perjantai 30. lokakuuta 2020

Miksi aloitin ruotsin kielen opiskelun aikuisena?

Peruskoulussa suhtauduin ruotsin kieleen hyvin tyypillisen teinin tavoin. Ajattelin, että mihin ikinä tulen ruotsia koskaan tarvitsemaan ja miksi ihmeessä ruotsin täytyy olla pakollista? No, ruotsi meni kuitenkin kohtalaisin arvosanoin läpi, mutta eipä sitä tosiaan missään ole Suomessa koskaan tarvinnut. Ymmärrän kuitenkin, että jossain päin Suomea ruotsi todella on tarpeen ja monelle on hyötyä tästä myös töissä. Ajan myötä oma ruotsin kielen taitoni katosi lähes kokonaan.

Kuva: Pixabay.

Rakastan matkustamista. Mitä Ruotsiin tulee, olen käynyt Haaparannassa useita kertoja, Tukholmassa kerran ja risteilyillä ilman maihinnousua useita kertoja. Näin korona-aikana kaipaan matkustamista Haaparantaan. Tykkään käydä kaupoissa, mitä Suomessa ei ole. Ruotsissa toki pärjää englannillakin, mutta itselleni tuli fiilis, että olisipa kiva osata ruotsia edes vähän, että osaisi asioida erilaisissa kaupoissa ja ravintoloissa ym. myös ruotsiksi.

Koska eläkeläisenä itselläni on paljon aikaa ja tekee hyvää lähteä jonnekkin kodin ulkopuolellekin, ajattelin aloittaa työväenopistossa ruotsin kielen elvytyskurssin. Tavoitteenani ei ole opiskella ruotsia montaa vuotta ja saada täydellinen kielitaito, vaan oppia hieman alkeita ja asioimaan niissä ruotsalaisissa kaupoissa ja ravintoloissa.

Millaista kurssilla on ollut? Meitä on kiva n. kymmenen hengen porukka ja kokoonnumme kerran viikossa 1,5 tunnin ajaksi. Ensimmäisillä kerroilla olemme käyneet läpi esimerkiksi tutustumista, numeroita, värejä ja vaatteita. Oppikirjana meillä on aikuisille suunnattu Hålligång 1. Kurssilla on mielestäni ollut kivan monipuolista: on ollut kuuntelua, videon katsomista, paritöitä, ryhmätöitä, muistiinpanojen kirjoittamista, tehtäviä ym. Tykkään, että oppilaat saa rohkeasti kysellä ja tahti on sopiva. Lisäksi ruotsi tuntuu kieleltä, mitä oikeasti voi oppia. Olen opiskellut aiemmin työväenopistossa myös ranskaa, mutta se tuntui itselleni liian vaativalta. Toivotaan, että ruotsi lähtisi sujumaan!

Osaatko sinä ruotsia? Onko ruotsin kielellä ollut käyttöä?


tiistai 20. lokakuuta 2020

Millaisia kissoja haluaisin joskus hankkia?

Olen lapsesta saakka ollut tekemisissä kissojen kanssa. Lapsuudenkodissani oli (ja on edelleen) aina kissoja ja pari vuotta sitten hankimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen kissan. Olen myös kiinnostunut kaikesta kissoihin liittyvästä hyväntekeväisyydestä: välillä olen ollut mukana eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa, välillä olen ostanut kannatustuotteita, välillä puolestaan tehnyt kannatustuotteita myyntiin. Rakastan kissoja ja haluan auttaa kodittomia kissoja minkä vain pystyn. Tällä hetkellä meillä on vain yksi oma kissa, mutta olen monesti miettinyt, hankkisiko Laku-kissalle kaverin? Asiat, mitkä tällä hetkellä estävät, ovat lähinnä huoli siitä, miten rahat piisaisivat, jos vaikka kummallekin kissalle tulisi yhtäkkiä isoja eläinlääkärikuluja? Entä minkä verran kissoja on sopiva määrä kerrostalokaksioon? Haaveenani onkin, että jonain päivänä meillä olisi isompi koti, mihin voisi ottaa lisää kissoja ja säästöjä olisi sen verran, että kissojen hyvinvointi olisi taattu.

