maanantai 23. marraskuuta 2015

Kädentaitomessuilla osa 2: Supermoka, A-hallin tunnelmia ja ostokset

Sunnuntaina menin kädentaitomessuille uudestaan äitini kanssa. Tarkoituksena oli kierrellä rauhassa A-halli läpi, sekä hieman C-hallia. Olimme paikalla heti kymmeneltä, kun sisälle pääsi. Silloin halleissa oli hetken rauhallista. Pikkuhiljaa väkeä alkoi kuitenkin tulemaan lisää. Uskoisin, että kaikki 3 messupäivää ovat olleet hyvin vilkkaita. Olin ottamassa ensimmäistä kuvaa sunnuntailta, kun uusi kamerani ilmoitti akun olevan lopussa. Voin sanoa, että ärsytti. Ärsytti todella paljon. Hillitsin kuitenkin ärtymykseni ajattelemalla positiivisia asioita: voin kuitenkin nauttia messuista ja kirjoittaa sunnuntaistakin blogiini, vaikka en kuvia saisi. Tottakai kuvien ottamatta jääminen on harmillinen menetys, mutta tästäkin virheestä oppi. Jatkossa lataan aina kameran akun, ennen kuin lähtee kuvaamaan. Ja sain kuitenkin perjantaina C- ja E-hallista kuvia, joten parempi vähäkin kuin ei mitään.


A-halli on aina yhtä iso ja monipuolinen. Paikalta löytyi paljon tuttuja, mutta myös uusia näytteilleasettajia. Myös kädentaitojen monipuolisuus yllättää aina. Tuotteita voi tehdä itse tai ostaa valmiina. Tuotteet voivat olla puuta, metallia, kangasta, lankaa, helmiä, olkia, villaa, lasia... Tekniikoita tehdä käsitöitä on ihan valtavasti. Tein A-hallissa monia ostoksia ja samalla sain äidiltä ennakkoon joululahjan: Sizzix stanssin. Itse ostin äidille lahjaksi hänen toivomansa kauniit kynttilät. Omiksi A-hallin suosikeiksi sanoisin Sinellin, Toikan ja Maarit Kontiaisen. Toki koko halli oli täynnä mitä hienoimpia näytteilleasettajia, mutta nämä jäi itselleni päälimäisenä mieleen.


Tekemäni ostokset kummaltakin messupäivältä ja muut löydöt:
Ääriviivatarrat, 3D-arkit, joulupallot, stanssi: Sinelli.
Teipit: Teippitarha.
Sudenkorento heijastinpakkaus: Tuulia design.
Ääriviivatarrat ja heijastinnauhapala: Charlotta.
Vakio Putkis kude: Toika.
Seinäkalenteri: Maarit Kontiainen.
Rintaneulan myyjää en valitettavasti muista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)