perjantai 31. joulukuuta 2021

Frendit tietovisa - kausi 1

Olen todella pitkään miettinyt, että olisi kiva tehdä erilaisia tietovisoja ihmisten iloksi. Viimeaikoina olen katsonut mieheni kanssa Frendit-sarjaa, vaikka olemmekin katsoneet kyseisen sarjan jo monta kertaa aikaisemminkin ja sen muistaakin ulkoa, jaksaa se silti aina viihdyttää. Veikkaan, että Suomessa on paljon muitakin Frendit-faneja, joita aiheeseen liittyvät visailut voisivat kiinnostaa.

Ajattelin tehdä tietovisoja kausi kerrallaan. Kysymykset on tehty niin, että jokaisesta jaksosta on yksi ja lisäksi lopussa on muutamia "bonuskysymyksiä", että on saatu mukavan pyöreä summa kysymyksiä. Kaudella 1 jaksoja on 24, joten lopussa on 6 ns. bonuskysymystä. Vastaukset kysymyksiin löytyy ison kysymysmerkkikuvan alta. Juttua saa vapaasti puolestani tulostaa vaikka kotisohvalle tai työpöydän kahvihuoneeseen! Kysymysten taso on vaihteleva, mutta mikään kysymys ei ole mahdoton, kuten ikuinen arvoitus: mikä on Chandler Bingin työ?

KYSYMYKSET:
1. Mitä Monica tekee Paulin kellolle jakson lopussa?
2. Mitä Rachel hukkaa Monican lasagneen?
3. Mitä Phoebe löytää limonaditölkistä?
4. Mihin otteluun Joey ja Chandler vievät Rossin?
5. Mitä tapahtuu Rachelin valkopyykille?
6. Miksi Joey saa potkut  Al Pacino -elokuvasta?
7. Minne Chandler juuttuu sähkökatkon ajaksi?
8. Mitä Joey kuuntelee salaa hautajaisissa?
9.
Mitä Ross toivoo perunamuusiin?
10. Minkä niminen on Rossin lemmikkiapina?
11. Kuka on
Nora Tyler Bing?
12. Miten Ross saa tietää lapsensa sukupuolen?
13. Kenet Rachel yllättää suihkussa?
14. Kenet Joeyn deitti tuo sokkotreffikumppaniksi Chandlerille?
15. Kuka auttaa Rossia puhumaan tuhmia?
16. Mikä on Phoeben siskon nimi?
17. Mitä vakuutusta Monica lainaa Rachelille?
18. Keneltä Monica pyytää apua, jotta tytöt menestyisivät paremmin pokerissa?
19. Keneen tainnutusnuoli osuu?
20. Mihin tehtävään Mindy pyytää Rachelia?
21. Kenet Phoebe valitsee tanssiparikseen steppitunnilla?
22. Mitä Monica ja Ethan salasivat toisiltaan?
23. Mistä Benin nimi keksittiin?
24. Mitä Ross hankki Rachelille syntymäpäivälahjaksi?

Bonuskysymykset:
25. Minkä nimisiä ovat Monican ja Rossin vanhemmat?
26. Miksi Ross ja Carol erosivat?
27. Kuka tunnetaan lausahduksesta: "Oh. My. God."?
28. Minkä väriset seinät Monican asunnossa on? (Olohuone ja keittiö)
29. Mihin kaupunkiin sarja sijoittuu?
30.
Minä vuonna Frendejä alettiin esittää Yhdysvalloissa?

VASTAUKSET KYSYMSMERKKIKUVAN ALLA!


VASTAUKSET:
1. Rikkoo kellon
2. Kihlasormuksen
3. Peukalon
4. New York Rangers -jääkiekko-otteluun
5. Pyykki on värjäytynyt vaaleanpunaiseksi punaisen sukan vuoksi
6. Hän ylinäytteli
7. Pankin aulaan
8. Jalkapallo-ottelua
9. Kokkareita
10. Marcel
11. Chandlerin äiti
12. Rachel sanoo asian vahingossa
13. Joeyn
14. Janicen
15. Joey
16. Ursula
17. Sairausvakuutusta
18. Tädiltään
19. Phoebeen
20. Kaasoksi
21. Rachelin
22. Ikänsä
23. Phoeben pukemista työhaalareista
24. Rintaneulan

25. Jack ja Judy Geller
26. Koska Carol on lesbo
27. Janice
28. Violetit
29. New Yorkiin
30. 1994.

Toisen kauden tietovisaan tästä. (Linkki lisätään kun uusi blogijuttu on julkaistu)

Katsaus Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita -kirjaan

Rakastan kauhutarinoita, mutta jostain syystä niitä on viime vuosina tullut luettua todella vähän. Ehkä se johtuu siitä, että nuorille suunnattua kauhukirjallisuutta ilmestyy vähän ja itse tykkään lukea enemmän nuorten ja nuorten aikuisten kirjoja, kuin ihan aikuisten kirjoja. Ehkä joskus pitäisi rohkaistua tarttumaan myös johonkin aikuisten kirjaan? Vuonna 2020 ilmestyi Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita -niminen kirja, joka herätti heti mielenkiintoni, sillä kirja lupaa takakannen mukaan kokoelman internet-ajan urbaanilegendoja, kauhutarinoita ja karmivia arvoituksia.


Mitä kirja sisältää?
Kirja sisältää 25 lyhyttä kauhutarinaa, joita kaikkia tavalla tai toisella yhdistää nykyaikaisuus, kuten älylaitteet, tietokoneet, tekoäly, Netflix, pelit ym. Tarinoiden pituus vaihtelee yhdestä sivusta useampaan aukeamaan. Tarinoiden henkilöt ovat nuoria tai nuoria aikuisia, jonka puolesta kirja löytyykin nuorten osastolta.

Yleinen arvio kirjasta:
Moni kirjan tarina yllätti positiivisesti, koska mukana on paljon asioita, joita vanhemmissa kauhukirjoissa ei ole, kuten kaikki nykyajan teknologia. Tämä taas on mahdollistanut ihan uudenlaisia tarinoita, joita ei myöskään aikaisemmin ole ollut. Parhaita tarinoitahan ovat sellaiset, joiden loppua ei osaa arvata ja sellaisia oli kirjassa useita. Toki kirjassa on myös muutamia tylsempiä tarinoita, mutta kokonaisuudessaan mielestäni hyvä paketti! Kirjaa on helppo lukea, koska tarinat ovat lyhyitä, eli mitään pitkää lukuputkea ei tarvitse pelätä. Voisin siis suositella tätä hyvin kauhutarinoista kiinnostuneille nuorille ja nuorille aikuisille sukupuolesta riippumatta ja henkilöille, jotka eivät jaksa lukea paljoa kerralla. Yksi asia mitä tässä kirjassa ihmettelen on se, että kirjaa oli myynnissä fyysisenä kirjana, mutta nyt, kun hain kirjaa, en löytänyt kuin ääni- ja e-kirjoja. Näistä itselläni ei ole kokemusta, mutta toivottavasti ihmiset löytävät myös ääni- ja e-kirjat! Oma arvioni kirjasta 3½.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 9/2020