Varmasti kaikilla kissaa hankkivilla on jonkinlaisia kriteereitä kissalle liittyen esim. väriin, ikään, terveydentilaan tai luonteeseen. Monesti olen leikitellyt ajatuksella, että sitten joskus hankin sellaisen ja sellaisen kissan. Mutta toisin kun monilla, väitän, että omat kissahaaveeni ovat tavallisesta massasta poikkeavia. Tässäpä listaus, millaisia kissoja joskus haluaisin!


Kuva: Pixabay.

Oranssi kissa - Sinänsä kissan värillä ei ole mitään merkitystä, mutta jos mahdollisuus olisi valita monista ihanista kotia kaipaavista kissoista nimenomaan oranssi, todennäköisesti päätyisin oranssiin. Tämä siksi, että meillä ei ole koskaan ollut oranssia kissaa taloudessa, kaikkia muita mahdollisia kissan värejä kylläkin! Mutta luonne ratkaisee, ei väri.

Musta tai tabby kissa - Musta ja tabby ovat yleisiä kissan värejä. Jotkut saattaa pitää näitä värejä tylsinä ja ei ole värin vuoksi kiinnostunut näistä kissoista. Lisäksi jotkut saattavat pitää mustaa kissaa epäonnen tuojana. Tämä on kuitenkin ihan höpöhöpöä, sen olen huomannut eläessäni jo useita vuosia mustan kissan kanssa. Kuten aikaisemminkin kirjoitin, väri ei ratkaise, vaan luonne.

Keski-ikäinen kissa - Sitä, kauanko kissa elää, on vaikea arvioida. Tavallisesti kissat elävät 10-20 vuotiaiksi, mutta on sitä ollut 31-vuotiaskin kissa maailmassa! Voisin hyvin kuvitella ottavani keski-ikäisen, esim. 8-10 vuotiaan kissan. Monet ketkä kissaa hankkivat, suosivat pentuja ja nuoria aikuisia. Olisi kiva tarjota koti pikkuisen vanhemmallekin kissalle.

Sairas/erityiskissa
- Kuten millä tahansa eläimellä, myös kissoilla voi olla erilaisia sairauksia, vammoja ym. Näistä huolimatta kissa voi elää hyvää, täyttä elämää! Ollessani teini-ikäinen, meillä oli kissa, jolta amputoitiin toinen takajalka. Tästä huolimatta kissa eli onnellista elämää. Jos siis kissalla on sairaus tai erityispiirre, joka on kuitenkin hyvin hallinnassa, se ei itseäni haittaisi. Yleensä sairaat kissat etsivät todella pitkään sitä omaa kotia.

Kaksi kissaa kerralla - Todella usein eläinsuojeluyhdistysten sivuilla on kissoja, joilla on kissakaveri. Tämä voi olla esim. sisarus tai muu hyvä kissaystävä, joita olisi todella sääli erottaa. Yleensä ihmiset etsivät yhtä kissaa kerralla, joten olisi hienoa tarjota joskus koti useammalle kissalle kerralla!

Ensikotikissoja
- Haaveenanihan on, että joskus olisi sellainen asunto, mihin saisi oman huoneen ensikotikissoille. Olisi unelmien täyttymys, että voisi olla sekä omia kissoja, että ensikotikissoja, joita voisi samalla auttaa!

Millaisista kissoista tai muista lemmikeistä sinä haaveilet?

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Katsaus Ihmenainen - Todellinen amatsoni -sarjakuvakirjaan

Ihmenainen tuli itselleni tutuksi Wonderwoman -elokuvan myötä. Elokuva kiinnosti heti jo ilmestyttyään, mutta koska elokuvaliput ovat niin kalliita, odottelin josko elokuva olisi dvd:lle ilmestyttyään tullut johonkin tarjoukseen. Kävi kuitenkin tuuri ja elokuva ilmestyi oliskohan ollut Netflixiin ja näin elokuvan sitä kautta. Tykkäsin elokuvasta kovasti ja mielelläni katsoisin sen joskus uudestaankin! Ihmenainenhan on yksi DC Comicsin sarjakuvahahmoista ja rupesin miettimään, että DC Comics on itselleni kyllä nimenä tuttu, mutta miksi en ole lukenut yhtäkään heidän sarjakuvia? Ajattelin tutustua ihmenaiseen enemmän lukemalla Ihmenainen - Todellinen amatsoni -sarjakuvan.


