keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Katsaus Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjaan

Varmasti jokainen, joka on seurannut somekanaviani, on todennäköisesti huomannut myös sen, miten kissarakas ihminen olen. Rakastan omaa kissaani, rakastan muiden kissoja ja haluan kaikille kissoille pelkkää hyvää. Kissarakkaus näkyy myös kirjahyllyssäni muutamina kirjoina ja viime vuosina onkin ilmestynyt monenlaisia kiinnostavia kissakirjoja, oli kyse sitten esim. saduista tai tietokirjoista.

Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirja herätti mielenkiintoni pääosin sen takia, että kyseessä on ensimmäinen merkityskirja. Merkityskirjoja kuvaillaan yhteisöllisiksi lastenkirjoiksi, jotka on tehty yhteistyössä lukijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisämerkitystä kirjat saavat sillä, että jokaisesta myydystä kirjasta menee peräti seitsemän euroa hyväntekeväisyysjärjestölle, joka määräytyy kirjan mukaan. Tietysti halusin nähdä, millainen on kissakirja, joka tekee hyvää!


Mitä kirja sisältää?

Kirja kertoo Helga Hidalmiina nimisestä kissarakkaasta tytöstä, jolla ei kuitenkaan ole mahdollista saada omia kissoja. Vaikka omien kissojen saaminen ei onnistu, keksii Helgan isä ilahduttaa Helgaa viemällä tämän vierailulle Kehräkummun kissataloon. Kissatalo on täynnä erilaisia kissoja: niin ulkonäöltään, luonteeltaan, kuin taustoiltaan. Etenkin yhtä kissaa Helga tuntuu ymmärtävän erityisen hyvin, ja kissa viekin Helgan kierrokselle kissataloon. Kierroksen aikana Helga näkee monenlaista, kuten hauskoja leikkejä, omituisia nukkumapaikkoja ja kissojen oman olympialajin. Lisäksi kirjassa tuodaan esiin SEY, eli Suomen Eläinsuojeluyhdistys ja sen toiminta. Mainitaan kirjassa myös kaksi todellista kissaakin, jotka ovat olleet eläinsuojeluyhdistyksellä etsimässä omaa kotia.

Kirjan kuvitus on suloinen!


Kissoja on monenlaisia!

Yleinen arvio kirjasta:

Mielestäni merkityskirja kuvaa hyvin tätä kirjaa, sillä kirjassa on paljon tärkeää asiaa. Jo heti kirjan alussa tuodaan esille, että kaikki ei välttämättä voi hankkia kissaa, vaikka niin kovasti haluaisivat. Tai että kissaa ei voi ottaa vain hetkeksi. Mutta kirjassa tuodaan ihanasti esille myös se, että vaikka sitä omaa kissaa ei saisikaan, se ei silti tarkoita etteikö voisi olla kissarakas ja saada kissoja elämäänsä. Kuten kirjassa, myös tosielämässä on olemassa kissahoitoloita, jotka ottavat mielellään vieraita vastaan. Tykkään kovasti kirjan kuvituksesta ja ajatuksesta. Toivon kovasti, että eläinrakkaat ja etenkin kissarakkaat lapset ja miksi ei aikuisetkin, löytäisivät tämän kirjan. Lisäksi, jos kirjan ostaa, menee hinnasta peräti 7 euroa eläinsuojeluun. Kyseisellä summalla saa jo hyvän satsin esim. kissanruokaa tai -hiekkaa. Kyllä oma arvioni tälle kirjalle on niinkin iso kuin 4/5, koska kirjassa on tärkeätä asiaa, mitä harvoin lastenkirjoissa on ja lisäksi kirjassa on paljon iloa.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 2017
ISBN:
9789526882901
Kirjastoluokka:
85.22
Koko: 29 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Verbaalin Merkityskirjat
Kirjoittanut: Terhi Kangas
Kuvittanut: Anna Aalto

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin:

Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa (2018)

Helgan ja Helmerin viikonloppuveli (2019)

Osta kirja:
Booky.fi

CDON
Adlibris 

Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Merkityskirjat
MariMari

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 (esimerkiksi) kohtiin:
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
19. Kirjassa leikitään
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
42. Satukirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)