lauantai 21. marraskuuta 2015

Kädentaitomessuilla osa 1: Alkutunnelmia sekä C- ja E-hallien löytöjä

Kädentaitomessut ovat suuri, joka vuosi Tampereella järjestettävä tapahtuma. Ensimmäiset kädentaitomessut järjestettiin vuonna 1995 Tampere-talossa, jolloin 70 näytteilleasettajan messuilla kävijöitä oli n. 10 000. Kädentaitomessut siirtyivät Pirkkahalliin vuonna 1998. Tuolloin näytteilleasettajia oli 255 ja messukävijöitä peräti n. 22 000. Vuosi vuodelta messut ovat kasvaneet ja mukaan on tullut monenlaisia uusia asioita. Itselleni kädentaitomessuista on tullut jokavuotinen perinne. Normaalisti olen ollut messuilla yhden päivän äitini kanssa, mutta tänä vuonna rikoin perinnettä vähän olemalla messuilla 2 päivää. Perjantaina kävin yksin E- ja C-halleissa, sunnuntaina äitini kanssa A- ja C-halleissa.
 
Iso uusi asia itselleni oli, että ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin sisään median edustajana, toisin sanoen bloggaajana. Ennen messuja bloggaajat pystyivät ilmoittautumaan messuille ja näinollen saamaan ilmaisen sisäänpääsyn kaikkina kolmena päivänä, sekä ilmaisen vaatesäilytyksen ja pääsyn pressihuoneeseen, josta sai myös ilmaisen messuesitteen. Pressihuone oli pieni rauhallinen tila, missä oli tietokoneita, esitteitä missä tietoa messuista ja pientä tarjottavaa. En kehdannut kuitenkaan tarjoiluihin koskea, mutta lasin vettä kuitenkin rohkaistuin ottamaan. Haluan tässä yhteydessä myös kiittää messujen järjestäjää, että bloggaajia pääsi mukaan myös meitä "ei-huippubloggaajia". Kiitos tästä mahdollisuudesta!

Tässä julkaisussa esittelen C- ja E-hallin suosikkilöytöjäni. :)
 Riikka-Piikkan ihania lankoja. 
Hobboksin osastolla oli paljon kirjoja edullisin hinnoin. Myös väkeä oli paljon.
  Ahdin tilan koju täyttyi keppihevosista ja ihanan värikkäistä tarvikkeista.
Lapsille löytyi paljon ihania lahjaideoita, mm. nukenvaatteita oli paljon. Nämä nukenvaatteet ovat Eijamarjan.
Tuulia designinillä on ihania tarvikepakkauksia monenlaisiin käsitöihin. Itselleni tarttui mukaan Sudenkorento-heijastinpakkaus, josta tulee 6 kpl sudenkorentoheijastimia. Näistä tulossa juttua myöhemmin blogiin! :) Kiitokset hyvästä palvelusta!
Teippitarhan koju täyttyi väreistä ja monenlaisista teipeistä. Tällä kojulla on aina paljon ihmisiä eikä ihme: teipit ovat todella kivoja mm. askarteluun. Kiitokset myös Teippitarhalle hyvästä palvelusta!
Koi Designin ihania käsitöitä.
E-Hallin muotipuolen ihanuuksia.
Linkosuon herkullisia ruissipsejä.
C-Hallia suosittelen ehdottomasti askartelun ystäville, sillä erilaisia askarteluun liittyviä näytteilleasettajia oli tässä hallissa paljon. Itseäni ehkä juuri askartelu kiinnostaa käsitöistä eniten, joten henkilökohtaisesti olen aina pitänyt erityisesti messujen askartelupuolesta. Toki C-hallista muutakin löytyi. Aivan kuten A-hallissa, myös C-hallissa oli valmiita käsitöitä, sekä muita käsityötarvikkeita. Suosittujen merkkien/kauppojen, kuten Novitan ja Lankavan osastoille en jäänyt oikeastaan ollenkaan johtuen älyttömän isosta väkimäärästä. Välillä joillakin osastoilla ei liikkumaan pystynyt, koska ihmisiä yksinkertasesti oli joka suunnassa ympärillä.
Aikaisemmilla messuilla en ole E-hallin puolella käynyt, mutta nyt ajattelin sielläkin poiketa. Montaa kuvaa en ottanut, sillä E-halli ei ollut ihan se omin juttuni. E-hallissa oli oikeastaan muotipuoli ja ruokapuoli. Muotipuolella oli erilaisia käsin tehtyjä vaatteita ja asusteista, ruokapuolella monenlaista naposteltavaa. Ruokapuolelta itselleni mukaan tarttui hyvässä tarjouksessa olleita Linkosuon ruissipsejä. E-hallista lähdinkin kohti kotia, odottelemaan uutta messupäivää äitini kanssa sunnuntaina. :) Lisää messutunnelmia tulossa blogiin myöhemmin!