Mitä sarjakuvakirja sisältää?

Tarina alkaa, kuinka Amatsonit päätyivät Themysciran salaiselle saarelle ja kuinka prinsessa Diana sai alkunsa. Amatsonit olivat niin riemuissaan tyttölapsesta, että hemmottelivat lapsen piloille - joka alkoi näkymään hänen käytöksessään. Dianalla oli kuitenkin uskomattomia voimia, jonka avuilla hän teki uskomattomia saavutuksia. Kaikki halusivat Dianan huomiota ja suosiota, paitsi tallityttö Alathea. Niinpä Diana päätti antaa kaikkensa päästäkseen myös Alathean suosioon. Diana päätti osallistua suureen kilpailuun, jonka hän päätti voittaa keinolla millä hyvänsä. Diana tekee jotakin pahaa, mistä seuraa suuri kaaos. Voiko Diana ikinä hyvittää tekonsa? Tarinan lisäksi kirjassa on mm. esipuhe, luonnoksia ja piirtäjän esittely.

Amatsonit ovat riemuissaan pienestä Dianasta.


Diana saa aivan erityistä huomiota.
Aikuinen Diana tarinan lopussa.

Yleinen arvio sarjakuvakirjasta:

Ensireaktioni alussa oli: "wau" ja "mielenkiintoista", sillä piirrokset ovat todella upeita ja kreikkalainen mytologia on mielenkiintoista, sitä ei ole vaan tullut tutkineeksi kovin paljoa. Ihan rehellisesti kiinnostuin tästä sarjakuvasta vain kannen ja nimen perusteella. Kävi kerrankin niin, että en kiinnittänyt takatekstiin sen enempää huomiota, mikä myös hieman paljastaa millaisesta tarinasta on kyse. Jos takatekstiä ei lue tai muuten perehdy millainen tämä sarjakuva on, saattaa luulla että tässä sarjakuvassa kerrottaisiin sama tarina. kuin elokuvassa - mutta näin ei ole! Hämmennykseni oli todella suuri, kun Diana oli joissakin kohtia suorastaan ärsyttävä ja miten pahan asian Diana tekee. Elokuvassa puolestaan en muista Dianasta lainkaan mitään ärsyttävää? Tämä tuo puolestaan sellasen hämmennyksen, että millainen Diana oikeasti on? Ja mikä on ns. oikea tarina? Ehkä jossain kohtaa perehdyn Ihmenaiseen ja DC Comicsin sarjakuviin tarkemmin. Oma arvioni 4/5. Erityisesti pidän piirroksista yleisesti siitä, että näkee että on panostettu. Jos jonkun pienen lisän olisin lisännyt kirjaan, olisi voinut olla Ihmenaisen luojasta myös jotain tietoa.

Kirjan perustiedot:
Englanninkielinen alkuteos:
Wonder Woman, the true amazon
Julkaistu suomenkielisenä: 2017

ISBN:
978-88-33040-20-2
Kirjastoluokka:
85.32
Koko: 128 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja:
RW Kustannus
Tarina ja kuvitus: Jill Thompson
Käännös: Janne Suominen
Ladonta:Maria Luisa Delli Paoli
Esipuhe: Mariko Tamaki
Ihmenaisen kehittäjä: William Moulton Marston


Ihmenainen seikkailee myös mm. kirjassa: Conan/Ihmenainen. Tutustu kirjaan tästä.


Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Turun Sarjakuvakauppa

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

25. Kirjassa ollaan saarella

tiistai 13. lokakuuta 2020

Katsaus Selviydy äärioloissa -kirjaan

Paukkupakkaset, kovat helteet, myrskyt, laajat sähkökatkot... On olemassa monenlaisia tilanteita, joita voisi kutsua äärioloiksi. Suomessa harvemmin äärioloihin joudutaan, mutta se on kuitenkin mahdollista! Mitä jos lähdet vaikka yksin vaeltamaan Lapin erämaahan, jotain yllättävää tapahtuu, eikä asiat mene aivan suunnitelmien mukaan? Osaisitko esimerkiksi nousta avannosta, suojautua kylmältä ja hälyttää apua? Entä millaisiin tilanteisiin saattaa joutua keskellä autiomaata tai vuoristossa kiipeillessä?


Mitä kirja sisältää?
Kirja käsittelee monenlaisia tarpeellisia asioita selviytymiseen liittyen nimenomaan ääriolosuhteisiin. Ääriolosuhde voi olla esim. paikka, jossa on todella kylmä, todella kuuma tai jossa ollaan yksinkertaisesti kaukana kaikesta. Monipuolisessa sisällössä käsitellään mm:
- Miten varautua ennen matkalle lähtöä
- Kuinka saada puhdasta juomavettä
- Kuinka evakuointi tapahtuu
- Kylmän vaarat, paleltumat ja hypotermia
- Lumisokeus
- Vuoristotauti
- Maasta ilmaan merkit ja lentäjien aakkoset
- Nestetys, matka-apteekki ja ensiapu
- Selviytyminen kotioloissa
- Mitä tehdä, kun säteilytila uhkaa
- Ja muuta!

Kirjassa testataan mm. parasta tapaa nousta jäistä.


Kun paha paleltuma iskee. Ei ole kaunista!


Kirjassa käydään läpi erilaisia varusteita aina pukeutumisesta lääkkeisiin ja kotivaroihin.

Yleinen arvio kirjasta:
Luin ja esittelin aiemmin kirjan Selviydy luonnossa, joka on samaa sarjaa nyt esittelemäni kirjan kanssa. Kirjassa on joitakin samoja asioita kuin Selviydy luonnossa -kirjassa, mutta paljon myös aivan uutta tietoa. Kun kirjoja lähtee vertailemaan, joissakin kohdissa mietin, että miksiköhän tämä asia ei ole myös tässä kirjassa, kuten talvella majoittuminen (löytyy selviydy luonnossa kirjasta)? Olisi kivaa, jos joskus näistä kirjoista tehtäisiin vaikka yhteispainos tai päivitetty ihan uusi kirja. Pidän siitä, että kirjassa on huomioitu hyvin monenlaiset ääriolosuhteet, oli se sitten ultramaraton Omanin aavikoilla tai vuorikiipeilyä Mount Everestillä. Myöskin kotimaan olosuhteet on otettu huomioon. Myös asiaa on monipuolisesti niin ensiavusta evakuointiin, kuin nesteytyksestä kylmän veden vaaroihin. Pidän myös kirjan sopivasta koosta, kappaleiden pituuksista ja kuvista. Pieniä miinuksia tulee samasta asiasta kuin Selviydy luonnossa kirjasta, sillä välillä tulee tunne, että nimenomaan jotakin tiettyjä tuotemerkkejä mainostetaan kirjassa. Toki hyviä tuotemerkkejä voi mainita, mutta tulee tunne, että tämä tuote on se yksi ja ainoa - muita hyviä ei ole! Ja kuten aikasemmin mainitsin, olisin kaivannut joitakin asioita, joita oli tuossa Selviydy luonnossa -kirjassa. Mutta toisaalta selviydy äärioloissa -kirjassa on sivuja 191, olisiko lisäsisältö tehnyt kirjasta jo liian paksun? Arvio tällekin kirjalle 2,5, eli keskiverto. Tämä kirja jää kirjahyllyyni Selviydy luonnossa -kirjan viereen!


Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:
Julkaistu: 2018

ISBN:
9789523380523
Kirjastoluokka:
79.4
Koko: 191 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Metsäkustannus
Kirjoittanut: Juha Jormanainen, Heikki Karinen

Kuvittanut: Juha Jormanainen sekä yhteistyökumppaneiden arkistot

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin täältä.


Osta kirja:
CDON
Adlibris

Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Metsäkustannus

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2020 (esimerkiksi) kohtiin:
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
14. Urheiluun liittyvä kirja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu