maanantai 15. toukokuuta 2017

Katsaus Koko perheen puuhakirjaan

Askartelu on ollut vahvasti elämässäni mukana pienestä lapsesta saakka. Oli ihanaa saada kerhosta, päiväkodista, koulusta, sekä harrastuksista uusia taitoja ja ideoita, mistä innostui niin, että innostui tekemään erilaisia käsitöitä myös kotona. Onneksi myös äitini harrastaa käsitöitä, joten hän on osannut hankkia oikeita tarvikkeita ollessani sen verran pieni, etten itse edes tiennyt isoista askartelun erikoisliikkeistä. Toisaalta on ihanaa olla aikuinen, kun tietää kaikista kaupoista, kirjoista ja harrastuksista ja saa ostaa ja tehdä mitä haluaa. Toisaalta kaipaan niitä lapsuuden askartelukerhoja. Miksi aikuisille ei ole omia askartelukerhoja enempää? Ja jos kyseessä on aikuisten askartelukerho, silloin on tietenkin aikuismaisia ja vaikeita askarteluja. No, onneksi edes joskus on ikärajattomia kädentaitokursseja. Joskus pääsin myös lasten kurssille mukaan. Voin sanoa, että itselläni oli tosi kivaa lasten kanssa ja autoin mielelläni pienempiä. Joten työväenopistot ja muut kerhojen suunnittelijat: olisiko kaiken ikäisten askartelukerhot mitään? Mutta asiaan, eli nyt esiteltävään Koko perheen puuhakirjaan. Ehkäpä tästä kirjasta löytyy kivoja ideoita niin kotiin, kerhoon, kouluun, kuin päiväkotiinkin?


Mitä kirja sisältää?
Kirja sisältää monenlaisia perusaskarteluohjeita paperista, kankaasta, langoista ja taikataikinasta. Kirjan sisältöä näkee paljon mm. kirjan kansikuvasta, mutta näiden lisäksi kirjasta löytyy mm. tupsuja, käsinukkeja, paperin valmistusta, erilaisia taikataikinaideoita, sekä perinteisiä jouluaskarteluja, kuten tonttuja ja joulukuuseen laitettavia herkkuköynnöksiä. Monipuolisesti erilaisia käsitöitä siis, jotka sopivat kirjan nimen mukaisesti koko perheelle! 

Ensi jouluna joulukuusta koristavat herkut.

Kirjasta löytyi itselleni myös uusia ideoita, kuten nämä kankaiset vauvat.

Yleinen arvio kirjasta:

Mielestäni kirja on hyvä perusaskartelukirja, joka voisi hyvin löytyä esim. kouluista, kerhoista, päiväkodeista, askartelevan lapsen kotoa tai vaikkapa mummolasta. Jos hakee uusia, nykyaikaisia askarteluideoita, tämä kirja ei ole sellainen. Tässä kirjassa on nimenomaan juuri perinteisiä, tuttuja käsitöitä, johon mielestäni jokaisella tulisi olla mahdollisuus tutustua lapsuudessaan tai jossain vaiheessa elämäänsä. Olen itse rakastanut askartelua pienestä pitäen, ja juuri tällaista kirjaa olisin lapsena kaivannut. Parastahan olisi, jos askarteluja tehtäisiin yhdessä. Aikuinen voisi olla auttamassa lasta ja viettämässä samalla yhteistä laatuaikaa. Kirjan ohjeet ovat helppoja ja selkeitä. Nykyään askartelutarvikkeitakin löytää esim. Citymarketeista ja Prismoista, joten edes askartelun erikoisliikkeissä käynti ei ole nykyään enää välttämätöntä. Paljon myös suositaan kierrätystä ja luonnonmateriaaleja. Kannattaa ainakin käydä tutustumassa kirjaan kirjakaupassa, mikäli hyvää, perinteistä askartelukirjaa kaipaa. Itse tykkään, suosittelen ja voisin hyvin kuvitella ostavani kirjan myös lahjaksi. Arvosanaksi antaisin ehkä 3,5/5. Parempaan arvosanaan kirja olisi saanut olla paksumpi. :)

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:

Ruotsinkielinen alkuteos: Stora pysselboken
Julkaistu suomenkielisenä: 4/2017
ISBN:
978-951-883-931-9
Kirjastoluokka: L65
Koko: 66 sivua
Ulkoasu: Nidottu, kierreselkä (pehmeäkantinen)
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä
Kirjoittanut: 
Elisabeth Ekehjelm (kangas, paperi ja joulutavarat) ja Eva Falk (taikataikina)
Suomentanut: Pirkko Niemistö
Kuvittanut: Marianne Lilliér

Osta kirja:

CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Kustannus-Mäkelä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)