lauantai 20. helmikuuta 2021

Mitä haluaisin sanoa (musiikki)artisteille? + 10 ideaa muusikoille korona-ajalle/erityistilanteisiin!

Korona-aikana myös monilla musiikkialalla työskentelevillä on ollut vaikeaa, kun esimerkiksi suunniteltuja tapahtumia ei ole voinut järjestää. Vain artisteilla ei ole vaikeaa, vaan tilanteesta kärsii myös mm. artistien isot tiimit ja tapahtumien järjestäjät. Olen pitkään miettinyt blogitekstiä, missä haluaisin kertoa, mitä haluaisin sanoa artisteille ja nyt tällaisen kriisin keskellä tuntuu, että on sopiva hetki. Jutussa on ihan yleisiä asioita, mitä olen jo vuosien ajan miettinyt ja lopussa myös ideoita, mitä näin korona-aikana voisi tehdä. Toivottavasti edes joku saisi jutusta jotakin irti. <3

Kuva: Pixabay.

Fanien tulisi kunnioittaa artisteja ja artistien faneja
Kunnioitus on tärkeä asia, minkä tulisi olla molemminpuolista. Joskus olen lukenut juttuja, jossa artistit ovat kertoneet todella ikävästi käyttäytyneistä faneista. Fanien pitäisi muistaa, että artistitkin ovat yhtälailla ihmisiä ja hekin kaipaavat yksityisyyttä ja omaa tilaa. Mutta myös artistien tulee kunnioittaa faneja, vaikka olisi kuinka iso tähti. Fanit ovat niitä, jotka musiikkia ostaa, jakaa somessa ja käy keikoilla ja näin ollen tuo leivän artistin pöytään. Toivoisinkin, että artisteilla olisi myös aikaa faneille (ks seuraava kohta) ja että niin fanit, kuin artistit kohtelisivat toisiaan kunnioittavasti.

Aikaa faneille
Joskus tuntuu siltä, että jotkut artistit vaan tekee sovitun keikan ja se on siinä. Arvostan paljon sellasia artisteja, jotka oikeasti ottaa faninsa huomioon: jakaa nimikirjoituksia, antaa ottaa kuvia, vastaa edes joihinkin faniposteihin... Joillekin faneille se on ihan valtavan suuri asia, kun saa tavata suosikkiartistinsa ja onhan se ihan huippua, jos tapaamisesta jää hyvä mieli ja jotain muistoksi. Kun faneille tulee tällaisiä hyviä kokemuksia, todennäkösesti fani kuuntelee ja ostaa musiikkia jatkossakin, sekä käy keikoilla. 

Kuva: Pixabay.
 
Kaikenlaisten ihmisten huomioiminen
Artistien/keikkajärjestäjien pitäisi kiinnittää tähän huomiota enemmän. Itseltä esim. on jäänyt lukemattomat keikat sen takia väliin, että paikassa ei ole istumapaikkoja. Kaikki ihmiset eivät pysty seisomaan isossa väkimassassa monista syistä. Itse tykkäänkin käydä keikoilla esim. konserttisaleissa ja areenoilla, joihin saa varata istumapaikan. Haaveilen myös festareilla käymisestä, mutta sielläkin on sama ongelma: isossa väkimäärässä ei pysty seisomaan. Joillakin festareilla on pyörätuolipaikkoja, josta olen rehellisesti kateellinen. Jos itse saisin suunnitella, suunnittelisin festareille jonkinlaisen alueen (vaikka pyörätuolipaikkojen viereen?) "erityisihmisille", joille olisi oma rannekkeensa tai muu vastaava. Ranneketta tulisi hakea tapahtuman järjestäjältä hyvillä perusteilla. Erityisalueelle pääsisi vain muutamia henkilöitä, jottei tulisi samanlaista ihmisahdistusta mitä ns. normaaliyleisössä.