perjantai 6. marraskuuta 2015

Syyslomatunnelmia


Syysloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Jotenkin syksy, pimeys ja koulustressi on laittanut vähän mieltä maahan. Oli ihanaa, kun sai edes viikon lepäillä ja tehdä asioita mistä tykkää. 
 
Asia mistä eniten pidän maailmassa, on miesystävän kanssa vietetty aika, ja oikeastaan sitä syyslomani olikin. Aluksi vietimme aikaa omassa kotiympäristössäni käyden vanhemmillani ja viettämällä aikaa luonani.

Alkuviikosta lähdimme miesystäväni kanssa puolestaan hänen vanhempien luokse Virtasalmelle. Matkalla kävimme muutamilla geokätköillä sekä Pandan tehtaanmyymälässä Vaajakoskella. Pihassa oli todella suloinen jättipanda, olisin halunnut sen mukaani! Itse myymälä oli aika pieni, mutta todella täynnä Pandan tuotteita, kuten suklaata ja lakritsaa. Väkeä oli paljon. Perustuotteiden lisäksi myymälässä oli myös ns. 2-laadun tuotteita myynnissä. En ostanut paljon mitään, mutta en usko, että niissä 2-laadun tuotteissa muuta "vikaa" on kun esim. mitta tai muoto. Pari ihan perus suklaalevyä ostin kuitenkin tuliaisiksi. No okei, toinen tuliaisiksi, toinen itselle. ^^

Pienessä Virtasalmen kylässä haisi p... No, haisi. Tiedättehän sen lannan hajun, mitä pelloille levitetään? Eihän se taloon sisälle haise, mutta kun ulos meni, niin kyllä hetken kesti tottua. Kyllähän siellä maalla välillä ihan mielellään poikkeaa. Mieheni perheellä on ihana Ella-niminen koira, jota on niin kiva rapsutella ja viettää aikaa. Pelasimme myös lautapelejä, mm. menolippua, mihin tykästyin kovasti. Ilma oli viileää, mutta siitä huolimatta menin mieheni seuraksi ulos, kun hän vaihtoi autoonsa talvirenkaita. En tiedä sitten, vilustuinko siinä vai mistä johtui, että rupesi flunssan oireet iskemään.


Kun olimme pari päivää olleet maalla, oli aika palata takaisin. Tarkoituksena olisi ollut, että olisimme torstaina lähteneet Vantaalle ja olisin käynyt perjantaina ystävieni kanssa I love me-messuilla, mutta koska olin kipeä, jätettiin se reissu väliin. Koska en tiedä, mistä oireeni johtuivat, en halunnut ottaa riskiä, että tartuttaisin jonkun tai olisin todella väsynyt. Sen sijaan otimme mieheni kanssa rennosti ja kävimme kätköilemässä. Jotkut kätköt olivat todella upeilla paikoilla, tai ainakin lähellä upeita paikkoja, ja sain paljon hyviä kuvia.
Päivät kuluivat ihan liian nopeasti. Olisin mielelläni jatkanut lomaa vielä viikon tai useamman. Rehellisesti arkeen paluu hieman ahdistaa, mutta ei auta kuin yrittää parhaansa.

Hullujen Päivien shoppailut

Hullut päivät. Ne ovat ihan kirjaimellisesti hullut. Hullusti ihmisiä hullujen hintojen perässä ja vaikka tavaraakin on hullusti, sitä ei riitä kaikille. Osa ihmisistä jonottaa peräti heti aamulla klo 7 tavaratalon ovilla tai sitten netissä tähystämässä, koska tuotteita on mahdollista lisätä ostoskoriin. Mitä Tampereen tavaratalossa tein havaintoja, huomasin että naisia kiinnostaa eniten kaikki merkkivaatteet, asusteet ja kosmetiikka. Miehiä näkyi lähinnä elektroniikkapuolella tai naisten kauppakassien kantajina. Lapsia puolestaan näkyi, missäpä muuallakaan, kun leluosastolla. Ja kauheasti mammoja oli penkomassa lastenvaatteita. En tiedä, mikä niissä merkkilastenvaatteissa kiehtoo? Onko se pelkkä merkki vai ovatko ne sitten oikeasti niin laadukkaita? Kävin tavaratalossa aika pikaisesti. Laukku oli se ykkösjuttu ja ajattelin hieman vilkaista, mitä Akateemisen kirjakaupan puolella on tarjolla. Kyllähän sieltä jotain kivaa löytyi!

