Rovaniemen tulvat jatkuvat edelleen! Olemme käyneet mieheni kanssa useampana päivänä kävelyllä katsomassa mihin suuntaan ja miten paljon tulva on edennyt. Liikkeellä on ollut paljon ihmisiä, näkeehän tällaista harvoin. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät järjen käytön tulva-alueilla. Olen huolissani esim. vedessä keskenään leikkivistä lapsista. Mitä jos jollekin tulee vaikka päähänpisto lähteä pikkasenkin syvemmälle, horjahtaa ja lähtee virran mukaan? Myös esim. Kemijoki Oy on huolissaan voimalaitoksen tulvayleisöstä, jossa lapsia nostetaan jopa kaiteelle kuohuja katselemaan. Koitetaan muistaa ne turvalliset välimatkat!
Laitoin muutama päivä sitten blogiini jutun Tulvaterveiset Rovanimeltä osa 1, johon olin koonnut tulvakuvia 18.-27.5.2020 väliseltä ajalta, nyt vuorossa on jatkoa ajalta 28.5-30.5.2020. Kuvat ovat pääasiassa Lainaanrannasta, Arktikumilta ja Ounaspaviljongilta.
Lainaanrannan matonpesupaikka jäämässä veden alle 28.5.2020.
Arktikumin puistosta 28.5.2020.
Arktikumin puistossa sijaitseva söpö pieni silta.
Jotenkin tällä sillalla hahmotan parhaiten, miten paljon vesi on noussut viikossa.
Kivi- ja hiekkakasoja ei ole tehty suotta! Lainaanrannassa 29.5.2020.
Lainaanrannan mattoranta 29.5.2020.
Lainaanranta 29.5.2020.
29.5.2020 ei enää Ounaspaviljongilla päässyt autolla ajamaan kaikkialle mihin yleensä.
Otin muutaman kuvan kuitenkin leikkipuiston alueelta.
Ounaspaviljongin leikkipuiston lähettyviltä 29.5.2020.
Ounaskosken uimarannalla 30.5.2020.
Pohjanhovin edustaa 30.5.2020.
Lainaanranta 30.5.2020.
Lainaanrannan venesatamaan tai matonpesupaikalle meneminen ei juuri nyt houkuttele.
Kuva 30.5.2020.
Toivotaan, että tulvahuippu olisi pian ohitettu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)