lauantai 23. maaliskuuta 2019

Katsaus Tassu trio - tähtikissa -kirjaan

Eläinystävien uusi kirjasarja Tassu-trio saa jatkoa! Mitä Allulle, Christalle ja Erikalle kuuluu nyt? 

 
Mitä kirja sisältää?

Vaikka kirjan nimestä saattaa saada käsityksen, että kirjan pääpaino on Christassa ja hänen kissassaan, kirjassa kuitenkin ollaan tasapuolisesti mukana kaikkien kolmen tytön elämässä. Kirja jatkaa tarinaa siitä, mihin ensimmäinen osa, Kuriton koiranpentu päättyi. Christa on nyt saanut kissan, Mäyrän, mutta onko perheellä varaa pitää kissaa? Allu puolestaan pohtii syitä Kirpun käyttäytymiseen ja yrittää etsiä apua koiransa kouluttamiseen. Erikan elämässäkin tapahtuu, kun isä muuttaa lähemmäksi ja tarjoutuu uusia harrastusmahdollisuuksia rakkaan Flashin kanssa.

Yleinen arvio kirjasta:

Tassu trio on juuri sellainen kirjasarja, joista uskon ala-asteikäisten, eläinrakkaiden tyttöjen pitävän. Siksi onkin kiva, että kyseessä on todellakin kirjasarja, joka saa vieläkin jatkoa. Kirjasarja ei ole esim. tavutettu, isokirjaiminen tai helppolukuinen, joten näitä kirjoja lukiessa pitää todella jo osata lukea. Tai jos sarja kiinnostaa lukutaidotonta, miksi näitä ei voisi yhdessäkin lukea ääneen tai hankkia äänikirjaa? Kirjojen kappaleet ovat mielestäni kuitenkin sopivan pituisia, ei liian lyhyitä, eikä liian pitkiä. Jos nyt mietitään nimenomaan tätä kirjaa, plussaa siitä, että kirja on mielestäni realistinen, eli tapahtumat voisivat hyvin tapahtua myös todellisessakin elämässä. Kirjassa tyttöjen lisäksi seikkailee useita kissoja ja koiria, joista tulee pitkin kirjaa ihan oikeaa, hyvää tietoa, esim. lemmikkien luonteesta ja mitä lemmikki tarvitsee. Tytöillä on myös hyvin erilaiset perheet, mikä näkyy tyttöjen arjessa ja lukija huomaakin, että perheitä ja elämäntilanteita on todella monenlaisia. Miinusta kirjasta menee sille, että kirjassa kyllä tapahtuu asioita, mutta ei mitään isoa ja ihmeellistä. Kirjan nimestä tulee esim. itselleni mielikuva, että tuleekohan Christan kissasta kuuluisa? Kun kirja loppui, oma reaktioni oli, että tähänkö tämä nyt loppui? En sitten tiedä, miten näkemykset eroaa aikuisilla ja lapsilla, itsehän olen reilusti "yli-ikäinen" näihin kirjoihin. Entä miten sarja jatkuu? Sitä jäädään mielenkiinnolla odottamaan. Oma arvioni 2½, eli keskiverto.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 2018
ISBN:
9789511315803
Kirjastoluokka:
Koko: 118 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Otava
Kirjoittanut: Helena Meripaasi

Tutustu myös sarjan muihin kirjoihin:

Kuriton koiranpentu (2018)
Vauhtikuonot (2019)
 

Osta kirja:
CDON

Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma


Sopii Helmet-lukuhaasteen 2019 (esimerkiksi) kohtiin:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)