 
Desigual laukku: Laukku oli se, mitä Hulluilta Päiviltä lähdin hakemaan. Kuvastosta olin jo katsellut, että olisi kiva Desigualin laukku myynnissä kohtuulliseen hintaan: 42,90 e. Desigualin nettisivuilla saman laukun hinta on peräti 84 euroa. Laukussa on kaikki, mitä laukulta kaipaan: kiva ulkonäkö, sopiva koko, taskuja sekä olkahihna. Monet ystävistäni tietävät varmasti lempivärini: sinisen eri sävyt, etenkin vaaleansininen ja turkoosi, sekä musta ja hopea. Tässä laukussa niitä on kaikkia, paitsi hopeaa. Esim. vetoketjut ym. ovat tavallista hopeaa tummempia. Sinisen eri sävyjä on paljon ja mm. kaikki nahkaosat ovat mustaa. Sisällä oleva vuorikangas on ihana turkoosi. Pitää ottaa pian laukku koekäyttöön! :)


Korttipohjia: Korttipohjat olivat Akateemisesta Kirjakaupasta pieni löytö. Monesti kun askartelua harrastaa niin tulee välillä myös kortteja tehtyä ja lajitelmassa on sopivia sävyjä niin joulukortteihin kuin sitten muihinkin kortteihin. Pakkaus, joka sisältää 70 korttia, maksoi 2,50 e.
Värikynät: Kyseessä eivät olekaan mitkään ihan perusvärikynät, vaan värikynät, joissa on samassa kynässä kolmea eri sävyä. Jotenkin näihin värikyniin heräsi mielenkiinto ja mielessä oli vaan ajatus, minkälaisia kuvia näillä sitten saakaan? Pitää kokeilla vaikkapa johonkin aikuisten värityskuvaan. Värikynät oli kuitenkin loppujenlopuksi aika arvokkaat: 11,90 e.


Heijastimia: Heijastimet tulevat oikeastaan askarteluihin, joista mahdollisesti tulee myöhemmin blogiin juttua. :) Todennäköisesti toinen tulee itselle, toinen lahjaksi. Yhdellä heijastimella hintaa 2,90 e.
Brunbergin suklaasuukkoja: Itse tykkään näistä kovasti, ja rupesin miettimään, että isosta laatikollisesta piisaisi hyvin myös perheenjäsenille jälkiruokaherkut. :) 25 Suukon laatikko 5,95 e.

torstai 1. lokakuuta 2015

Blogiystäväkirja - Omat vastaukset

Ystäväkirjat ovat kivoja. Ala-asteella niitä oli kaikilla ja kaikki kirjoitteli toistensa kirjoihin. Nyt aikuisena en ole huomannut kellään ystäväkirjaa. Ihmettelenkin, miksi? Mietin myös, että pitäisikö hankkia ja testata, kiinnostaisiko ihmisiä vielä aikuisiällä kirjoittaa vastauksiaan? Ainakin blogeissa ihmiset ovat innostuneet, sillä liikkeellä on blogiystäväkirja, toisin sanoen lista kysymyksiä, joihin bloggajat voivat vastata blogeissaan. Itselläni ei ole mitään käsitystä, mistä blogiystäväkirja on lähtöisin, mutta itse bongasin kirjoituksen aiheesta Maailma nauraa mukana nimisestä blogista. Päätin itsekin vastata blogiystäväkirjan kysymyksiin. Yleensä kirjoitan blogissani selkeää suomea, mutta vastauksissani kirjoitan juuri niinkuin oikeasti ystäväkirjaan kirjoittaisin. 

SUOSIKKI...

Kaupunki? Pariisi. <3
Lomakohde? Oon varmaan tylsä kun vastaan saman minkä edelliseen, eli Pariisi.

Pariisissa vuonna 2011. Tykästyin kaupunkiin heti!

