perjantai 12. toukokuuta 2017

Tunnelmia Ranuan eläinpuistosta

Vierailimme Ranuan eläinpuistossa sunnuntaina 7.5.2017. Reissussa oli mukana itseni lisäksi mieheni, äitini, sekä 11-vuotias siskon tyttö. Äitini ja siskon tyttö asuvat kaukana omasta kotipaikastani Rovaniemestä. Kun saan etelästä vieraita, haluan tarjota vierailleni jotain, mitä etelässä ei ole tarjolla. Rovaniemeltä Ranualle on n. 80 kilometriä, eli noin tunnin ajomatka. Ajattelin, että eläinpuisto olisi varmasti elämys meille kaikille, olemmehan kaikki eläinrakkaita ihmisiä. Ja moniko meistä pääsee katsomaan vaikkapa jääkarhua silmiin? Sisäänpääsymaksu meinasi vähän kirpaista: 59,5 euroa yhteensä aikuiselta (17 e), eläkeläiseltä (14,50 e), opiskelijalta (14 e) ja lapselta (14 e). Mutta toisaalta, kun miettii paljonko rahaa esim. eläinten ruokiin, hyvinvointiin, puiston kunnossapitoon ja työntekijöihin menee, niin ymmärtäähän sen. Ja harvoin sitä eläinpuistossa kuitenkaan käydään. Tykkäsin keväisestä reissusta todella paljon. Olen aikaisemmin käynyt Ranuan eläinpuistossa kesällä, eikä helteessä liikkuminen ollut mukavaa. Nyt keväällä oli juuri hyvä, raitis ulkoilusää. Oli myös kivaa, kun oli mukavaa seuraa! Oli ihanaa katsella eläimiä rauhassa ja ottaa valokuvia. Alla muutamia omia suosikkejani:

Reitin ensimmäinen eläinlaji Saukko. On se söpö. <3

Linnut eivät ole ehkä se omin juttuni, mutta tunturipöllö on kyllä kaunis!

Jokaisen eläimen kohdalla on kyltti, jossa on tietoa eläimestä.


Reissun kohokohta: jääkarhut!

On se komea!

Ehkä pisimpään jäimme katselemaan Jemma-karhun touhuja.

Mitä Jemma puuhaa?

En muista, olenko ikinä ennen nähnyt kettua? Kaunis eläin.

Eläinpuiston polkua, jossa pystyy hyvin käyttämään mm. rattaita.

Vaikka poroja paljon Lapissa näkeekin, oli mukava päästä katsomaan poroja näinkin läheltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)