Faneja on ympäri Suomea
On selvää, että Suomikin on yllättävän iso maa ja joka paikkaan ei yksinkertaisesti pääse keikalle. Keikkoja on kyllä yllättävän hyvin pitkin poikin Suomea, mutta entäs muut tapahtumat? Esim. Helsingissä on vähän väliä fanitapaamisia vaikkapa levyn julkaisun yhteydessä. Olisi upeaa, jos artistit tekisivät vaikka muutaman kaupungin levynjulkaisukiertueen, missä voisi olla vaikka ihan normaali keikka ja erikseen fanitapahtuma esim. jossakin kauppakeskuksessa.

Teillä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin (hyväntekeväisyyteen)
Arvostan suunnattomasti julkisuuden henkilöitä, jotka edes välillä tekee jonkinlaista hyväntekeväisyyttä. Hyväntekeväisyys on todella laaja käsite. Joku artisti esim. suosii kotimaisten pienyritysten korvakoruja ja vinkkaa niistä. Toinen taas on usein esillä eläinsuojelun puolesta ja monet ovat mukana esim. vuosittain järjestettävässä Elämä Lapselle -konsertissa. Jos itse olisin tunnettu henkilö, pitäisin esim. hyväntekeväisyyskirppiksiä/huutokauppoja ja tukisin paikallista eläinsuojelutoimintaa. Jos olisin muusikko, kävisin joskus keikoilla sairaalassa, asumisyksiköissä tai vastaavissa. Hyväntekeväisyyttä arvostaisivat niin hyväntekeväisyyskohde, kuin fanit. Lisäksi ihmiset huomaisivat että hei, tuohan vaikuttaa hyvältä tyypiltä!

Kuva: Pixabay.

Tehkää musiikkia rauhassa
Väitän, että jokainen on joskus elämänsä aikana kohdannut "väkisin väännetyn biisin" tai kokonaisia tylsiä albumeita. Arvostan paljon sitä, että musiikkia tehdään pitkään ja rauhassa ja albumin tekoon saatetaan käyttää vuosiakin. Monesti vuosien työ myös näkyy tai jos tarkkoja ollaan, niin kuuluu. Mielummin haluan yhden huippu levyn harvoin, kuin useamman keskivertolevyn usein.

Ei "platinapainoksille" ym. 
Kun suosikkiartistin levyä on pitkään odottanut, tottakai sitä sitten hankkii heti albumin sen ilmestyttyä. Sitten menee aikaa ja ilmestyy samasta albumista platinapainos. Jos tosifani haluaa siis omistaa kaikki kappaleet, pitää ostaa uusikin levy ja sitten levyjä on kaksi. Tulee olo, että pitikin ostaa levy heti ja fanille jää huono fiilis, kun on pitänyt ostaa kaksi levyä. Jos uutta musiikkia julkasee albumin ilmestymisen jälkeen, eikö olisi kätevämpi tehdä vaikka ep?

Älkää lopettako fyysisten albumien tekemistä! Joskus oli hassu fiilis, kun olisin halunnut ostaa yhden suosikkiartistini uuden albumin, mutta selvisi, että kyseistä albumia ei ole cd:nä! Oikeasti, haluaisin ostaa ja tukea suosikkiartistiani ostamalla sen melkein 20 e maksavan levyn, mutta sellaisia ei ole myynnissä? Itseasiassa näin on käynyt pariinkin kertaan. Todella harmi niin itselleni, artistille, kuin levy-yhtiöllekin.

Kuva: Pixabay.