Biisi?  WithinTemptation ft. Tarja - Paradise.
Ravintola ja annos? Tää on paha... Olisko Pancho Villan lehtipihvi ranskalaisilla?
Juoma? Coca-cola zero.
Leffa? Näitäkin on niin monia. Sanotaan vaikka Mr. & Mrs. Smith. Muita suosikkeja mm. Tähtiin kirjoitettu virhe, Outolintu, Kummeli kultakuume...

Mr. and Mrs. SmithTähtiin Kirjoitettu VirheOutolintu (2-disc)

TV-sarja? Ykkösenä on varmaan Simpsonit. Muita hyviä Vain elämää, Frendit, Arman ja viimeinen ristiretki, Sinkkuelämää, Toisenlaisetäidit...
Kirja? Tähtiin kirjoitettu virhe.
Asu? Riippuu vähän vuodenajasta. Kesällä t-paita, legginssit ja hame. Muuten t-paita, hupputakki ja koristeelliset farkut.
Meikkituote? Tosi harvoin meikkaan. Nuorempana meikkivoide oli tärkein.
Hiustuote? Ihan vaan shampoo ja hoitoaine.

Sunsilkin tuuheuttava shampoo ja värjätyille hiuksille tarjoitettu hoitoaine.

Sovellus? En omista älykännykkää mutta tabletin kyllä. Siihenkään en oo asentanu paljon mitään sovelluksia. Kivoimmat on ehkä The Simpsons: Tapped out ja kuvien muokkaus sovellus.
Instagrammaaja? En osaa sanoa.
Aamurutiinisi? Vessa, aamupala, vaatteet päälle, menoks.
Mitä vaatekaapistasi löytyy? Vaikka mitä! Alusvaatteita, yöasuja, t-paitoja, toppeja, huppareita, housuja, farkkuja, hameita, legginssejä...
Mitä pakkaat mukaan matkalle? Vaatteita, hygieniakamat, lääkkeet, laturit, luettavaa, käsityö, tabletti...
Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe? En mä kehtaa sanoa. :)
Mitä laukustasi löytyy aina? Tällä hetkellä käytän reppua. Sieltä löytyy avaimet, lompakko, bussikortti, aikataulukirja, passi (ainoa henkkarini), kangaskasseja...
Viimeisin sisustusostoksesi? Mikähän lasketaan sisustusostokseksi? 2 Tussia joilla voi piirtää mm. peiliin.

Näitä tusseja löytyy mm. Teippitarhasta. Juttua tussien käytöstä tulossa blogiin!

Viimeisin Whatsapp-viesti? En käytä Whatsappia.
Kotikaupunkisi paras paikka shoppailuun, syömiseen ja drinkeille? Oon niin pienestä kaupungista ettei täällä oo mitään kunnon paikkaa. Jos saan vastata lähikaupungista Tampereesta niin ihan Tampereen keskustaan/Koskikeskukseen shoppaileen, syömään Pancho Villaan tai AmericanDineriin ja drinkeistä en tiedä kun en käy missään baareissa tms.
Mitä ostoslistallasi on tänä syksynä? Ei mitään ihmeellistä.
Paras tapa tuhlata 50 euroa? Eiköhän se menis johonkin asusteisiin, viihteeseen (musiikki, leffat), käsityötarvikkeisiin tai kirjoihin/lehtiin.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kahdeksan naisen VIP-ilta Helsingissä

Yhtenä päivänä ihmettelin Instagrammissa saamaani viestiä Voice radiokanavalta: olin voittanut VIP-loossin Hernesaaren rantaan. "Ai oonko mä tälläseen osallistunu?" oli ensimmäinen ajatukseni. Myöhemmin rupesin selvittämään, mistä ihmeestä oli kysymys. Olen kova tykkäilemään kuvista Instagramissa. Olin tykännyt jostakin Voicen kuvasta, jossa oli samalla kilpailu, jossa kaikkien tykänneiden kesken arvottiin VIP-loossi. En siis tajunnut tykätessäni, että osallistuin johonkin kilpailuun. No, tottakai palkinnon otin kuitenkin vastaan, mutta rupesin sitten miettimään, mitä ihmettä sillä tekisin. Helsinkiin olisi matkaa ja loossi olisi kymmenelle hengelle. Mistä ihmeestä sellaisen porukan saisin kasaan? Rupesin miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Ensimmäiseksi tuli ajatus, että antaisin voiton tuttavalle. Sitten mietin, että antaisin voiton hyväntekeväisyyteen. Pikkuhiljaa mieleeni tuli ajatus omanlaisesta hyväntekeväisyystempauksesta: pitäisin VIP-loossin itselläni ja kutsuisin mukaan ihan tuntemattomia naisia, jotka haluaisivat tutustua uusiin ihmisiin ja kaipaisivat irtiottoa arjesta. Naisia siksi, että yhdistäisin iltaan myös Glitterin VIP-illan, jossa naiset pääsisivät shoppailemaan koruja ja asusteita alennettuun hintaan sekä saamaan stailaus- ja hiusopastusta. Olen aina halunnut pitää sellaisen VIP-illan, mutta en ole saanut sopivaa porukkaa kasaan. Kun kysyin facebookissa ihmisiltä, olisiko tällaiseen iltaan kiinnostusta, innostuneita vastauksia tuli valtavasti. Siitä se ajatus sitten lähti...