ISBN:
978-951-1-36949-3
Kirjastoluokka:
N 84.2
Koko:
158 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Otava
Kirjoittanut: Mikko Toiviainen


Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin:
12 tarinaa kirjoittamisesta (yhdessä Ronja Salmen kanssa) (2017)
What’s up, elämä (2019)
Paha silmä (Tulossa 2022)

Osta kirja:
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 (esimerkiksi) kohtiin:
7. Kirjassa on kaveriporukka
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

Tavoitteita vuodelle 2022

Tätä blogijuttua kirjoittaessani vuosi lähenee loppuaan ja varmasti monet taas kerran pohtivat mennyttä ja tulevaa vuotta. Netissä on paljon vitsikuvia, missä vuotta 2021 ei jäädä kaipaamaan mm. koronan vuoksi. Pitkin vuotta on ollut monenlaisia rajoituksia, kuten tapahtumia on peruttu ja koronatilanne on näkynyt isosti mm. terveydenhuollossa. Vaikka itsellä asiat ovatkin olleet koronan puolesta hyvin, olen silti ollut huolissani muiden puolesta, kuten pysyykö kaikki läheiset terveenä ja saako kaikki pitää koronan vuoksi työpaikkansa. Onneksi myös läheisilläni on kaikki hyvin!

Jos miettii vuotta 2021 kokonaisuudessaan, niin vuosi on ollut rankka. Keväällä tapahtunut muutto Rovaniemeltä Jämsänkoskelle stressasi pitkään jo ennen muuttoa, muuton aikana ja muuton jälkeen. Hellekesä oli jotain aivan kamalaa, kuten myös Lakun terveysongelmat, mitkä kyllä lopulta sitten paranivat. Loppuvuodesta olo on helpottanut, koska uusi kotimme alkaa näyttämään jo kodilta, perhe voi hyvin ja olen innostunut tekemään monenlaisia uudenlaisia kivoja käsitöitä ja askarteluja, mistä tulee hyvälle mielelle.

Vuotta 2022 odotan mielenkiinnolla, mitä vuosi tuo tullessaan. Tavoitteita ja haaveita on ainakin monia, alla niistä muutamia!


Kuva: Pixabay.

Tavoitteitani vuodelle 2022:

Enemmän parempaa ruokaa - Piti hetki miettiä miten ilmaisen, millaista ruokaa tarkoitan. En tarkoita paremmalla mitään luksusruokaa, vaan ruokaa, joka on parempaa terveydelle ja ympäristölle. Olisi hienoa olla kasvissyöjä, mutta itselle se on liian iso pala haukattavaksi. Mutta koitan tehdä jonkinlaisen hyvän kompromissin, eli lisään kasvisten määrää ja vähennän lihaa, vaikken lihasta täysin ole luopumassakaan. Ajatuksena on vähintään kerran viikossa pitää kasvisruokapäivä ja kokeilla erilaisia uusia reseptejä.

E
nemmän liikuntaa - Liikunta on jäänyt niin vähälle, että ihan hävettää. Ihan jo oman hyvinvoinnin kannalta pakko skarpata, lisäämällä liikuntaa edes hieman!

Pianoharrastus? - Olen ilmoittautunut pianonsoiton starttikurssille, minkä ajatuksena on kokeilla pianoharrastusta ilman, että tarvitsee edes omistaa soitinta. Tästä saa vähän tuntumaa ja sitten voi päättää, voisko tässä olla oikein pidempiaikainenkin harrastus!

Kesäretkiä - 2021 kesäretket jäivät vähemmälle, koska muuttamisen jälkeen oli vielä kauhea stressi, helteet vei voimat ja Laku-kissallakin oli asioita eläinlääkäriin. Toivottavasti tulevana kesänä päästäisiin retkille esim. kotieläinpuistoihin, huvipuistoihin ja geokätköilemään.

Kalastamaan - 2021 kesällä oli niin paljon kaikkea muutakin ajateltavaa, että kalastus vaan jäi sivuun. Lisäksi, koska olimme uusia paikkakunnalla, emme tienneet sopivia kalastuspaikkoja. Nyt perehtymiseen on aikaa ja kalastusluvat voikin hankkai hyvissä ajoin keväällä!

Viihtyisä vierashuone - Vierashuoneemme (kutsutaan myös kissahuoneeksi) on jo asuttavassa kunnossa, mutta jotain asioita puuttuu, kuten kirjoituspöytä. Kirjoituspöydällä on huoneessa iso merkitys, koska siitä tulee Lakulle hyvä katselupaikka ikkunasta ulos ja lisäksi pöytä tuo helpotusta esim. askarteluun ja palapelien kokoamiseen. Lisäksi seinälle on tarkoitus laittaa kissa-aiheisia tauluja. En malta odottaa, millainen huoneesta tuleekaan!

Millaisia tavoitteita sinulla on vuodelle 2022?

tiistai 28. joulukuuta 2021

Joulutunnelmia 2021

Kyllä aika menee äkkiä, sillä taas on yksi joulu takana päin. Tämänkin joulun vietimme kolmistaan miesystäväni ja kissamme Lakun kanssa, mutta tämä oli ensimmäinen joulumme Jämsänkoskella. Syksymmällä mietin, mahtaako näin etelään talvea tulla ollenkaan, mutta lunta tulikin ihan kunnolla ja joulu oli todella kaunis! Myös uudessa kodissamme joulukoristeet löysivät hyvin omille paikoillensa ja tutut perinteet säilyivät, kuten Lumiukko-elokuva, lahjat, ruuat ja lautapelihetket. 


Joulupukki oli tuonut jo aamupäivällä lahjoja kuusen alle.


Eihän perheen pienintä sovi unohtaa! Tottakai Lakukin saa joka joulu oman lahjansa.
Kissanminttuporkkana on oikein mieleinen!



Saamiani lahjoja. Maraboun Symphony rasiasta on muodostunut perinne, sillä se on suosikki konvehtirasiani. "Pukilla" on myös hyvä maku lahjojen suhteen, sillä jättipyyhkeelle, vielä suosikki värissäni, on aina käyttöä ja myös saamani kaulakoru on upea! Kyseinen koru tuli ihan jokapäiväiseen käyttöön.


Lumiukko-elokuvan katsomisesta on muodostunut perinne vasta, kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa. Toki lapsenakin olen joskus kyseistä elokuvaa katsonut, mutta se ei ole ollut joka vuotinen tapa. Mieheni kanssa olemme katsoneet kyseisen elokuvan joka joulu.



Uusia lautapelejä ei tänä vuonna tullut, mutta sehän ei haittaa, sillä niitä meillä kyllä riittää. Lautapelien pelaaminen kuitenkin jouluna on perinne. Kuvassa olemme juuri aloittaneet pelaamaan peliä nimeltä Pane miljoona menemään.