Ideoita korona-ajalle ja muihin eristystilanteisiin
Kysy ja vastaa tunti somessa: Joillekkin artisteille tämä onkin tuttu juttu, eli yksinkertaisesti livelähetys, jonka aikana fanit voivat lähtettää kysymyksiä ja artisti vastaa niihin tunnin ajan.
Akustinen keikka somessa/netissä: Myös akustista musiikkia on kiva kuunnella! Ei aina tarvita kokonaista bändiä, lavaa ja erikoistehosteita. Nettikeikat voi pitää joko ilmaiseksi tai myydä lippuja.
Biisi fanien kanssa: leikkimielellä tai vakasti:  Pyydetään faneilta vaikka ihan sattumanvaraisia sanoja ja artistin tehtävä on käyttää näistä sanoista muutamaa tai vaikka useitakin itse tehdyssä biisissä. Se voi olla tehty leikkimielellä, mikä esitetään vain kerran somessa, tai miksi ei vaikka ihan oikea biisi?
Yleisiä kuulumisia somessa: Varmasti monia faneja kiinnostaa ihan artistin yleiset kuulumisetkin. Mitä kuuluu, oletko pysynyt terveenä, mitä olet tehnyt nyt kotona, miten musiikkihommat edistyy?
Esittely paikasta missä teet musiikkia: Varmasti monilla artisteilla on esim. treenikämppä tai kotona paikka, missä kirjoittelee ja soittaa musiikkia. Millaisia nämä paikat ovat?
Huutokauppa:  Varmasti artisteillakin on paljon turhaa tavaraa, mistä haluaisi eroon. Faneille nämä pienet, tarpeettomatkin jutut voisivat olla suuri aarre, mistä voitaisiin maksaa paljon.
Uusia fanituotteita: Olen hämmentynyt siitä, miten olemattoman vähän joillakin artisteilla on fanituotteita. Fanituotteilla voisi hyvin saada pieniä lisätuloja muutenkin vaikeaan tilanteeseen. Fanituotteitakin voi tehdä todella monella tapaa, myös hyvin helposti.
Spesiaaleja tuotteita faneille: Esim. ihan simppeli piirustus IKEA:n halvoissa kehyksissä voi olla todella hieno. Voisin hyvinkin ostaa jonkun lemppariartistini tekemän piiroksen!
Erityinen biisi erityisellä tavalla: Mitä jos olisi biisi, jonka voisi kuulla vain radiosta ja biisin saisi vain ostamalla (netistä tai cd:nä)? Jos uusi biisi ei ole mahdollinen, voisiko vanhoista biiseistä tehdä uusia versioita?
Useiden artistien kokoelma-albumi: Kokoelma-albumissa voisi olla esim. korona-aikana ilmestyneitä biisejä. Albumin tuotosta hyötyisi niin levy-yhtiöt, kuin muusikotkin. Albumia voisi mainostaa, että juuri tällä tuetaan artisteja, anna sinäkin tukesi!

Toivon kovasti, että kirjoitukseni tavoittaisi edes muutamia muusikoita tai muita musiikkialalla työskenteleviä henkilöitä! Toivottavasti kirjoitukseni herätti edes hieman ajatuksia ja antoi uusia ideoita! Toivon kovasti tsemppiä musiikkialalle!

Jos voin jotenkin auttaa alalla työskenteleviä, laittakaa rohkeasti vaikkapa sähköpostia venlanmaailma [ät] luukku.com.

1 kommentti:

  1. Todella mielenkiintoinen postaus! Sulla oli hyviä ideoita. Ja sanoja asioita oon kanssa pohtinyut.

    Oon kanssa miettinyt, että miksi artisti ei voisi näin korona-aikana esiintyä netin välityksellä. Etenkin jos olisi jonkinlaiset lippu hinnat niin siitä saisi tuloja.

    Myös toi istumapaikka oli mielenkiintoinen ja tärkeä huomio. Siitäkin olisi varmasti hyötyä.

    Mua itseäni harmittaa, etten pysty keikoilla käydä, kun aika usein on kaikenlaisia vilkkuvaloja, mikä ei ole hyvä näin migreenistä kärsivänä ja näkövamma on sellainen ettei vilkkuvalot oo hyvä mun silmille muutenkaan. Olisi kiva nähdä mun lempiartisti, Mikael Gabriel, edes kerran, mutta en usko sen olevan mahdollista.

    https://hevostytonelamaax.blogspot.com/

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)