Varmasti monet tuttuni ja tuntemattomatkin tietävät, miten valtavasti rakastan kissoja. Rakkaus kissoihin on varmaan lähtenyt jo ihan lapsuudesta, kun perheessämme on aina ollut kissoja. Muuttaessani omilleni vuokrayksiöön oli selvää, että kissat (Arska ja Iines) jäisivät vanhemmilleni. Kissat kun ovat tottuneet isoon omakotitaloon ja ulkona liikkumiseen. Niin oli parempi. Tottakai käyn usein vanhemmillani ja näen kissoja silloin, mutta ei se omaa kissaa korvaa. Toki yksiöön olisi saanut ottaa lemmikkejä, mutta se ei tuntunut jotenkin oikealta silloin.
Nyt kun asun 700 km päässä lapsuudenkodistani miesystäväni kanssa mukavassa kaksiossa, asiaa alettiin miettimään uudelleen. Aluksi iso kysymys oli, saammeko ylipäätänsä ottaa kissaa, koska vuokrasopimuksessa luki, ettei lemmikkejä saisi olla. Ajattelin kuitenkin, että voisiko asiasta neuvotella ja kysyin kissan hankkimisesta. Kun jonain päivänä muuttaisimme asunnosta, asunto siivottaisiin erityisen huolellisesti ja jos jotain tuhoja tulisi, ne korvattaisiin. Saimme luvan kissaan.
Kun saimme tiedon, että kissan hankkiminen olisi mahdollista, sovimme miesystäväni kanssa, että kissaa mietittäisiin vasta syksyllä. Tämä oli järkevintä, koska kesällä vielä lomailisimme pitkin Suomea. Kun syksyllä arki alkaisi ja olisimme paljon kotona, myös kissalle olisi hyvin aikaa. Etenkin itse vietän kotona paljon aikaa, joten toivoin, että saisin kissasta seuraa: ystävän, adoptiolapsen, perheenjäsenen. Jonkun, jolle voisin olla tärkeä.
Laku vielä ensikodissa.
Etsin kissoja useista paikoista: Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistykseltä, Eläinhoitola Käpälärinteeltä, Torista ja Kissaihmiset Rovaniemi -Facebook-ryhmästä. Eläinhoitola Käpälärinteen nettisivulle oli tullut ilmoitus mustasta, ystävällisestä ja silittelystä rakastavasta nuoresta kollikissasta. Lyhyessä ilmoituksessa moni asia teki heti vaikutuksen, kuten kissan luonne ja että kissa on sirutettu ja kastroitu. Soitin kysyäkseni kissasta lisätietoa. Myöhemmin sovimme tapaamisen kissan ensikodissa, jossa silloin vielä nimetön kissa teki heti vaikutuksen: kissa todellakin on ystävällinen ja rakastaa silityksiä. Saimme miettiä asiaa päivän, koska kissalle olisi ollut myös toinenkin ottaja. Annoin mieheni rauhassa miettiä asiaa painostamatta. Jos kissa ei hänestä tuntuisi hyvältä, ymmärtäisin sen ja sitten jatkaisimme etsintää. Vaikka emme olisi ottaneet kissaa, se olisi saanut kuitenkin jostain pian kodin. Miesystäväni kuitenkin suostui. Otin samana iltana yhteyttä eläinhoitolaan.
Miesystäväni innostui heti paketin saavuttua kokoamaan raapimispuun.
Tilasin kissatarvikkeet zooplussasta maanantaina aamupäivällä - jättimäinen päälle 20 kilon paketti saapui perjantaina aamupäivällä kotiovelle toimitettuna. Tilasin zooplussasta lähes kaikki kissatarvikkeet. Rahaa meni n. ~100 euroa. Siihen hintaan sisältyy keskikokoinen raapimispuu, kaksi ruokakuppia, hiekkalaatikko, hiekkalapio, kissanminttusuihke, erilaisia leluja, lajitelma pehmeää ruokaa ja alusta ruokakupeille. Lisäksi ostimme Tokmannilta ja K-Supermarketista hiekkaa ja ruokia. Itse kissa maksoi myös 100 euroa, mikä on edullinen, kun vertaa muihin eläinsuojelupaikkoihin. Lisäksi kissa on kastroitu, rokotettu, sirutettu ja madotettu. Jos ilmasen kissan saisi ja nämä kaikki tekisi, väitän, että menisi yli 100 euron.
Haimme Lakun uuteen kotiin lauantaina 4.8. Eläinhoitola sijaitsee Rovaniemen lähellä Sinetän kylässä. Eläinhoitolassa on niin löytöeläimiä, jotka etsivät uutta kotia, karanneita lemmikkejä odottamassa omistajaansa, sekä hoidossa olevia lemmikkejä. Saimme hoitolasta mukaan luovutusasiakirjan, rokotuskortin ja paketillisen kissanruokaa. Matka uuteen kotiin alkoi...
Matkaa Eläinhoitola Käpälärinteestä uuteen kotiin oli n. 20 km. Oli onni, että kissa löytyi niinkin läheltä, sillä pitkään mietin vaihtoehtoa hakea kissa Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistykseltä, eli Kemistä tai Torniosta, jonne matkaa olisi reilu 100 km. Toki toiset kissat on tottuneita matkustajia, mutta monet kissat ei. Kuvittelin, että Laku maukuisi koko matkan, mutta suureksi yllätykseksi hän olikin aivan hiljaa. Lieköhän ihan paniikissa raukka?
Avasimme kuljetusboksin kylpyhuoneessa. Itselläni oli tässä se logiikka, että Laku huomaisi heti, että ahaa, tuossa on hiekkalaatikko. Boksin auettua Laku hiipi hiljaa olohuoneen sohvan alle. Jossain vaiheessa, kun mieheni oli saunassa ja itse olin kylpyhuoneessa, Laku siirtyi sängyn alle. Koska Laku on niin musta, sängyn alla on pimeää ja olen huononäköinen, en ensin meinannut löytää koko kissaa mistään ja paniikki meinasi jo iskeä. Onneksi tarkkanäköisempi mieheni huomasi, että kyllähän se Laku siellä on!
Uuteen kotiin tullessa kissalle on tärkeä antaa omaa rauhaa ja on hyvä olla piilopaikkoja. Illan mittaan Lakulla taisi hieman uteliaisuus iskeä: välillä kävi olohuoneessa, välillä meni takaisin. Koko asunto tutkittiin tarkasti!
Illalla katselimme parisen tuntia telkkaria ja välillä Lakukin liittyi turvallisen välimatkan kanssa seuraan. Myös yö meni käsittääkseni hyvin: maukunaa ei kuulunut eikä tuhoa ollut tapahtunut.
Nyt jatketaan seuraamista, miten Laku kotiutuu. Syntyykö luottamus uusiin ihmisiin ja alkaako ruoka maistumaan paremmin? Kuulemma myös helteet voi vaikuttaa siihen, ettei lemmikeille ruoka maistu, mutta pääasia on, että edes vähän jotain syö ja juo.
Pidetään peukkuja, että Laku kotiutuu hyvin. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)