torstai 18. kesäkuuta 2015

Tunnelmia kesälomalta osa 2 - Matkalla Rovaniemelle

Kesäkuun 2. päivä oli matkustamista ja innostusta täynnä. Heräsin aamulla klo 8 ja menin ensin bussilla Tampereelle, ja Tampereelta klo 10.07 Tikkurilaan junalla, joka oli perillä klo 11.37. Tikkurilasta suuntasin bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, mistä lähtisi lentoni klo 13.30 Rovaniemelle. Kyllähän se kuulostaa tosi hölmöltä, että ensin mennään etelään päästäkseen pohjoiseen, mutta säästin siinä sekä aikaa, että rahaa. Toki Tampereeltakin menisi junia ja lentokoneita suoraan Rovaniemelle, mutta junamatka kestäisi todella kauan ja lennot olisivat todella kalliita. Halpalentoja Rovaniemelle nimittäin  menee vain Helsingistä.

Kun Helsinki-Vantaalle saapuu ja tietää, että on lähdössä oikeasti jonnekkin, ainakin itselleni iskee aivan älytön innostus. Jo pelkkä matkalaukun renkaiden ääni tuo itselleni hyvän mielen ja kun matkalaukku on luovutettu, turvatarkastus käyty ja näkee että lentokone on oikeasti jo portilla ja lento ajallaan niin... No, niinkuin sanoinkin, innostus on ihan mieletön.

Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin lentokoneella, sekä ensimmäistä kertaa kotimaan lennon, että jonkun muun lentoyhtiön kuin Finnairin koneella. Etsin keväällä eri tapoja matkustaa Rovaniemelle ja innostuin Norweigianin edullisista hinnoista ja lyhyestä matkustusajasta. Junassa Tampereelta Rovaniemelle menisi aikaa n. 8-10 tuntia, lento kesti n. tunti ja 20 min + lentokentällä vietetty aika ja matkat lentokentälle. Hintaa matkoilla olisi aikalailla saman verran, menisikö junalla vai lentokoneella. Hinnat toki vaihtelee, sillä lentolipun saa sitä edullisemmin, mitä aikasemmin sen ostaa. Junalipussa vaikuttavat erilaiset tarjoukset ja itselläni esim. opiskelija-alennus.



Päivän aikana opin paljon uusia asioita. Nyt tiedän esim. että busseja lähtee Tikkurilan rautatieasemalta helposti ja usein. Lentoasemalla lähtöselvitys tapahtui itsenäisesti automaatilla, samoin kuin matkatavaran luovutus. Kumpikin sujui itseltäni ongelmitta, mutta uskon että tiskeiltä olisi tarvittaessa apua saanut. Opin myös turvatarkastuksesta enemmän. Turvatarkastuksessa meinasi itselläni myös tapahtua matkan ainoa iso moka, nimittäin meinasin unohtaa matkalipun siihen laatikkoon, mihin tavarat laitetaan läpivalaisuun. Onneksi huomasin lopulta tapahtuneen ja sain lipun takaisin käsiini.




Ennen lennolle menoa kerkesin vielä hetken kiertelemään ja katselemaan mitä asemalta löytyy. Sieltähän löytyy vaikka mitä: kauppoja, kahviloita, taidetta, hyväntekeväisyysjärjestöjen esittelijöitä ym. Aikani paikkoja kierrettyäni ja kellon lähestyessä 13.00 saavuin portille 18, josta lentoni lähtisi klo 13.30.

Koneeseen oli jännittävä nousta ja nähdä miten Norwegian eroaa Finnairista. Tietenkin erilainen sisustus ja vähän muutenkin erilaiset penkit, erilaiset käsimatkatavaran lokerot ja koneeseen noustessa soi musiikki. Itse lennon aikana musiikki ei kuitenkaan soinut. Norwegian on norjalainen lentoyhtiö. Matkaa varatessa jo mietin, että milläköhän kielellä lentokoneessa puhutaan? Kapteeni esittäytyi englanniksi ja myöhemmin lentoemännät puhuivat suomea. Osa huonosti, osa sujuvasti. Voisi kuvitella, että osa työntekijöistä on suomalaisia, osa jostain muualta.




Sain itse valita varatessa paikkani koneeseen. Valitsin paikaksi 10A ja voin sanoa, että en suosittele sitä paikkaa. Halusin A paikan nimenomaan siksi, että näkisin ikkunasta ulos, mutta tietenkään tuurillani juuri siinä kohtaa konetta ei ollut ikkunaa ja sain vaan yrittää katsella ulos edessä olevan rivin ikkunasta. Onneksi lento oli kuitenkin lyhyt. Koska en ollut ehtinyt kunnolla syömään, päätin testata minkälaisia tarjottavia Norwegianilla mahtaa olla. Otin juustoleivän ja zero- cola tölkin (ihan normaalin kokoinen) ja nämä maksoi yhteensä 8,50 e. Leipä oli kyllä hyvä, oikeastaan täytetty bagel. Aikakin kului mukavasti sitä syödessä ja piirrettyjä katsoessa (jotta äänet olisi kuullut, olisi tarvinut kuulokkeet, joita ei itselläni ollut)  sekä yrittäessä katsoa ikkunasta ulos.


Tykkäsin kyllä tästä matkustamispäivästä ja lentokokemus oli paikasta huolimatta kiva! Rovaniemelle oli mukava saapua, kun asema on niin pieni ja selkeä ja rakkaani oli heti vastassa. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)