lauantai 3. syyskuuta 2016

Aikuisten värityskirja Wonderland osa 4

Jutut värityskirjoista saivat hyvän ja kannustavan vastaanoton, joten värityskirjajuttuja on tulossa lisää! Tällä kertaa kurkataan syksyn Wonderland-värityskirjaan. Juttua aiemmin ilmestyneestä Wonderlandista löydät tästä aikaisemmasta blogijutustani. Värityskirjojen teemoista huomaa, että ovat samaa sarjaa, mutta kuvat tottakai erilaisia. Värityskirjassa on sekä ihan ajattomia kuvia, että sitten syksyyn sopia. Syksy näkyy mm. metsässä, marjoissa, puun lehdissä ja metsän eläimistä, kuten pöllöistä. Kuten aikasempi Wonderland, myös osa 4 on sopivan tuhti paketti, jossa on monipuolisesti kuvia ja kuvat ovat paperin molemmin puolin. Tätäkin värityskirjaa tehdessä meinasi iskee ongelma, minkä kuvan värittää ensin ja malttaako ylipäätänsä värittää. Mikäli Wonderland ei ole tuttu, tätä värityskirjaa myydään ihan tavallisissa marketeissa tai muissa paikoissa, missä on hyvät lehtihyllyt. Hintaa värityskirjalla on 6,95 euroa. Värityskirja on Kolmiokirjan kustantama. Odotan innolla talven tuloa ja talveen sopivia värityskuvia. Mutta nautitaan nyt syksystä ensin. Tässä vielä muutamia kuvia värityskirjasta:

 Värityskirjan kansikuva. Kannen kuva löytyy myös värityskirjasta väritettäväksi.

Värityskirjan ensimmäiset sivut. Kansien sisäosassa on ihana metsäteema ja ensimmäisellä varsinaisella sivulla on kukkia ja sudenkorentoja.

Normaalisti väritän kukkia, koukeroita ja kaikkea muuta söpöä, sekä käytän paljon sinisiä ja vaaleita sävyjä. Nyt päätin värittää jonkun itselleni ei-tyypillisen kuvan ei-tyypillisillä väreillä. Kuten näkyy, värityskirjassa on hyvin monenlaisia kuvia moneen makuun.

Koukeroita, kettuja, karhuja, kuusia...

Tässä kuvassa näkyy, miten edellisen sivun kuvasta on kuitukärkikynät tulleet läpi. Edellisessä Wonderlandissa oli muutamia kuvia tytöistä, joita on muutamia myös tässäkin numerossa.

Tutustu myös muiden värittämiin töihin ja lisää omasi Instagramissa #värityswonderland.

2 kommenttia:

  1. Oii, tahtoo! Olen kuullut, että on todella hyvä tapa rentoutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun värittää jotain todella yksityiskohtaista, niin huomio on kyllä ihan täysin siinä värityskuvassa. Ainakin hetki vapaata stressistä. :)

      Poista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)