Jouluruoka on katettu! On perunoita, karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, maksalaatikkoa, kinkkua, kalaa, italiansalaattia, perunasalaattia ja homejuustoa. Aattopäivänä ylijääneistä perunoista tehtiin paistinperunoita ja Tapaninpäivänä ylijäänyttä kinkkua hyödynnettiin pastan sekaan.



Kynttilämerta Jämsän hautausmaalla.



Jämsän keskustassa on upea joulukuusi, jota myös monet muut olivat ihailemassa ja kuvailemassa.


Lopuksi vielä haluan kiittää ihanista joulukorteista, joita olemme saaneet. Arvostamme suuresti! 
Hauskaa oli huomata, että puolessa korteissa oli kissan kuva ja myös Lakua muistettiin!

Toivottavasti joulunne sujui hyvin!
Hyvää tulevaa vuotta!

torstai 23. joulukuuta 2021

Katsaus Vuosikirja-kirjaan

Holly Bourne on brittiläinen kirjailija, joka tuli tunnetuksi Normaali-sarjan kirjoistaan. Luin aikoinaan sarjan ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? ja pidin kyseisestä kirjasta kovasti. Oonko ihan normaali? -kirjan jälkeen Holly on julkaissut useita kirjoja, jotka ovat myös Suomessa olleet todella pidettyjä. Vuosikirja vaikutti teemaltaan kiinnostavalta ja lisäksi sitä on kehuttu todella paljon, siksi päätin lukea kyseisen kirjan.


Mitä kirja sisältää?
Kirja kertoo yhdestoistaluokkalaisesta Paigesta, joka on mukana koululehden toimituksessa. Koulun ärsyttävimmät kiusaajatytöt keksivät, että yhdennentoista luokan vuosikirjasta tehdään tänä vuonna erilainen ja paras, johon tarvitaan koululehden toimituksen apua. Koska Paige on niin kiltti ja haluaa välttyä turhalta huomiolta, on hänen suostuttava auttamaan. Paigen elämä ei ole muutenkaan helppoa. Kotona Paige saa äitinsä kanssa olla kokoajan varpaillaan isänsä vuoksi, eikä omanikäisiä ystäviäkään ole Paigella hetkeen ollut. Onneksi lohtua tuovat kuitenkin ihana täti, sekä mystinen henkilö, joka kirjoittaa punaisella kynällä koulun kirjaston kirjoihin. Kun Paige löytää kirjoituksia yhä enemmän ja enemmän, sitä enemmän Paige alkaa tuntemaan yhteyttä tähän mystiseen henkilöön. Paigen täytyy saada tietää, kuka tämä mystinen "punakynä" on. Ja sehän muuttaa kaiken.

Yleinen arvio kirjasta:
Aluksi pitää kyllä sanoa, että voi huh huh, tämä kirja kosketti syvästi. Harvoin liikutun mistään fiktiivisestä tarinasta, mutta tässä kirjassa on niin paljon asioita, mitä tosi elämässä voisi hyvin tapahtua. Miksi niin voimakas reaktio tähän kirjaan johtunee siitä, että näen itsessäni ja kirjan päähenkilössä Paigessa niin paljon samaa. Esimerkkinä voisi sanoa vaikka sen, miten Paige kokee olevansa niin näkymätön, mutta toisaalta myös haluaa sitä, koska pelkää joutuvansa kiusatuksi. Ajattelen, että tosi monille tekisi hyvää lukea tämä kirja. Kiusatuille sen takia, että ei ole asian kanssa yksin ja asiat muuttuu kyllä paremmaksi. Kiusaajille siksi, että ymmärtäisivät millaisia seurauksia "harmittomalla läpällä" voi olla. Ja siis onhan tämä ihan noin yleisesti todella hyvä nuorten aikuisten kirja. Punakynäjuttu on nerokas, että miten yllättävällä tavalla sitä voi löytää ihmisen elämäänsä. Kirjassa on niin monta tärkeää aihetta: kiusaaminen, perhesuhteet, koulu, ystävyys, rakkaus, pelot... Haluaisin niin tavata kirjailijan ja kiittää tästä kirjasta! Yksi parhaimmista nuorten aikuisten kirjoista mitä olen lukenut. Odotan innolla Holly Bournen tulevia kirjoja! Oma arvioni 5/5.


Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Englanninkielinen alkuteos:
Yearbook
Julkaistu suomenkielisenä: 7/2021

ISBN:
9789512425013
Kirjastoluokka:
N84.2
Koko:
368 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Gummerus
Kirjoittanut: Holly Bourne
Suomentanut:
Kristiina Vaara

Tutustu myös kirjailijan muihin (suomennettuihin) kirjoihin:
Oonko ihan normaali? (2017)
Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017)
Mitä tytön täytyy tehdä? (2018)
...ja onnellista uutta vuotta? (2018)
Katsokaa miten onnellinen olen (2019)
Niin käy vain elokuvissa (2019)
Syitä itkeä julkisesti (2020)
Teeskentelyä (2021)

Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 (esimerkiksi) kohtiin:
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
7. Kirjassa on kaveriporukka
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
41. Kirjassa matkustetaan junalla
46. Kirjassa syödään herkkuja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Katsaus Kuka kaappasi auringon? -kirjaan

Rakastan Mauri Kunnaksen kirjoja. Vaikka monet Mauri Kunnaksen kirjoista ovatkin ns. lasten kirjoja, monia kirjoja olen lukenut vasta aikuisemmalla iällä. Kunnaksen kirjat ovat siitä mielenkiintoisia, että oli aihe mikä tahansa, jotenkin tarinasta saadaan aina kiinnostava ja kuvituksiin on nähty vaikaa. Kuka kaappasi auringon? on Kalevalaan liittyvä tarina, josta rehellisesti sanottuna en tiedä yhtään mitään. Mauri Kunnas on julkaissut myös Koirien kalevalan vuonna 1992, joka ehdottomasti pitäisi lukea, mutta jotenkin nyt päädyin lukemaan äskettäin ilmestyneen kirjan Kuka kaappasi auringon? Uskon vahvasti, että Kunnas saa Kalevalan tarinoistakin mielenkiintoista luettavaa!


Mitä kirja sisältää?
Kirjan päähahmoina on neljä koiraa: Vaka vanha Väinämöinen, Seppo Ilmarinen , Pikku Pirja ja Louhi. Väinölän ahoilla Väinämöinen, Seppo, Pirja ja muut Väinölän asukkaat elävät onnellisena nauttien elämän pienistä asioista, kuten puhtaasta luonnosta, raikkaasta vedestä ja kultaisesta auringosta. Mutta hetkinen, onko aurinko todella kultaa? Tätä miettii Pohjolan asukas Louhi, jota puolestaan erilaiset rikkaudet niin kovin houkuttelivat. Alkaa tapahtumasarja auringon kaappaamisesta ja sen seurauksista. Onkohan aurinko sittenkään ihan kirjaimellisesti kultaa ja olisiko auringon sittenkin parempi pysyä taivaalla?

