/2019
ISBN:
9789523540552
Kirjastoluokka: N84
Koko: 70 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Lasten Keskus
Kirjoittanut: Eppu Nuotio, Maami Snellman
Kuvittanut: Sanna Pellicioni

Osta kirja:
CDON
Adlibris

Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Kirjapaja / Lasten Keskus
 
Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin: 

 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

Kiitos Lasten Keskukselle! Tätä kirjaa lahjoitettiin 2 kpl Lapin keskussairaalalle lasten- ja nuortenosastoille useiden muiden kirjojen mukana!

lauantai 28. joulukuuta 2019

Vuosikymmen lähenee loppuaan - mitä elämässäni on tapahtunut kymmenessä vuodessa?

Vuosi 2019 ja samalla myös koko vuosikymmen lähenee loppuaan ja vuoden sijasta ajattelin miettiä kokonaisen vuosikymmenen tapahtumia. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti, mutta toisaalta joistain tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus.

Vuosikymmeneeni on mahtunut paljon. Uusia ihmisiä, uusia eläimiä, uusia ympäristöjä, opiskeluja, harrastuksia... Välillä masennus on vienyt voimat, välillä on puolestaan koettu elämän parhaimpia hetkiä (rakkaus, muutto, kissat...). Jos jotenkin muutamalla sanalla kulunutta vuosikymmentä kuvailisi, sanoisin että aikuistuminen ja muutos parempaan.

Mitä oikeastaan vuosikymmenen aikana on tapahtunut?

Vanhempieni kissat Iines ja Arska vuosikymmenen alussa.

2010-2011
Vuosina 2010-2011 asuin vielä vanhempieni luona Nokialla ja olin tulloin 20-22-vuotias. Vanhempani asuvat omakotitalossa, jossa asustaa tänäkin päivänä heidän lisäksi kissat Arska ja Iines. Ehkä 2010 vuoden merkittävin tapahtuma olikin, kun Iines muutti veljeni luota meille asumaan. Tuolloin myös siskoni lapset olivat alle kouluikäisiä, jolloin heidän kanssa tuli vietettyä paljon aikaa. 

 Yksiöni keittiö vuonna 2013.

2012-2013
Lokakuussa 2012 otin ison askeleen muutettuani omilleni (kissat jäivät vanhemmille). Asuntoni oli Nuorisoasuntosäätiön yksiö Nokialta. Neliöitä taisi olla 32 ja asunnossa oli parveke, sekä kohtuullinen vuokra. Hyvä vaihtoehto siis nuorelle, joka muuttaa omilleen. Asunto oli kiva, hyvällä paikkaa ja asunnosta on paljon hyvää sanottavaa, mutta kyllä sen välillä huomasi, että kyseessä on kerrostalo, jonka asukkaat ovat nuoria. Välillä kuului meteliä, hissi oli usein rikki ja kannabiskin taisi haista. En tiedä onko tänä päivänä meno samaa vai ehkä muuttunut? Vuonna 2012 perustin blogin, mutta silloin en ollut vielä niin aktiivinen bloggaaja, kuin nyt. 

Vuosina 2014 ja 2015 tapasin monia uusia, kivoja tuttavuuksia, kuten Ella-koiran!

2014-2015
Vuonna 2014 löysin Ammattiopisto Luovin, koulun, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Tuolloin kodinhuoltajalinja kiinnosti ja mietin, miten monenlaiseen työhön sen avulla voisi päästä, koska siivous-, ruoanlaitto- ja avustamistehtäviä tarvitaan niin monelaisissa töissä. Pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan ja opin koulussa paljon ja tapasin paljon kivoja uusia ihmisiä. Vapaa-ajalla puolestaan matkustelin ja kävin vanhemmillani usein kylässä. Keväällä 2015 elämäni muuttui isosti tavattuani miesystäväni. Alkoi suhde, jossa olen yhä tänäkin päivänä. Alku oli rankkaa, sillä välimatkaa meillä oli n. 700 km. Itse asuin Nokialla, mies Rovaniemellä. Vaikka välimatkaa olikin, siitä selvittiin. Olimme usein yhteydessä Skypen välityksellä ja tapasimme lomilla. Joskus mieheni saattoi tulla ihan viikonlopuksikin Nokialle ihan vain, että saisimme hetken olla yhdessä. Näin jälkeenpäin kun miettii, kuka täysijärkinen ajaa perjantaina Rovaniemeltä Nokialle, kun pitää sunnuntaina lähteä ajamaan takaisin? Samana vuonna tutustuin myös miesystäväni perheeseen, sekä moniin uusiin paikkoihin ja harrastuksiin (esim. geokätköily). Aloin myös kirjoittaa aktiivisemmin blogia.

Rovaniemelle muutto toi mukanaan paljon uusia asioita.
Opin pitämään monista uusista jutuistakin, kuten pitkospuukävelyistä. Kuva Koivusaaresta syksyltä 2016.

2016-2017
Vuonna 2016 otin ehkä elämäni isoimman askeleen muuttaessani Rovaniemelle. Silloin tuli paljon uusia asioita kerralla: pitkän matkan muutto, ensimmäinen avoliitto, täysin uusi ympäristö, uusi koulu... Sain siirron Tampereen Luovin toimipisteeltä Rovaniemelle. Lopulta masennus vei voimat ja koulu ei tuntunut enää omalta jutulta. Opinnot jäivät kesken ja alettiin selvittelemään, että mitäs nyt? Vaikka koulussa ei sujunut, kotona oli hyvä olla. Vuonna 2017 menimme kihloihin, joka tuntuu merkiltä, että tämä suhde on vakava.

Laku on yksi vuosikymmenen parhaimpia asioita. <3 Kuva syksyltä 2018.

2018-2019
Vuonna 2018 tapahtui kaksi isoa asiaa. Jäin keväällä työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä oli itselleni suuri helpotus. Enää ei tarvitsisi säätää jatkuvasti kuntoutustukihakemuksien kanssa tai hakea sairaslomaa. Nyt on säännölliset tulot, jotka eivät ole suuret, mutta niillä elää. Syksyllä 2018 perheemme kasvoi kissalla, kun Laku-kissa muutti meille asumaan. Vaikka kissa-arjessa alussa hieman haasteita olikin, elämä kuitenkin tasaantui äkkiä. Vuosikymmenen loppu onkin ollut tasaista arkea miesystävän ja Laku-kissan kanssa Rovaniemellä.

Tulevaisuus?
Elämästähän ei ikinä tiedä mitä se lopulta tuo tullessaan. En esimerkiksi vuosikymmenen alussa ajatellut, että päätyisin Rovaniemelle asumaan. Tai että pääsisin eläkkeelle alle 30-vuotiaana. Jotkut asiat menivät kuten olin suunnitellut, jotkut eivät. Mutta olen tyytyväinen. Jos miettii mitä lähitulevaisuudessa haaveilen, haluaisin päästä matkustamaan enemmän vaikka ihan Suomenkin sisällä. Lisäksi tarkoitus olisi taas skarpata ikuisuusprojektin kanssa, eli pudottaa painoa ja parantaa elämäntapojaan. Syksyllä ajattelin mennä ehkä joillekkin työväenopistojen kurssille. Esim. kielitaitoani haluaisin parantaa. Mutta katsoo mitä elämä tuo tullessaan!

Millainen vuosikymmen sinulla oli? Mitä toivot tulevalta vuosikymmeneltä?