keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Myyjänä Kirpputori Vintikissä - miten myynti kirpputorilla toimii, mitkä fiilikset jäivät?

Varmasti hyvin monelle on tuttua, että koti pursuaa turhaa tavaraa. Pieneksi jääneitä vaatteita, heräteostoksia, kaupanpäällisiä, itselle turhaksi jääneitä tavaroita... Helpoin ratkaisu, mitä jotkut tekevät, olisi vaan kerätä tavarat jätesäkkiin ja heittää roskiin, mutta itse en näe siinä järkeä. Ensinnäkin, tavarasta on mahdollisuus saada myymällä rahaa ja toiseksi, ympäristö kiittää, kun kierrättää. Olen pitkään miettinyt kirpputoripöydän varaamista ja nyt viimein otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kokeilemaan, minkälaista on olla kirpputorilla myyjänä. Mukana kokeilussa oli myös miesystäväni, jonka kanssa yhdessä mm. hinnoittelimme, järjestelimme pöytää ja seurasimme myyntiä. Pidimme pöytää n. kuukauden ajan Rovaniemen Kirpputori Vintikissä ja pyrin nyt kirjoittamaan aiheesta mahdollisimman kattavan jutun, miten myyjänä olo oikeastaan toimi ja minkälaiset fiilikset jaksosta jäi.

Myyjänä olemisen viisi vaihetta:

1. Pöydän varaus + hintalappujen hakeminen (+ hinnoittelu)
Kirpputoripöydän voi varata esim. netistä tai suoraan kirpputorilta. Mielestäni on kätevää varata pöytä suoraan kirpputorilta ja ottaa samalla hintalappuja mukaan (meillä kului nopeasti 5 arkkia!), joita voi kotona täyttää ennen, kuin myyntijakso alkaa. Lisää hinnoittelemisesta alempana. Suosittelen varaamaan pöydän ainakin kahdeksi viikoksi, sillä viikko on todella lyhyt aika ja itse huomasin, että tavaraa meni hyvin myös muinakin, kuin ensimmäisenä viikkona. Pöytä maksetaan myyntipaikkaa varatessa, viimeistään kaksi vuorokautta ennen jakson alkamista.

2. Pöydän täyttäminen
Myyntijakson alkaessa tehdään pöytävuokraussopimus, jossa lukee tarkka päivä ja kellonaika, koska pöytää sopii tulla täyttämään. Isossa pöydässä tilaa on paljon, mutta jotkut laittavat pöydät vähän turhankin täyteen. Itse jätin suosiolla omasta kuormastamme vähän sivuun tavaraa, joita lisäsimme pöytään myöhemmin, kun tavaraa oli mennyt ja tilaa tullut lisää. Ja kun tavaraa meni taas, saatiin taas lisää tavaraa myyntiin.

3. Pöydän ylläpito
Pöytää kannattaa käydä katsomassa ja siistimässä mahdollisimman usein. Jo ensimmäisen päivän jälkeen huomasimme, miten tavarat olivat menneet todella sekaisin. Entä jos pöytä on useamman päivän siistimättä? Epäsiisti pöytä ei houkuttele ja kaikki tuotteet eivät välttämättä näy hyvin. Pöytään voi toki myös lisätä tavaraa koska tahansa. 

4. Pöydän tyhjentäminen
Pöytävuokraussopimuksessa lukee myös tarkka päivämäärä ja kellonaika pöydän tyhjennykseen. Kannattaa katsoa ajat tarkasti! Mikäli pöytää ei tyhjennetä, pöytä tyhjennetään Vintikin toimesta ja asiakkaalta veloitetaan 10 euroa.

5. Rahojen tilitys
Tilitys on mahdollista saada tiistaista perjantaihin, aikaisintaan seuraavana päivänä pöytävuokran päätyttyä' vuokraajan tilille tai käteisenä. Provisiota myynnistä otetaan 2%. Mikäli etukäteen kiinnostaa tietää jossakin vaiheessa, paljonko ja mitä on myynyt, voi tehdä myyntisaldotiedustelun, jossa näkee tuotenumerot, mitä on myyty, sekä paljonko rahaa on kertynyt. Myyntituloja ei tilitetä keskellä vuokra-aikaa. Toki myös tilityksen yhteydessä saa kokonaiskatsauksen, myyntiajasta.