Yleinen arvio kirjasta:
Kirjaa on osittain sen vuoksi vaikea arvostella, koska en ole lukenut alkuperäistä Kalevalaa, enkä Koirien Kalevalaa. Jompikumpi tai toinen näistä olisi tuonut todennäköisesti hyvää pohjaa tarinalle, mutta ilman näitä aikaisempiakin kirjoja pääsi hyvin tähän tarinaan mukaan. Jo siis siitä ensimmäinen plussa, että tarinaan pääsee hyvin kuka tahansa mukaan. Itse tarina oli mielestäni viihdyttävä: hauska ajatus, että auringon voisi kaapata taivaalta! Kiinnostavaa oli myös lukea, mitä kaikkea koirat keksivätkään auringon saamiseksi taivaalta ja mitä seurasi, kun aurinkoa ei enää taivaalla ollutkaan! Kirja oli omasta mielestäni alusta loppuun mielenkiintoista luettavaa ja kuten olen aikaisemminkin Kunnaksen kirjoista sanonut, arvostan suuresti sitä, miten kuvituksiin ja kaikkeen muuhunkin on nähty suurta vaivaa. Suosittelen tätä kirjaa ihan kaiken ikäisille ja vaikka olisi ennakkokäsityksiä Kalevalan tarinoista, koirat tekevät niistä kiinnostavampia! Lisäksi kirjan lukee kätevästi yhdessä illassa ja sen voi lukea yhdessä lasten kanssa. Oma arvioni 5/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 9/2021

ISBN:
978-951-1-39579-9
Kirjastoluokka:
L 85.22
Koko: 32 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Otava
Kirjoittanut: Mauri Kunnas

Kuvittanut: Mauri Kunnas

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin tästä.

Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 (esimerkiksi) kohtiin:
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
27. Kirjan päähenkilö on eläin
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
42. Satukirja
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

torstai 9. joulukuuta 2021

Joululahjaideoita naiselle - Yhteistyössä Kauppakeskus Seppä

Kiertelyni Jyväskylän Kauppakeskus Sepässä jatkuu ja tällä kertaa olen poiminut blogijutullisen verran joululahjaideoita naisille. Juttua on ollut miesten juttuun verrattuna helpompi lähteä kirjoittamaan ja ideoimaan - olenhan itsekin nainen. On kuitenkin hyvä muistaa, että makuja on niin paljon kuin on ihmisiäkin ja jutussa olevat ideat ovat nimenomaan vain esimerkkejä, mitä lahjaksi voisi antaa. Lisäksi Kauppakeskus Sepän valikoima on niin laaja, että millään kaikkia hyviä ideoita ei saa juttuun sopimaan. Ajatuksena olikin tehdä jonkinlainen tiivistelmä Kauppakeskus Sepän laajasta valikoimasta ja tuoda esiin esimerkkejä, mitä naisille voisi joululahjaksi hankkia.

Lisää lahjaideoita ja tarjouksia kannattaa kurkata myös Kauppakeskus Sepän joulukuvastosta (tarjoukset voimassa 23.12.2021 asti) ja nettisivujen tarjoukset osiosta. Kurkista myös Sepän digijoulukalenteri, sekä Seppo-tontun puuhia @kauppakeskusseppa Facebookista ja Instagramista. Kauppakeskus Seppä löytyy myös TikTokista!

Jutun kuvat on otettu 24.11.2021, joten huomioithan, että kuvissa näkyvät tarjoukset eivät välttämättä ole enää voimassa ja tuotteiden järjestys on saattanut muuttua!


Kauppakeskus Sepästä löytyy yksi maailman tunnetuimmista muotiketjuista H&M, jonka valikoimasta löytyy tuotteita niin naisille, miehille kuin lapsille. Valikoimista löytyy myös sisustuspuoli, mitä ei joka myymälästä löydy. Monesti naisilla on tarkat kriteerit vaatteissa, joten kannattaa kysyä suoraan mitä on toiveissa tai antaa lahjaksi lahjakortti, jolla voi varmasti valita mieleisiään tuotteita. H&M:n lahjakortti on voimassa peräti viisi vuotta edellisestä käyttökerrasta tai kortin ostosta. Lahjakorttia voi hyvin hyödyntää siis vaikka tuleviin mallistoihin. H&M:n lisäksi Sepästä löytyy yli 10 muuta muotiliikettä - kurkkaa kaikki Kauppakeskus Sepän liikkeet tästä.

XXL on sporttisen ihmisen kauppa. Valikoimasta löytyy kaikkea varusteista laitteisiin ja vaatteista asusteisiin. Oli harrastus sitten kuntosali, hiihto tai ammunta - täältä löytyy. Koska sporttisia lajeja on niin monenlaisia, myös tässä on tärkeä tuntea lahjan saaja ja kuunnella toiveita. On myös lahjoja, jotka sopii kaikille, kuten esim. laadukkaat sukat, pipo tai hanskat.


Clas Ohlson on paikka mistä löytyy vähän jokaiselle jotakin. On paljon asioita, joita jokainen tarvitsee ihan tavallisessa arjessaan, kuten tarvikkeita keittiöön, lemmikeille, älylaitteisiin, tietokoneisiin ym. Clas Ohlsonilla on myös jouluisia tuotteita, sekä tuotteita sisustamiseen. Jos itse mietin, mitä voisin Clas Ohlsonilta toivoa, olisi ehkä juuri jokin ihan käyttöön menevä tuote, vaikkapa varavirtalähde (kuvassa), kyniä ja vihkoja, kauniita sisustustuotteita, lautapeli, hiustenkuivain... Valikoimassahan Clas Ohlsonilla on vaikka mitä!


KICKS on kosmetiikkataivas! Valikoimasta löytyy paljon mm. erilaisia meikkejä ja tuoksuja lukuisilta eri merkeiltä. Joulun suosittuja lahjoja on mm. erilaiset tuoksut ja lahjapakkaukset. Lahjaa miettiessä kannattaa tarkastaa, mitä tuoksua lahjan saaja käyttää tai kysyä toiveita.

Iittala Outletista löytyy monenlaisia tuotteita pääasiassa keittiöön ja kattaukseen. Valikoimasta löytyy mm. huippusuosittuja muumiastioita ja monia muita suomalaisille tuttuja tuotteita, kuten Kastehelmi-sarja, Mariskoolit, Fiskarsin saksia ja muita keittiövälineitä aina vispilästä paistinpannuun. Joillakin ihmisillä on astiasarjoja, joita kerää ja silloin lahjan antaja jo ainakin vähän tietää suuntaa, mitä voisi lahjaksi antaa. Jotkut ovat varmasti myös joskus katselleet jotain kivoja astioita ajatuksella "olisipa tuo kiva", mutta ei ole vain tullut hankittua. Miesten jutuissa mainitsin myös, että keittiötarvikkeita tarvitsevat kaikki ja saman voin sanoa tässä naisten jutussakin, eli mikäli vaikka on lähiaikoina muuttamassa tai juuri muuttanut uuteen kotiin, hyville keittiötarvikkeille on varmasti käyttöä, oli se sitten esim. veitsi, aterinsetti, lautasia, kattila tai paistinpannu. Laadukkaat tuotteet, mitä päivittäin käytetään, on asia, mitä monet arvostaa!


