Ihmenainen tuli itselleni tutuksi Wonderwoman -elokuvan myötä. Elokuva kiinnosti heti jo ilmestyttyään, mutta koska elokuvaliput ovat niin kalliita, odottelin josko elokuva olisi dvd:lle ilmestyttyään tullut johonkin tarjoukseen. Kävi kuitenkin tuuri ja elokuva ilmestyi oliskohan ollut Netflixiin ja näin elokuvan sitä kautta. Tykkäsin elokuvasta kovasti ja mielelläni katsoisin sen joskus uudestaankin! Ihmenainenhan on yksi DC Comicsin sarjakuvahahmoista ja rupesin miettimään, että DC Comics on itselleni kyllä nimenä tuttu, mutta miksi en ole lukenut yhtäkään heidän sarjakuvia? Ajattelin tutustua ihmenaiseen enemmän lukemalla Ihmenainen - Todellinen amatsoni -sarjakuvan.
Mitä sarjakuvakirja sisältää?
Tarina alkaa, kuinka Amatsonit päätyivät Themysciran salaiselle saarelle ja kuinka prinsessa Diana sai alkunsa. Amatsonit olivat niin riemuissaan tyttölapsesta, että hemmottelivat lapsen piloille - joka alkoi näkymään hänen käytöksessään. Dianalla oli kuitenkin uskomattomia voimia, jonka avuilla hän teki uskomattomia saavutuksia. Kaikki halusivat Dianan huomiota ja suosiota, paitsi tallityttö Alathea. Niinpä Diana päätti antaa kaikkensa päästäkseen myös Alathean suosioon. Diana päätti osallistua suureen kilpailuun, jonka hän päätti voittaa keinolla millä hyvänsä. Diana tekee jotakin pahaa, mistä seuraa suuri kaaos. Voiko Diana ikinä hyvittää tekonsa? Tarinan lisäksi kirjassa on mm. esipuhe, luonnoksia ja piirtäjän esittely.
Amatsonit ovat riemuissaan pienestä Dianasta.
Diana saa aivan erityistä huomiota.
Aikuinen Diana tarinan lopussa.
Yleinen arvio sarjakuvakirjasta:
Ensireaktioni alussa oli: "wau" ja "mielenkiintoista", sillä piirrokset ovat todella upeita ja kreikkalainen mytologia on mielenkiintoista, sitä ei ole vaan tullut tutkineeksi kovin paljoa. Ihan rehellisesti kiinnostuin tästä sarjakuvasta vain kannen ja nimen perusteella. Kävi kerrankin niin, että en kiinnittänyt takatekstiin sen enempää huomiota, mikä myös hieman paljastaa millaisesta tarinasta on kyse. Jos takatekstiä ei lue tai muuten perehdy millainen tämä sarjakuva on, saattaa luulla että tässä sarjakuvassa kerrottaisiin sama tarina. kuin elokuvassa - mutta näin ei ole! Hämmennykseni oli todella suuri, kun Diana oli joissakin kohtia suorastaan ärsyttävä ja miten pahan asian Diana tekee. Elokuvassa puolestaan en muista Dianasta lainkaan mitään ärsyttävää? Tämä tuo puolestaan sellasen hämmennyksen, että millainen Diana oikeasti on? Ja mikä on ns. oikea tarina? Ehkä jossain kohtaa perehdyn Ihmenaiseen ja DC Comicsin sarjakuviin tarkemmin. Oma arvioni 4/5. Erityisesti pidän piirroksista yleisesti siitä, että näkee että on panostettu. Jos jonkun pienen lisän olisin lisännyt kirjaan, olisi voinut olla Ihmenaisen luojasta myös jotain tietoa. Kirjan perustiedot:
Englanninkielinen alkuteos: Wonder Woman, the true amazon
Julkaistu suomenkielisenä: 2017
ISBN: 978-88-33040-20-2
Kirjastoluokka: 85.32
Koko: 128 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: RW Kustannus
Tarina ja kuvitus: Jill Thompson
Käännös: Janne Suominen
Ladonta:Maria Luisa Delli Paoli
Esipuhe: Mariko Tamaki
Ihmenaisen kehittäjä: William Moulton Marston
Ihmenainen seikkailee myös mm. kirjassa: Conan/Ihmenainen. Tutustu kirjaan tästä.
Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma
Turun Sarjakuvakauppa
Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
25. Kirjassa ollaan saarella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)