sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Vierailulla Kippovalimo Böökissä - ihana lankakuppila Simonniemessä! Sis. arvonnan!

Kippovalimo Böök on vuonna 2010 perustettu keramiikka-, sisustus- ja lankamyymälä, jonka Tiina-Riitta Böök perusti sisarensa kanssa. Tärkeänä tukena on toiminut myös Tiina-Riitan äiti ja tänä päivänä myös Tiina-Riitan mies. Kippovalimo Böök sijaitsee Simoniemessä, tien E75 varrella. Matkaa Simoon on n. 8 kilometriä ja Kemiin 17 km. Parkkipaikkaa on iso, joten myös esim. matkailuauton tai asuntovaunun kanssa pysähtyminen onnistuu hyvin. Kippovalimo Böökillä on kiva poiketa: saman katon alla on lankoja ja muita käsityötarvikkeita, sisustustuotteita ja kahvio. Lisäksi tilaustyönä on mahdollista saada keramiikkaa, lemmikkien tuhkauurnia ja mattoja. Olen ehkä vähän kateellinen Tiina-Riitalle: miten ihana olisikaan työskennellä monen rakastamansa asian parissa! Tiina-Riitta kertoo, että joskus yksin yrittäminen on raskasta, mutta esimerkiksi ihanilla asiakkailla on iso merkitys jaksamiseen. Itse puolestani näin asiakkaana ja bloggaajana tykkään tukea pieniä, kivoja ja kotimaisia liikkeitä ja tuoda niitä esiin. Jotkut saattavat miettiä, mistä Kippovalimo Böökin nimi on tuttu, vaikka liikkeessä ei olisi käynytkään. Kippovalimo Böök on usein ollut mukana Rovaniemen ja Oulun Kädentaitomessuilla ja mukana on ollut vaikka mitä kivoja lankoja, joita ihmiset ovat pysähtyneet ihailemaan. 

Kippovalimo Böökin löydät osoitteesta  Kirkkotie 85 C, 95220 Simoniemi. Myymälä on avoinna kesällä (1.6. alkaen) ma-to 10-17 ja pe 10-15, sekä talvella (1.9. alkaen) ma-pe 10-17. Kippovalimo Böökin nettisivuille löydät tästä ja Facebook-sivulle tästä. Kippovalimo Böökillä on myös verkkokauppa. Mikäli löydät myymälästä jotain, mitä ei verkkokaupassa ole, kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä myymälään - asiakkaiden toiveita kuunnellaan!

Haluan vielä nostaa esiin myymälän hyvän sijainnin, sillä se on todella kiva pysähdyspaikka etenkin käsityöihmiselle!

Monenlaisia lankoja ja tarvikkeita. Huomaa myös kauniit mallikäsityöt!

Puuvillalangat ovat omia suosikkejani, joita löytyy useita erilaisia ja ihania värejä.

Villalankoja.

Ihanan värikkäitä sukkalankoja.

Myymälässä on myös pieni valikoima trikookankaita.

 
Monenlaisia matonkuteita, kuten trikookudetta, polyesterikudetta ja kierrätyskuteita, jotka tulevat pääosin Lankavalta.

Kahvion tuotteita. Kahvion tuotteet ovat joko laktoosittomia tai vähälaktoosisia. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja löytyy pakkasesta, mitä saa nopeasti tarjolle.

Valmiista tuotteista löytyy mm. keramiikkaa, villasukkia, saunatuotteita sekä Laitalan Luomutilan tuotteita.

Ilmaiset käsityö- ja sisustuslehdet olivat kiva yllätys! 
Myös joitakin ilmaisia lankoja oli silloin kun poikkesimme.

 
Kippovalimo Böök ulkoa. Pihalta löytyy myös geokätkö!

 
 Arvontapalkinto: Gedifran sukkalankoja ja langoille sopivat puikot.

Arvonta! Voita 2 kerää italialaisia Gedifran sukkalankoja ja KnitPron 3 mm puikot! Kerät ovat todella riittoisia, sillä yhdestä lankakerästä saa neulottua yhden n. 45 kokoisen sukkaparin! 


Osallistua voit kolmella tapaa:
- Kommentoimalla nimesi/nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi tähän blogijulkaisuun.
- Kommentoimalla Venlan maailma -Facebook-sivulla olevaan julkaisuun.
- Lähettämällä nimesi/nimimerkkisi sähköpostilla osoitteeseen venlanmaailma [ät] luukku.com. [ät] korvataan @-merkillä. 
Huomioithan kuitenkin, että voit näistä kolmesta tavasta osallistua vain yhdellä tapaa, eli yksi arpa per osallistuja. Jos sama henkilö yrittää saada useamman arvan, hänet poistetaan arvonnasta. Arvontaa voi kuitenkin vinkata esim. ystäville. Osallistumisaikaa on heinäkuun 2019 ensimmäisen viikon loppuun. Arvonta suoritetaan mahdollisimman pian ja voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse tai Facebook-viestillä. Palkinnon voi joko noutaa myymälästä tai Kippovalimo Böök postittaa palkinnon.

21 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa😊 airamuhiya[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kiva paikka, poikennut usein pohjoisen matkalla.

    VastaaPoista
  3. Hei, olipa mukava juttu putiikista jonne olen ajatellut joskua poiketa. Tämän esittelyn myötä varmasti pysähdytään kotimatkalla loppuviikosta. Pitääpä heidän sivuilta käydä tarkistamassa aukioloajat.
    Kiitos sinulle kivasta blogista 🌺

    VastaaPoista
  4. Ihana paikka ja hyvä palvelu!�� Tykkään käydä siellä lankaostoksilla.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä lankaa. Jos en voita, pitänee kesälomamatkalle pysähtyä ostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, muistathan laittaa mukaan sähköpostiosoitteesti jos osallistut arvontaan näin blogijuttua kommentoimalla! :)

      Poista
  6. Kiva pistäytyä ja jos kahavihammasta pakottaa niin ...

    VastaaPoista
  7. Tuo on ihana paikka ja niin sopivasti matkan varrella! Kivasti kirjoitit siitä! :)
    - Leena (leenanurkassa@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Minun lemppari lankakauppa :)
    jenninomaposti@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olisi kiva käydä, jos tuonne päin menisimme ���� kiitos tiedosta.

    VastaaPoista
  10. Käynyt useasti ja olen ostanut lankoja.

    VastaaPoista
  11. Olen käynyt Böökin putiikissa ohikulkumatkoilla. Iloinen ja asiantunteva palvelu. Mukaan lähtee aina pussillinen lankoja.

    VastaaPoista
  12. Kivalta paikalta näyttää! :)

    Veera
    punahilkka84@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tuo on ihana kauppa! Harmi, että en ole ollut tuolla suunnalla pitkään aikaan. Olisi kiva päästä taas sinne ostoksille.

    VastaaPoista
  14. Mukava paikka:)
    Mukana arvonnassa.
    Kaisa.janger80@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kutojan karkkikauppa ��
    Mukana arvonnassa.
    anukuntonen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Usein tulee käytyä ja aina lähtee jotain mukaan.

    VastaaPoista
  17. Olen käynyt jokunen vuosi sitten,ihana ppaikka oli,pitäisi tuttavuus kauppaan uusia. Mukana olen

    VastaaPoista
  18. Ikävä että lankakauppa loppuu, ikävä Tiina Riitalle ja ikävä meille asiakkaille. Toivon Tiina Riitan löytävän uuden alun elämälle. Kaikkea hyvää toivottelen kutoja

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)