Väitän, että hyvin moni nainen käy kampaajalla. Se, mitä kampaamossa sitten tehdään, onkin eri asia. Leikataanko, muotoillaanko, värjätäänkö, kiharretaanko? Kampaamokäyntiin saattaa äkkiä kulua yli satakin euroa, mikä on iso raha monelle. Siksi lahjakortti kampaamoon, esim. Kauppakeskus Sepässä sijaitsevaan Hairlekiiniin on hyvä idea. En usko, että ainakaan kovin monella jäisi lahja käyttämättä.


Suomalaisesta Kirjakaupasta saa kirjojen lisäksi vaikka mitä muutakin, kuten lautapelejä, kalentereita ja tarvikkeita toimistoon, taiteeseen ja askarteluun. Kalenteri on varmasti hyvä käyttötuote, mutta kalenterin ostossa saa olla tarkka jo pelkästään siinä, että katsoo/kysyy onko lahjan saajalla jo kalenteria tulevalle vuodelle. Lisäksi joillakin on toiveita kalenterin suhteen, millainen sen tulee olla. Jos kalenteri sattuu jo olemaan, miten olisi hyviä kyniä tai tuunaustarvikkeita kalenterin koristelemiseen? Entäpä joku hyvä lautapeli? Ehkä jostain lautapelistä on ollut puhetta, mitä olisi kiva kokeilla? Myös kirja on hyvä lahjaidea, jos todella tietää, mitä kirjaa lahjansaaja toivoo. Eräs läheiseni sai joskus lahjaksi keittokirjan vaikka ei kokkaa lainkaan - lahja meni aivan hukkaan.

Voisin kuvitella, että erilaiset elektroniikkatuotteet ovat monen haaveissa. Kun miettii vaikka ihan teini-ikäistä lahjan saajaa, en usko, että kukaan pahastuisi vaikkapa uudesta puhelimesta. Kun miettii ihan normaalia arkea, varmaan monella on jokin "pitäisi hankkia uusi" tai "olisi kiva" -juttu. Jollain se voi olla vaikka vanha yksinkertanen kahvinkeitin ja haluaisi uuden ja laadukkaamman. Jollain taas voi olla hiustenkuivaajasta mennyt tehot. Joissain talouksissa tiskikone voisi olla huikea juttu. Sporttinen lahjansaaja voisi puolestaan ilahtua älykellosta. Kauppakeskus Sepässä ison valikoiman elektroniikkaa löytää Suomen suurimmasta Power-myymälästä.


Ruohonjuuresta löytyy monenlaisia tuotteita niin herkutteluun, kuin hyvään oloonkin. Itse suosittelisin lahjaksi esim. pähkinöitä, sillä pähkinät olisi hyvää suolaista vaihtelua makeiden herkkujen sijaan. Ruohonjuuresta löytyy myös monenlaisia teemakuja, sekä kauneus- ja terveystuotteita.

Lahjan ei tarvitse aina olla paketissa oleva tuote, vaan se voi olla myös lahjakortti tai lupaus esim. yhteisestä kahvi- tai ravintolahetkestä. Miten olisi esim. Arnoldsin donitsi (kuvassa) kahvin, teen tai kaakaon kera? Tai vaikka ravintolailta Pancho Villassa, Momentossa, Fafa'sissa, Haiku sushissa, Subwayssa, Tamarinissa tai Kotipizzassa?

Varma lahjavalinta iästä tai sukupuolesta riippumatta on Kauppakeskus Sepän lahjakortti, joka käy kaikissa kauppakeskuksen Sepän puolella olevissa myymälöissä ja ravintoloissa lukuunottamatta Alkoa. Lahjakortin summan voi valita 5-500 euron väliltä ja kortti on voimassa 12 kk ostopäivästä. Lahjakortti on siitä kätevä, että sen voi käyttää myös osissa useammassa myymälässä tai ravintolassa. Lahjakortin voi ostaa joko verkkokaupasta tai Kauppakeskus Sepän pääovien edessä sijaitsevasta lahjakorttiautomaatista. Lahjakortti on myös oiva viimehetken lahjaidea, jonka voi ostaa vielä jouluaattonakin, sillä lahjakortin saa myös toimitettua lahjansaajan puhelimeen.

Ihanaa joulua kaikille! <3
Toivottavasti vinkeistä oli apua!

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Joululahjaideoita miehelle - Yhteistyössä Kauppakeskus Seppä

Joulu lähestyy ja varmasti monelle tulee samalla ongelma, mitä lahjaksi läheiselle? Jotkut toivovat lahjoja hyvinkin suoraan, jolloin lahjaa on todennäköisesti helpompi lähteä toteuttamaan, kun taas toiset eivät toivo mitään tai ei osaa sanoa, mitä haluaisi. Itsekin tiedän, että lahjoja ei ole mikään pakko antaa, mutta on ihmisiä, joita haluan muistaa lahjalla edes kerran vuodessa.

Tässä jutussa käsittelen joululahjaideoita miehille, oli kyseessä sitten puoliso, ystävä, veli, isä tai kuka tahansa muu miesoletettu. Kiertelin Jyväskylässä sijaitsevassa Kauppakeskus Sepässä etsimässä erilaisia ideoita miehille sopiviin paketteihin ja kysyen vinkkejä niin miehiltä, kuin myymälöiden henkilökunnaltakin. Jutun kuvat on otettu 24.11.2021, joten huomioithan, että kuvissa näkyvät tarjoukset eivät välttämättä ole enää voimassa ja tuotteiden järjestys on saattanut muuttua!

Lisää lahjaideoita ja tarjouksia kannattaa kurkata myös Kauppakeskus Sepän joulukuvastosta (tarjoukset voimassa 23.12.2021 asti) ja nettisivujen tarjoukset osiosta. Kurkista myös Sepän digijoulukalenteri, sekä Seppo-tontun puuhia @kauppakeskusseppa Facebookista ja Instagramista. Kauppakeskus Seppä löytyy myös TikTokista!

Joululahjaideoita miehelle:


Kauppakeskus Sepästä löytyy sekä Dressmann, että isompia kokoja myyvä Dressmann XL. Ostetuimpia joulun lahjoja ovat mm. bokserit, kylpytakit, sekä merinovillaneuleet. Muistathan tarkastaa lahjan saajan koon ja ottaa kuitin talteen, mikäli koko onkin väärä! Monissa myymälöissä on myös joululahjoille pidennetty palautusoikeus. Palautusoikeudet vaihtelevat myymälöittäin.


Sukat on hyvin yleinen joululahja ja H&M:llä sukkia löytyy vaikka millä hauskoilla kuoseilla! Sukissa on tärkeä tietää oikea koko ja huomioida, että osa ihmisista käyttää vain tietynlaisia sukkia. Kannattaa myös miettiä, tuleeko sukkia monesta paikasta lahjaksi, jotta lahjan saaja ei saa joululahjaksi pelkkiä sukkia!

