lauantai 20. elokuuta 2016

Suosittelen: Kirkkolammen puisto, Rovaniemi

Monesti olen autosta ihaillut Kirkkolampea ja ajatellut, että tuonne pitää joskus tulla. Kun olimme taas kerran ajamassa Kirkkolammen ohi miesystäväni kanssa, mietin ääneen, että "hitsi tuolta sais hyviä valokuvia" ja miesystäväni ehdotti, että haettaisiinko kaupasta jäätelöt ja mentäisiin Kirkkolammelle syömään ne? Ajatus kuulosti todella hyvältä. Olisi Kirkkolammella jäätelökioskikin ollut, mutta itse en niissä pahemmin käy korkeiden hintojen vuoksi.

 Heti kun autosta ulos astui ja lähti lammen kiertävälle kävelytielle, näky oli upea. Takana Rovaniemen kirkko.

 Olen todella eläinrakas ja eläimiä on ihana valokuvata. Katsokaa nyt näitäkin suloisuuksia. Lintujahan lammella on. Onhan lammella mukava uida ja ruokkijoitakin käy.

 Jotenkin itseäni kiehtoo purot, kosket ym. Aina niitä pysähdyn katsomaan ja valokuvaamaan.

 Tätä näkyä autosta ihailin. Ihania kukkia, kasveja, puita ja pensaita löytyy puistosta paljon.

 Puistossa on paljon kivoja yksityiskohtia, kuten kasvillisuus ja matkalla olevat kyltit, joissa on uskonnollisia lainauksia. Vaikka en itse uskovainen olekaan, on jotkut sanomat silti mielestäni hyviä.

Puisto on varmasti kiva paikka myös kouluille, kerhoille, päiväkodeille ym. Itseäni ainakin kiinnostaisi ympäristötiedon tunti tässä puistossa. Kasvillisuutta on merkattu kivasti, että mikä kasvi on kyseessä ja mihin kasveihin se kuuluu.

 Kylteissä olevat tekstit ovat toisella puolella suomeksi, toisella englanniksi.

Suihkulähteitä on kiva pysähtyä ihastelemaan. Hyvästä puistosta löytyy tottakai myös penkkejä mihin istua. Puisto on myös kiva paikka esim. lenkkeilyyn.

Ihastuin puistoon todella kovasti. Ihailen, miten paljon kasvillisuutta on ja miten hyvin puistoa on pidetty. Puisto on myös todella siisti, toivottavasti se myös pidetään sellaisena. Isot pisteet heille, josta puistosta huolta pitävät! :)

1 kommentti:

  1. Ihana puisto vieläpä minun lapsuus ja nuoruusmaisemissa. Kiitos tästä postauksesta.��

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)