torstai 26. heinäkuuta 2018

Muistoja 90-luvulta: Suuri Käsityö -lehdet vuodelta 1994

Olen todella pitkään miettinyt tekeväni 90-luku teemaisia juttua blogiini ja nyt vihdoin ensimmäinen niistä on valmis! Olen syntynyt marraskuussa vuonna 1989, eli koko lapsuuteni meni 90-luvulla, josta jäi paljon värikkäitä muistoja. Vanhempien luona käydessäni tykkään penkoa varastoja ja omia lapsuusmuistoboksejani, joista muuten löytyy vaikka mitä! Viimeksi kun kävin vanhemmillani, innostuin siivoilemaan varastokoppia, jonka hyllyn perältä löysin ison kasan Suuri Käsityö -lehtiä. Vuosi 1994 löytyi lähes kokonaan, joten ajattelin tehdä kyseisen vuoden numeroista pienen blogijutun. Löysin lehdistä useita malleja, joita lapsena halusi ja nyt aikuisena lehtiä katsoo ihan uusin silmin löytäen uusia, tai siis vanhoja kivoja käsityömalleja. Näistä lehdistä en muuten luovu! Lehdissä on paitsi monia kivoja käsityömalleja, myös valtavasti nostalgiaa 90-luvulta. Kannattaa selailla, jos jossain näihin törmää! :)

Vuoden 1994 Suuri Käsityö -lehtiä. Numero 5/1994 näyttää olevan 20-vuotis juhlanumero.

Muumineuleet numerossa 1/1994. Tämä ohje on rakas, koska äitini neuloi kuvassa keskellä olevan Niiskuneiti-puseron. Se on edelleen jossain tallessa. Selatessani vuoden 1994-lehtiä huomasin useissa muissakin numeroissa kuviollisia neuleita niin lapsille, kuin aikuisille. Vuoden 1994 lehdistä löytyi ainakin Mikki ja Minni, sekä Viidakkokirja-neuleet lapsille. Jos siis olet innokas neuloja ja etsit lapselle kivaa, kuviollista puserota, kannattaa tutustua näihin 1994 vuoden lehtiin!

Numeron 3/1994 pääsiäiskoristeet taitavat mennä ensi keväänä kokeiluun!

Prinsessojen kukkamekkoja numerossa 5/1994.

Värejä käytettiin runsaasti vauvasta vaariin. Kuvan haalari numerossa 8/1994.

 Katsoin tätä mainoskuvaa pitkään tutun näköisen kankaan vuoksi.
Kyllä - äiti on tilannut kyseistä kangasta Anttilasta vuonna 1994.

Jumppabody numerossa 8/1994. Mahtaako nykyään saleilla näitä nähdä?

Nuken vaatteita numerossa 10/1994.

 Joulunumeron 12/1994 kylpytakit äidille ja lapselle.

Useista 90-luvun lehdistä saattoi bongata myös Barbien vaatteita.
Nämä vaatteet numerossa 12/1994.

90-luku teemaa tullaan jatkamaan blogissa myöhemmin! Ajatuksena olisi tehdä juttuja ainakin sen ajan suosikkileluistani, pc-peleistä ja lehdistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)