torstai 5. lokakuuta 2017

Katsaus Voihan vammainen -kirjaan

Ollessani erityisammattikoulussa tapasin hyvin monenlaisia ihmisiä. Erityiskouluun pääsyyn on edellytys, että oppilaalla on jokin vamma tai sairaus, jonka vuoksi tarvitsee erityistä tukea opinnoissaan. Jollain saattoi olla hyvin huono näkö, joku oli kuuro, joku oli pyörätuolissa ja oli myös ihmisiä, joista ei päällepäin näkynyt mitään erikoista. En koskaan kehdannut keneltäkään kysyä taustoja, mutta jäin miettimään, mitä taustat voisivat olla. Huomatessani Voihan vammainen -kirjan ajattelin, että ehkä tästä kirjasta saisi hieman käsitystä, mitä sairauksia tai vammoja ihmisillä voi olla ja millaisia asioita vammaisen ihmisen elämään liittyy.


Mitä kirja sisältää?

Kuten kirjan kansikuva kertoo, Voihan vammainen on lasten kuvasanakirja vammaisuudesta. Kirjassa seikkailee kuusi 6-11-vuotiasta lasta, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Yksi lapsista on pyörätuolissa, yhden kotona puhutaan viittomakieltä ja yksi haaveilee opaskoirasta. Mitään tarinaahan kirjassa ei ole, vaan kyseessä on ihan vain sanakirja, jossa lapset ovat kuvituksissa mukana. Kirjassa käsitellään hyvin monenlaisia vammaisuuteen ja hieman muihinkin sairauksiin liittyviä asioita. Mitä tarkoittaa esim. aisti, kuulovamma, neurologi, vammaispalvelut tai viittomakieli? Jokainen asia on selitetty selkokielellä, mikä tarkoittaa, että teksti on hyvin selkeää ja yksinkertaisesti kirjoitettua. Kirjan lopussa käsitellään myös lyhyesti vanhentuneita sanoja, mitä on joskus käytetty, mutta eivät ole nykyaikana sopivia.

Yleinen arvio kirjasta:
Mielestäni tämä kirja tulisi löytyä sairaaloista eri lastenosastoilta, erityiskouluista ja muista sellaisista paikoista, missä vammaisia lapsia usein näkee. Vaikka kirja on lastenkirja, sitä voi hyvin lukea myös aikuiset ja opin itsekin tästä kirjasta todella paljon uutta. En ole koskaan kuullut esim. blisskielestä, Daisy-kirjoista, hemofiliasta tai valkoisesta kepistä. Kirja on tehty yhteistyössä Kynnys ry:n kanssa ja kirjaan on saatu valtion selkokirjatukea ja Suomen tietokirjailijat ry:n apuraha. Mahtavaa, että yhteistyötä tehdään ja apurahoja on saatavilla. Voisin kuvitella, että tämä kirja tulee tarpeeseen ja käyttöön niin vammaisille lapsille, kuin hoitajille, opettajille, avustajille ym. Kun miettii arvosanaa, niin en osaa numerollista arvosanaa antaa, mutta sanoisin kirjan olevan kuitenkin hyvä. Kirjan hahmoista voisi saada myös kivoja satukirjoja tai nettisivun.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 8/2017

ISBN: 978-952-264-831-0
Kirjastoluokka: 38
Koko: 50 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Into Kustannus
Kirjoittanut: Heini Saraste ja Kalle Könkkölä
Kuvittanut:
Väinö Heinonen

Osta kirja: 

CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Into Kustannus

Sopii Helmet-lukuhaasteen (esimerkiksi) kohtiin:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
22. Kuvitettu kirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin tärkeältä kirjalta, aiheelta josta lasten kanssa tulisi keskustella.

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)