XXL:stä löytyy hyvä valikoima tuotteita monenlaisiin sporttisiin harrastuksiin, mutta toisaalta myös hyviä tuotteita ihan arkeenkin, kuten vapaa-ajan vaatteita, asusteita ja kenkiä. Myös lahjakortti on hyvä idea, jolla voi auttaa jonkin isomman asian hankinnassa!


Kukapa ei keittiötarvikkeita käyttäisi? Laadukkaat keittiövälineet ovat hyvä lahjaidea esim. lähiaikoina omaan ensimmäiseen kotiin muuttavalle tai juuri muuttaneelle. Keittiövälineiden tarpeellisuus saattaa joskus ilmetä myös keskusteluissa tai näkemällä kuluneita tuotteita. Kuvan keittiötuotteet löytyvät Iittala Outlet -myymälästä.


Clas Ohlsonilla on monipuolinen valikoima tuotteita kotiin, vapaa-aikaan, elektroniikkaa ja tee-se-itse juttuihin. Ideoita myymälästä löytyy vaikka mitä, esim. parranajotuotteita, sekä monenlaisia tarvikkeita mm. retkeilyyn, autoiluun, pyöräilyyn, älylaitteisiin ja tee-se-itse juttuihin. Voisin kuvitella, että monipuolisesta valikoimasta löytyisi jokaiselle jotakin!


Suomalaisesta kirjakaupasta löytyy tietysti monenlaisia kirjoja, mutta lisäksi myös esim. lautapelejä. Jos lahjan saaja pitää lautapeleistä, kannattaa keskustella, millaisista peleistä hän pitää ja onko jotain mitä esim. toivoisi tai mitä pelejä hän haluaisi kokeilla, mitä ei ole vielä pelannut. Myös kirja on hyvä lahjaidea, mutta kirjaa ostaessa tulee olla todella tarkka, että lahja on varmasti mieleinen. Kannattaa siis kuunnella, jos vaikka jostain kirjasta on ollut puhetta tai sitten antaa se lahjakortti, jolla saa varmasti mieleisen kirjan, lautapelin tai mitä toiveissa onkaan.


KICKS:iin menin oikeastaan naisten juttua varten, mutta käytyäni myymälässä huomasin että tosiaan, käyttäväthän miehetkin tuoksuja! Myyjä kertoi tuoksupakkausten olevan hyvinkin suosittuja joululahjoja.

Sepän Power-myymälä on pinta-alaltaan Suomen suurin Power-myymälä. Myymälä on sen verran iso, että siellä on helppo liikkua ja valikoimaa piisaa, lisäksi tuotteet ovat hyvässä järjestyksessä. Kun miettii lahjaideaa Powerista, kannattaa kuunnella lahjan saajaa tai hankkia lahjakortti, jotta saa varmasti sen mieluisan tuotteen, mikä voi olla aina näppäimistöstä televisioon, kahvinkeittimestä partakoneeseen tai kuulokkeista kaiuttimiin.


Ruohonjuuresta löytyy monenlaisia tuotteita niin herkutteluun, kuin hyvään oloonkin. Itse suosittelisin lahjaksi esim. pähkinöitä, sillä pähkinät olisi hyvää suolaista vaihtelua makeiden herkkujen sijaan. Ruohonjuuresta löytyy myös monenlaisia teemakuja, sekä kauneus- ja terveystuotteita.


Lahjan ei tarvitse aina olla paketissa oleva tuote, vaan se voi olla myös lahjakortti tai lupaus esim. yhteisestä kahvi- tai ravintolahetkestä. Miten olisi esim. Arnoldsin donitsi (kuvassa) kahvin, teen tai kaakaon kera? Tai vaikka ravintolailta Pancho Villassa, Momentossa, Fafa'sissa, Haiku sushissa, Subwayssa, Tamarinissa tai Kotipizzassa?


Varma lahjavalinta iästä tai sukupuolesta riippumatta on Kauppakeskus Sepän lahjakortti, joka käy kaikissa kauppakeskuksen Sepän puolella olevissa myymälöissä ja ravintoloissa lukuunottamatta Alkoa. Lahjakortin summan voi valita 5-500 euron väliltä ja kortti on voimassa 12 kk ostopäivästä. Lahjakortti on siitä kätevä, että sen voi käyttää myös osissa useammassa myymälässä tai ravintolassa. Lahjakortin voi ostaa joko verkkokaupasta tai Kauppakeskus Sepän pääovien edessä sijaitsevasta lahjakorttiautomaatista. Lahjakortti on myös oiva viimehetken lahjaidea, jonka voi ostaa vielä jouluaattonakin, sillä lahjakortin saa myös toimitettua lahjan saajan puhelimeen.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä! :)
Mukavaa joulun odotusta!

maanantai 22. marraskuuta 2021

Katsaus Aku ja Mikki taikojen teillä -kirjaan

Disneyn Aku Ankka -teemaiset satukirjat saavat jatkoa! Aikaisemmin Tammi on julkaissut Aku Ankka .teemaisia kokoelmakirjoja Aku Ankka lomatunnelmissa ja Aku Ankka työn touhussa, mutta nyt saadaan Akun kaveriksi myös muitakin hahmoja taikuus-teemaiseen satukirjaan Aku ja Mikki taikojen teillä. Luvassa on mm. kummallisia taikaesineitä ja kummitteleva talo!



Mitä kirja sisältää?
Kirja sisältää kolme Disney -tarinaa, jotka liittyvät erilaisiin taikoihin ja kummituksiin. Tarinoissa seikkailevat mm. Aku Ankka, veljenpojat, Mikki, Minni, Pluto, Mortti ja Vertti. Kirja sisältää tarinat:
Aku Ankka ja taikakeppi
Minni ja taikamylly
Kummitustalo
Tarinat Aku Ankka ja taikakeppi ja Kummitustalo on julkaistu aikaisemmin suomeksi erillistlaitoksina Lasten Oman Kirjakerhon sarjassa vuonna 1976. Kyseessä ei ole sarjakuvakirja!