 Vaikka iltaa vietettiin syyskuussa, sää, tunnelma ja näkymät olivat kesäiset.

Järjestin VIP-illan lauantaina 12.9. Alunperin ilmoittautuneita oli 10, mikä oli maksimi, mutta moni joutui perumaan viimehetkellä. Onneksi kuitenkin saimme porukkaan 3 uutta naista, joten iltaa vietettiin kahdeksan naisen voimin. 

Tarjolla oli vaikka mitä!

Ilta alkoi siis Hernesaaren rannasta klo 15, jossa meitä odotti voittamani VIP-loossi. Varmaan jokainen nainen hämmästyi hieman, kun tarjottavia alettiin tuomaan pöytään: kivennäisvettä, mehua, kokista, 2 pulloa viiniä, viinaa ja limeä. Näistä sai kukin valita mitä haluaa ja tehdä omia drinkkejään. Itse pysyin ihan kokislinjalla, koska en alkoholia käytä. Myöhemmin pöytään tuotiin myös ruokaa: mozarellatikkuja ja jalapenopalloja dippeineen. Oli hyviä! Itseasiassa oli hyvä, että porukassa oli vain 8 henkeä, sillä loossiin mahtui juuri hyvin 8 henkeä ja tarjoilut piisasi hyvin. Kymmenellä hengellä olisi voinut tulla ahdasta. Kun olimme nauttineet tarjoiluista ja kello alkoi lähestymään viittä, rupesimme siirtymään bussipysäkille, josta lähtisi bussi kohti keskustaa ja Citycenterin Glitteriä. 

Pikakampauksia, stailausta, shoppailua... Siitä on Glitterin VIP-ilta tehty.
Citycenterissä meitä odotti siis Glitterin VIP-ilta. Aluksi saimme lasilliset limpparia ja myyjät esittelivät Glitteriä ja sen toimintaa. Illan aikana saimme tuotteille -25% alennuksen sekä stailaus- ja hiusopastusta. Oli kiva sovitella tuotteita ja katsoa kampausideoita. Mukavaa oli nähdä myös, että vieraatkin viihtyivät. Aika meni yllättävän nopeasti. Lähtiessä jokainen vieras sai yllätyksenä ilmaiseksi haluamansa kynsilakan ja itse sain illan järjestäjänä valitsemani korun. Valitsin mustan ketjukaulakorun. 
Jännitin koko iltaa todella paljon, sillä en ole koskaan aikaisemmin järjestänyt mitään vastaavaa. Ilta meni yllättävän hyvin ja näin jälkeenpäin olen tosi iloinen illasta, sillä naiset keihin illan aikana tutustui, haluaa nähdä toisiaan myös tulevaisuudessa. Ilta oli siis enemmän kuin onnistunut. Uusien tuttavuuksien saaminenhan se illan idea olikin.
Kiitokset Voice, Hernesaaren ranta, Glitter ja etenkin kaikki ihanat iltaan osallistuneet naiset! <3

Lue myös Inkan kirjoittama juttu illasta!

Hotelli Helka

Elokuussa aloin suunnittelemaan syyskuun matkaa Helsinkiin. Ensin tarkoituksena olisi käydä perjantaina Habitare-messuilla, jonka jälkeen menisin yöksi hotelliin ja lauantaina pitäisin VIP-kutsut. Tutkin eri varaussivustoja. mitä nyt televisiossa jatkuvasti mainostetaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni varasin itse netistä itselleni hotellihuoneen. Varasin hotellin ebookerisilta, mutta en millään muista, miltä sivustolta sinne päädyin. Päädyin Hotelli Helkaan hinnan, sijainnin ja laadun perusteella. Yksi yö perjantaista lauantaihin yhdelle hengelle yhden hengen huoneessa sisältäen aamupalan maksoi 75 euroa. Maksoin kyseisen summan ennakkoon netissä pankkikortilla.

