maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vierailulla Rovaniemen kirjastossa

Ihastuin Rovaniemen kirjastoon heti ensimmäisellä käynnillä. En keksi paikasta mitään huonoa sanottavaa. Kirjasto on tilava, selkeä, rauhallinen, valoisa, tyylikäs, siihen on nähty vaivaa ja otettu asiakkaiden toiveet huomioon. Kirjaston on suunnitellut Alvar Aalto.  Ehkä juuri siksi kirjasto on niin hieno ja uniikki. Rovaniemellä on myös useita muita Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia.  Kirjasto on myös Lapin pääkirjasto, joka näkyy mm. omalla Lappi-osastollaan.

Rauhallisessa kirjastossa on paljon paikkoja, mihin istua lukemaan. Kuva Aalto-salista.

Joululla on oma teemahyllynsä.

Itselleni niin rakas käsityökirjaosasto.

Jokaisessa kirjastossa ei designiä nähdäkään. Kuva taideosastolta.

Taideosastolla oli myös palapeli, jota sai tehdä.

Lasten osastolta.

Kirjastosta löytyy myös lautapelejä.

Nuorten uutuuksia. Joukossa myös tuttuja kirjoja, joista olen tehnyt arvosteluja blogissani.
Tutustu Suuren suomalaisen kummituskirjan arvosteluun tästä.
Viestejä Koomasta kirjan arvosteluun tästä.

Pidin nuorten osastosta todella paljon. Kirjojen ja lehtien lisäksi osastolta löytyy myös pelinurkkaus, jossa on mahdollista pelata konsolilla. Osastolla on myös mahdollisuus mm. kahvin keittämiseen. Tilat on myös sisustettu nuorekkaaseen makuun.

 Genremerkit auttavat löytämään tietynlaista luettavaa.

Kirjastossa on paljon myös musiikkia ja elokuvia.

Lappi-osastolla näkyi mm. eräteema, poronkasvatus ja saamelaisuus.

Kirjastossa on paljon myös erilaisia näyttelyitä.

Kiitokset vielä mukavalle henkilökunnalle! Kirjastossa on monenlaisia palveluita sekä tapahtumia ja kirjasto ottaa mielellään ideoita ja toiveita vastaan. Suosittelen kirjastoa siis sekä paikallisille, että turisteille. Upea paikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)