Yleinen arvio kirjasta:
Ihanaa, että Aku Ankka -teemaiset satukirjat ovat saaneet jatkoa, ja että kirjassa on vähän erilaisempi teema, mitä aikaisemmin. Jo pelkästään kirjan kansikuva kertoo, millaista kuvitusta on odotettavissa kirjan saduissa. Tykkään, että kuvitus on "vanhan näköistä". Mitä tarinoihin tulee, on mielestäni kiva, että kirjaan on saatu useita hahmoja mukaan. Esim. tarina, jonka päähenkilönä onkin Minni oli yllätys, kun ajattelee kirjan nimeä, josta tulee mielikuva, että tarinoissa seikkailevat vain Aku ja Mikki. Kun miettii kirjan kahta ensimmäistä tarinaa, eli Aku Ankka ja taikakeppi -tarinaa ja Minni ja taikamylly -tarinaa, on mielestäni nämä kaksi tarinaa aika saman tyylisiä. Kummassakin tarinassa on taikaesineitä, joita joku muu sitten käyttääkin väärin. Kummitustalo on puolestaan ihan erilainen tarina ja on kiva nähdä Aku, Mikki ja Pluto yhdessä samassa tarinassa. Voisin kuvitella, että kirja on etenkin lasten mieleen, joilla on taikuus/kummitusvaihe päällä! Oma arvioni 3/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Englanninkielinen alkuteos:
Donald Duck and the Magic Stick; The Magic Grinder ja The Haunted House
Julkaistu suomenkielisenä: 10/2021

ISBN:
9789520433352
Kirjastoluokka:
85.2
Koko: 144 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Tammi
Kirjoittanut:
(Ihmeellistä kyllä, ei mainita)
Suomentanut:
Mary A. Wuorio
Kuvittanut:
(Ihmeellistä kyllä, ei mainita)

Tutustu myös kirjasarjan muihin kirjoihin:
Aku Ankka lomatunnelmissa (3/2021)
Aku Ankka työn touhussa (6/2021)

Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Werner&Jarl

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2021 (esimerkiksi) kohtiin:
11. Kirja kertoo köyhyydestä
12. Kirjassa ollaan metsässä
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
27. Kirjan päähenkilö on eläin
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
42. Satukirja
46. Kirjassa syödään herkkuja

Tunnelmia Suomen Kädentaidot -messuilta 2021

Suomen Kädentaidot -messuja vietettiin Tampereella 12.-14.11.2021. Edellisvuoden messuttomuuden jälkeen messuja on ollut kova ikävä ja oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kädentaitomessuille! Vierailimme messuilla äitini kanssa heti perjantaiaamusta messujen avauduttua. Omasta mielestäni väkeä oli paljon liikkeellä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, mitä ennen on saattanut olla. Koko viikonloppuna messuilla vieraili 22 117 kävijää, mikä on reilusti vähemmän ajatellen vuotta 2019, jolloin kävijöitä oli peräti yli 55 000. Todennäköisin syy, miksi kävijöitä oli nyt näin vähän on koronatilanne. Messut on valtava tapahtuma, johon väkeä tulee ympäri Suomea ja jossa turvavälejä on hyvin vaikea pitää. Messuilla oli kyllä vahva maskisuositus, mitä ihmiset noudatti yllättävänkin hyvin. Lisäksi käsidesiä oli tarjolla hyvin, paitsi että joistain paikoista, kuten pääaulasta ainakin jossain kohtaa oli loppu. Uskon kuitenkin siihen, että tapahtumajärjestäjät ovat tehneet kaikkensa, jotta tapahtumasta saataisiin mahdollisiman turvallinen ja että ylipäätänsä tapahtuma saatiin toteutettua. Tykkäsin messuista kovasti! Tarjonta on joka vuosi niin monipuolista, näytteilleasettajia on paljon ja messuilta löytyy joka vuosi vaikka mitä kivoja tuotteita ja ideoita. Alla muutamia poimintoja messuilta.


Novitan osastolla piisasi väkeä heti aamusta.
Jonot olivat pitkiä ja kassojakin oli peräti 3 tai 4!



Lankavan osastoilla oli kivasti erilaisia käsityömalleja esillä.
Tottakai myynnissä oli myös monia tuttuja materiaaleja!



Kustannus-Mäkelän osastolla oli valtavasti erilaisia käsityökirjoja.



MosaiikkiMyymälän antia. Valikoimassa myös kivoja tarvikepaketteja!



Omakorun osastolla piisasi monenlaisia helmiä, tarvikkeita ja ennen kaikkea värejä!


Riikka-Piikan valikoimassa piisaa monenlaisia lankoja ihanissa väreissä.



Näyttelyalueen kauniita kansallispukuja.



Taito Keski-Suomen osastolta löytyi söpöjä Hilja-nukkeja.



Vernadan kauniita koruja.



Tuulia designin osasto oli täynnä monenlaisia kivoja tarvikepakkauksia.


Ensi vuonna taas uudestaan!

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Tulossa: Suomen Kädentaidot 2021 - bloggaajan vinkit messuille!

Suomen Kädentaidot 2021 - tätä tapahtumaa on odotettu niin paljon! Viime vuonna ei koronan vuoksi pahemmin messuiltu, mutta tänä syksynä tapahtumia on alettu taas järjestämään ja itse ainakin lähden messuille turvallisin, hyvin mielin. Tänä vuonna messuilla on monia tuttuja näytteilleasettajia, mutta sitten myös monia ensikertalaisiakin tai paluun tehneitä, mikä on tietysti kiva juttu! Näytteilleasettajien lisäksi messuilla on tuttuun tapaan monenlaista ohjelmaa aina työnäytöksistä muotinäytöksiin ja kirjaesittelyistä itse käsitöiden kokeilemiseen. Toki messuilta löytyy myös erilaisia näyttelyitäkin. Ehkä parasta, ainakin omasta mielestäni, on uudet ideat, messutarjoukset ja että samojen kattojen alla on niin valtava tarjonta monipuolisia käsityöjuttuja.

Useina vuosina olen tehnyt erilaisista messuista bloggaajan vinkit messuille -julkaisun, ja näin ajattelin tehdä tänäkin vuonna. Olen poiminut lukuisista näytteilleasettajista mielestäni kiinnostavimpia, joita haluan nyt vinkata myös lukijoille. Luvassa on ainakin upeita tuoteuutuuksia ja kivoja tarjouksia!

Vernada - E 611:
Jos etsit itsellesi tai lahjaksi kaunista, laadukasta, kotimaista korua, niin kannattaa käydä kurkkaamassa Vernadan osasto. Vernadan suosituimpia tuotteita ovat korut erilaisilla voimasanoilla, kuten: "UNELMOI. USKO. TAISTELE. USKALLA." ja  "ELÄ. NAURA. RAKASTA.". Valikoimasta löytyy toki paljon muitakin erilaisia koruja, joita koristaa esim. perhonen, risti, siipi tai pisara. Materiaaleina koruissa käytetään mm. nahkaa ja laadukasta korumetallia, joka sopii myös nikkeliallergisille. Uudessa sesonkimallistossa on mukana myös ihania Pitsi-koruja. Vernadan tuotteilla on avainlippu ja tuotteet valmistetaan Pohjanmaalla pienessä korupajassa yrittäjän omin käsin. Tutustu myös Vernadan verkkokauppaan tästä.



Omakoru - C 401:
Omakorun osasto on kuin karkkikauppa! Erilaisia helmiä, materiaaleja ja värejä löytyy niin yksittäin, pusseittain, kuin nauhoittain. Helmien lisäksi valikoimasta löytyy tietenkin myös erilaisia korutarvikkeita, kuten nauhoja, lenkkejä, koruvaijeria, lukkoja ja kaikkea, mitä koruaskarteluun saattaakin tarvita. Mikäli et pääse messuille tai jotain unohtuu, Omakorulta löytyy myös verkkokauppa, sekä varasto- ja vähittäismyymälä Tampereella.

