lauantai 28. syyskuuta 2019

Laku-kissa eläinlääkärissä (hammashoitoa ja muuta)

Laku on ollut meillä nyt reilun vuoden ja aika pian kun Laku meille tuli, kävimme eläinlääkärissä tarkastuksessa. Silloin sanottiin, että noin vuoden päästä olisi hyvä käydä hammashoidossa. Vuosi on kulunut ja varasin Lakulle eläinlääkäriajan Rovaniemen Eläinlääkärikeskus Kieppiin (Evidensia). Hammashoidon lisäksi Lakulla oli tarvetta rokotukselle ja madotukselle, jotka hoidettiin samalla.

Laku tutkittavana.

Aluksi eläinlääkäri Alisa tutki Lakun noin yleisesti. Lakuhan voi hyvin! Tarkastuksen jälkeen Lakulle annettiin nukutuspiikki ja Laku sai mennä kuljetuskoppaansa nukahtamaan. Olimme mieheni kanssa kokoajan Lakun lähellä, että Lakulla olisi turvallinen olo. Lopulta Laku nukahti ja vietiin hammashoitoon. Lakulta otettiin röntgenkuvat koko suusta. Röntgenkuvat on hyvä ottaa jos niitä suositellaan, koska niistä näkee paljon tarkemmin suun alueen kuntoa. Lakulta poistettiin hammaskiveä, ientaskut puhdistettiin ja hampaan pinnat kiillotettiin. Hammashoidon lisäksi Lakulle annettiin matokuuri ja rokotus. Koska hoito kesti n. 2 tuntia, olimme sillä aikaa mieheni kanssa asioilla. Kun hommat oli hoidettu, meille soitettiin että Laku on valmis ja saavuttuamme takaisin lääkärille Laku olikin jo hereillä kopassaan. Eläinlääkäri kertoi tarkasti mitä Lakulle oltiin tehty ja kaikki oli merkattu hyvin myös kotiutusohjeisiin. Koska Laku oli ollut pitkään syömättä nukutuksen takia, Laku oli saanut myös ruokaa. Rahaa kului ~250 euroa, mutta tottakai rakkaasta lemmikistä pidetään huolta ja parempi on hoitaa asiat, kuten nuo hampaat ennemmin kuin myöhemmin, ettei mitään pahempaa tule. Lakuhan sai eläinlääkärillä monenlaisia lääkkeitä, mutta toipui reissusta todella hyvin! Nukutuksen jälkeistä huojumista oli todella vähän, Laku oli virkeä, söi hyvin, kävi laatikolla ja tutut puuhat kotona kiinnosti heti. 

Olen todella iloinen siitä miten reipas ja kiltti Laku on ja hyvä mieli jäi myös eläinlääkäristä. Kiitokset Eläinlääkärikeskus Kiepin Lakua hoitaneille henkilöille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)