Hotelliin oli helppo mennä. Olin aikaisemmin katsonut kartasta hotellin sijainnin ja rautatieasemalta hotellille oli vain pieni kävelymatka. Ensivaikutelma heti vastaanotossa oli hyvä. Siisti, rauhallinen ympäristö, hotelliin meneminen oli helppoa ja henkilökunta mukavaa. Hotelli on aivan keskustassa, ja lähellä on mm. Kamppi, luonnontieteellinenmuseo ja K-market, mistä hain iltapalaa. Todella hyvällä paikalla siis.


Sain huoneen kerroksesta 5. Huone oli tavallista hotellihuonetta pienempi, mutta esim. laivan hyttiä isompi. Ihan riittävä yhdelle hengelle. Huoneessa oli kaikki olennainen mitä hotellihuoneessa pitääkin olla. Mukava sänky, hyvät vuodevaatteet ja peräti 2 reilua tyynyä, design huonekaluja, kirjotuspöytä missä tv, reilun kokoinen kaappi missä vedenkeitin + kahvia ja teetä sekä hauska "baarikaappi" Finlaysonin korissa. Korissa oli pari juomapulloa ja jotain pientä syötävää, en nyt muista mitä. Kylpyhuone oli pieni, mutta itselleni riittävä. Kylpyhuoneessa oli kaikki mitä normaalissa kylpyhuoneessa nyt on, plussana sanoisin ihan normaalin hiustenkuivaajan. Kylpyhuone voi jollekkin todella lihavalle olla ahdistavan pieni.
 

Aamiainen oli todella hyvä! Tarjolla oli mm. jogurttia, marjoja, moussea, hedelmiä, leipää lisukkeineen, nakkeja, lihapullia, karjalanpiirakkaa munavoineen... Paljon kaikenlaista oli tarjolla ja hyvää oli!
Ehdottomasti suosittelen kyseistä hotellia! Sopivalla hinnalla hyvää laatua ja vieläpä keskustasta.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Habitaresuosikit kuvina

Tänäkin vuonna tuli Habitaremessuilla käytyä ja olen todella iloinen että kävin: messuilla oli vaikka mitä mielenkiintoista sekä kotiin että ammattiin, sekä itselle että muille. Tapahtuma kokonaisuudessaan käsitti Habitaren sekä ArtHelsinki-, Antiikki-, ValoLight- sekä HifiExpotapahtumat. Itse tykkäsin eniten juurikin Habitaresta sekä Antiikista. Oli ihana nähdä, että vaikka messuilla ei ollutkaan kaikki hallit käytössä, ne olivat silti isot ja monipuoliset. Mukaan tarttui muutamia ostoksia sekä kassillinen esitteitä. Otin messuilta myös paljon kuvia ja ajattelinkin esitellä suosikki löytöni messuilta. Koska kuvia on paljon, ne ovat tässä jutussa pieniä, mutta jokaisen kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Kooky Gems:in ihania koruja ja tekstiilejä. Koruja valmistetaan akryylista sekä jonkun verran
kivistä, lasihelmistä ja korumetallista. Kaikki tuotteet ovat nikkelivapaita.
 Korut suunnittelee Reetta Kiuru. Kiitokset hyvästä palvelusta!

Teippitarhan ihanat teipit ja muut kivat tuotteet.

Vas. Iloisen keittiön iloiset keittiötuotteet. 
Oik. Johtojemma.fi:n ihanat johtojen järjestelytuotteet.

Vas. Kristallirouvan ihanat tekstiilit. Oik. En ole ihan varma tästä näytteilleasettajasta.

Vas. Day, ihana sisustuskauppa Helsingissä. Oik. Gepetton nukkekotituotteita.

Vas. SPR-Kontti. Ostamalla Kontista tuet SPR:ää ja teet hyvää. Oik. Dokkän.

Vas. Hobby Hall Koti. Oik. Ihanat kalusteet, joiden näytteilleasettajaa en muista.

 
Vas. Vintaged. Oik. Postikortteja 1940-luvulta. Näytteilleasettajaa en muista.
  
Mielenkiintoista taidetta.

Vas. Valtavasti sateen/päivänvarjoja. Oik. Taideteos, johon sai itse osallistua.