keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Katsaus Kolmen värin kuulakynäkirjaan

Olen aina halunnut osata piirtää. Monesti olen miettinyt, että menisinkö esim. työväenopiston piirustuskurssille, mutta pelkään, että epäonnistun, enkä opi mitään. Tavallaan sitä on luovuttanut jo, eikä jaksa edes yrittää, mutta sitten joskus, niin kuin nyt, ilmestyi piirrustuskirja, jossa opetetaan tekemään edes jotain kivoja, kauniita piirustuksia. Selatessani Kolmen värin kuulakynäkirjaa kirjakaupassa huomasin, että hetkonen, tässähän on tosi yksinkertasia, kivoja ohjeita. Ehkä itsekin voisin oppia tästä kirjasta jotain?


Mitä kirja sisältää?
Pelkästään kirjan nimi kertoo kirjasta yhden hyvin olennaisen asian: kirjan töissä käytetään vain kolmea kynää, nimittäin punaista, sinistä ja mustaa kuulakärkikynää. Mielestäni kuulakärkikynä on teemana kiva, sillä ainakin sinisiä kuulakärkikyniä löytyy lähes joka paikasta. En tiedä, onko kuulakärkikynäteemaista piirustusopasta aikaisemmin edes ilmestynyt? Joka tapauksessa, kirjahan on kuitenkin monipuolinen. Heti alussa kerrotaan mm. viivoista ja varjostuksista, miten hahmoista saa söpöjä ja tietenkin esimerkkejä söpöistä hahmoista ja miten niitä piirretään. Entä miten piirretään rakennuksia, hiuksia, partoja, kukkia tai maisemia? Tai miten koristella viivoja, kehyksiä tai kirjaimia?

 
Yleinen arvio kirjasta:

Yhtenä päivänä päätin, että nyt istun alas, selaan kirjaa ja ainakin kokeilen tehdä jotain kirjan ohjeista. Vaikka kirja on kuulakynäkirja, lähdin ensin ihan lyijykynällä lunnostelemalla liikkeelle. Söpöjen hahmojen tekeminen oli yllättävän helppoa ja ohjeet olivat mielestäni selkeitä. Sain kirjasta myös kivoja ideoita esim. erilaisten aakkosten ja viivojen/nauhojen tekemiseen. Voisin kuvitella hyvin tekeväni näitä piirustuksia esim. juna/lentomatkalla, tylsällä koulutunnilla tai ihan missä vain ajankuluksi. Tykkään kirjan monipuolisuudesta, kivasta ideasta ja iloisuudesta. Voisin hyvin suositella kirjaa itseni kaltaiselle ihmiselle, eli henkilölle, joka haluaisi osata piirtää edes jotain ja kaipaisi siihen apua ja inspiraatiota. Ja toki suosittelen kirjaa ihan kelle tahansa piirtämisestä kiinnostuneelle. En osaa sanoa, mitä parannettavaa kirjassa voisi olla, ehkä kirja olisi voinut olla vielä hieman paksumpi ja vielä enemmän ideoita, vaikka niitä on nyt jo hyvin? Arvosanaksi vahva 3/5.

 
Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Englanninkielinen alkuteos:
The Three-Colour Drawing Book
Julkaistu suomenkielisenä: 1/2017
ISBN:
978-951-52-4096-5
Kirjastoluokka: 74.11
Koko: 107 sivua
Ulkoasu: Nidottu
(liepeelliset pehmeät kannet)
Kustantaja: S&S
Kirjoittanut: Sarah Skeate
Suomentanut: Anna Kokko

Kuvittanut: Sarah Skeate

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin tästä.

Osta kirja:
 

CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma


Sopii Helmet-lukuhaasteen (esimerkiksi) kohtiin:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Muutamia tekemiäni piirroksia kirjan innoittamana:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)