  
Talisa Designin valikoimaan kuuluvia tuotteita.
 
Talisa Design - E 221:
Talisa Designiltä löytyy kivoja tuotteita mm. lemmikkien ja käsitöiden ystäville. Valikoimasta löytyy mm. Suomessa käsin tehtyjä pussukoita, koruja, kortteja, vihkoja ja taidejulisteita. Omia suosikkejani on mallistossa seikkailevat suloiset kissat, joihin yrittäjä on saanut inspiraationsa omista kissoistaan. Mahdollista messutarjouksista Talisa Design tulee ilmoittamaan somekanavillaan, joten kannattaa seurata Talisa Designiä Facebookissa, sekä Instagramissa @talisa_design_.


Riikka-Piikan käsin värjättyjä Hip Hei -lankoja.

Riikka-Piikka ky
- C 131:
Riikka-Piikka on yhdeksän ja puoli vuotta vanha käsityö- ja sisustusalan yritys Joroisista, Savosta. Yritys tunnetaan laajasta valikoimasta, sekä ripeästä ja mukavasta palvelusta. Riikka-Piikka on osallistunut useille kädentaitomessuille miltei joka vuosi ja Tampereelta heidät löytää tänä vuonna tutulta paikalta C-hallin ykköskäytävän varrelta osastolta C131. Mukaan Tampereelle lähtee valtavasti tavaraa: villapaitalankoja, omin käsin värjättyjä Hip Hei -lankoja ja kaikkea aina virkkauslankoihin asti. Osastolla on mukavia tarjouksia (kuten 6-säkeistä sukkalankaa), hienoja uutuuksia ja vaikka mitä muuta ihanaa! Riikka-Piikan väki yrittää löytää asiakkaan projektiin langat ja tarvikkeet ja neuvoa projekteissa parhaansa mukaan.

Nappitalo tunnetaan runsaasta ompelutarvikevalikoimastaan.

Suomalainen Nappitalo oy - A 1008:
Nappitalo on vuonna 1991 perustettu ompelutarvikkeita myyvä yritys, jonka myymälä sijaitsee Helsingin Punavuoressa (Yrjönkatu 12). Pienestä koostaan huolimatta myymälä yllättää monipuolisella valikoimallaan. Nappitalon verkkokauppa puolestaan aloitti toimintansa vuonna 2017. Ompelutarvikkeiden myynnin lisäksi yritys tarjoaa mm. vetoketjun lyhennyksiä ja päällystettyjen nappien valmistusta omasta kankaasta. Tuotteet Nappitalolle tulee pääasiassa eurooppalaisilta tavarantoimittajilta. Messuille Nappitalo tuo mukanaan mm. alusvaate- ja laukkuompeluun sopivia lenkkejä, säätimiä ja nauhoja. Asiantuntevat myyjät auttavat mielellään askarruttavissa kysymyksissä ja lyhentävät tarvittaessa vetoketjuja.

  Esimerkkejä Charlotan tuotevalikoimasta.

Charlotta-Production Oy -
C 111:

Varmasti moni aikaisemmilla Tampereen Kädentaitomessuilla käynyt muistaa Charlotan, sillä kyseessä on se pirteän pinkki kiva askartelutarvikeosasto juuri, kun C-halliin astuu sisään pääaulasta. Charlotan valikoimasta löytyy runsaasti mm. erilaisia korttitarvikkeita, kuviolävistäjiä ja himmelitarvikkeita. Tällä osastolla kannattaa siis pysähtyä, jos perinteiset kortti- ja himmeliaskartelut ovat juttusi! Uutuutena osastolla on lisäksi mukana kortti- ja heijastintarvikepakkauksia.


PintyPlus kalkkimaaleja kauniissa sävyissä.


PintyPlus Finland -
E 941:
Messujen mutteri-alueelta  löytyvä PintyPlus tuo mukanaan kalkkimaalisprayt, joita voi käyttää monipuolisesti niin pieniin askarteluihin, kuin kokonaisiin huonekaluihin. Mukana on kaikki valikoimaan kuuluvat upeat sävyt ja tarjouksena kaikki kalkkimaalisprayt 10 e / pll. Erilaisia ideoita kalkkimaalien käyttöön löytyy mm. PintyPlussan nettisivuilta, Facebookista ja Instagramista.


Kustannus-Mäkelän uutuuskirjoja.

Kustannus-Mäkelä Oy - C 521:
Kustannus-Mäkelän valikoimaan kuuluu runsaasti erilaisia käsityökirjoja. Mukana on vanhempien kirjojen lisäksi runsaasti uutuuksia, kuten vuoden käsityötekniikkaan liittyvä Parsi ja paikkaa - näkyvästi!, aiemman vuoden käsityötekniikkaan liittyvä Veistä ja vuole kauhasta kuksaan ja runsaasti erilaisia suosittuja makramee-kirjoja. Kaikki kirjat, myös uutuudet, myydään messuilla tarjoushinnoin.

     
Esimerkkejä Tuulia Designin valikoimasta:
LOISTE-koristekuusi, Palmikko-seinätekstiili ja Unisieppari.

    
Tuulia Design - C 221:
Tuulia Designillä on tänä vuonna messuilla entistäkin isompi osasto, mikä on tietenkin mahtava juttu! Tuulia Designillä paljon kivoja tarvikepakkauksia, mm. koruja, askartelua, virkkausta, makrameeta... On siis monenlaista tekniikkaa, tyyliä, väriä ja materiaalia. Mukana messuilla on runsaasti uutuuksia, kuten REISSU-pipo ja lapaset, Nalle-pipo, Unisieppari, Lauluveikot, Bohemian-ryijy, Palmikko-seinätekstiili, Rusetti-heijastin 2 kpl ja Helmiryijy kanelitangossa. Lisäksi osastolla on tuttuja tarjouksia, kuten Torvisen veljekset 10e, Esteri-kaulakoru 25e/3kpl ja sormineulottu kaulahuivi 20e. Tarvikepakkauksissa on selkeät ohjeet ja kaikki tarvittavat materiaalit, mutta joissakin töissä saattaa lisäksi jotain pientä tarvita, kuten sakset, liimaa tai muuta vastaavaa. Itse olen tykännyt näistä tarvikepakkauksista!


VINKKI! Kannattaa käydä tutustumassa Suomen Kädentaidot -nettisivuille. Sivuilla on hyvin infoa kaikkeen messuihin liittyvästä, kuten lipuista, saapumisesta, näytteilleasettajat, hallien pohjakartat ym. Esim. nuo pohjakartat ovat sellaisia, mitä monet on messuilla kaivannut. Lisäksi kartat voi tulostaa jo kotona ennakkoon ja merkata niihin itseään kiinnostavat näytteilleasettajat. Toisena vinkkinä: varatkaa jonkun verran käteistä rahaa! Koskaan ei tiedä, jos vaikka korttien kanssa tuleekin ongelmia ja sitten harmittaa! Pikkurahaa kannattaa varata esim. narikkaa varten.


Hyviä kädentaitomessuja! Tulethan terveenä messuille!