Kirpputoripöytämme myyntijakson alussa. Teimme aluksi miesystäväni kanssa jaon, jossa mieheni tavaroita on oikealla, omiani vasemmalla. Isossa pöydässä on hyvin tilaa, kun ajattelee, että on itse pöytätaso, alahylly, vaaterekki ja takaseinä.

 Esimerkki tuotteiden hinnottelusta. Tuotteiden hinnat kirjoitetaan tarralappuihin, jossa on pöydän numero, viivakoodi tuotteelle ja tuotteen hinta. Tässä esimerkkinä juustohöylä, jonka tuotenumero on pöydän (111) alla oleva luku 1299. Jotta pysyy mukana, mitä kaikkia tuotteita on laittanut myyntiin ja mitä kaikkia tuotteita on myyty, tuotteet merkataan listaan (takana). Mikäli kyselee myyntisaldoa tai kun lopussa saa tilityksen, myytävät tuotteet on listattu pelkästään numeroina ja hintana. Kun näkyy, että tuote 1299 on myytyjen tuotteiden listassa, on tietoa, että juustohöylä on ostettu.

On todella tärkeää, miten tuotteet ovat esillä. Liian täyttä ja sotkuista pöytää ei edes tee mieli katsoa. Itse huomasin katsoessani muista pöydistä esimerkkiä, että pöydän takaseinää kannattaa myös hyödyntää. Takaseinälle saa esim. roikkumaan vaatteita tai reikäiseen seinään voi laittaa koukkuja, joihin voi myös laittaa tuotteita.

Hinta esimerkkejä (käyttämiäni palveluita), katso koko hinnasto tästä.
Iso pöytä (2 modulia) 35 e / viikko
Hintalapputarra-arkki, 30 tarraa 1 e / arkki 
Hintalappujen taustapahvit 30 kpl 1 e / nippu
Myyntisaldotiedustelut 1 e / viikko
Tekstiilipistoolin käyttö 1 e / viikko
Palvelupaketti (sis. alennuslaput, myyntisaldotiedostelut, myyntitarvikkeet, tekstiilipistoolin käytön) 3 e / viikko

Mitkä tavarat menivät parhaiten kaupaksi? 
Tässä kohtaa on tärkeää muistaa, että jokainen pöytä on erilainen. Tavaran määrä ja laatu, sekä hintataso vaihtelee. Meidän pöydässä oli hyvin monenlaisia tuotteita, mutta esim. pienten lasten tuotteita, astioita tai keräilyesineitä ei meidän pöydästä löytynyt, mitä jotkut kirpputoreilta juurikin hakevat. Omassa pöydässämme suosituimpia tuotteita olivat erilaiset harrastuksiin liittyvät tuotteet. Esim. käsityötarvikkeet, värikynät ja spraymaalit myytiin nopeasti. Hyvässä kunnossa olevat, tyylikkäät vaatteet myivät myös hyvin, etenkin kun niitä laitettiin paremmin näkyville. Vaatteiden hinnoittelussa otin huomioon vaatteen kunnon ja merkin. Kallein myymämme vaate oli miesten hyvät farkut, joille laitoimme hintaa 10 euroa. Naisten puserolle laitoin hintaa 2-7 euroa, merkistä ja kunnosta riippuen. Myös edullisia, 0,50 e maksavia elokuvia meni ja yllätyin, miten myös kaikkea pikkusälää meni kaupaksi, kuten koruja ja pussukoita. Näihin pieniin krääsätuotteisiin laitoin myös hyvin edullisen hinnan, esim. pussukkaan 0,50 e. 

Mitkä fiilikset kirpputorimyyjänä olosta jäi?

+ Kirpputoripöydän pitäminen ei ole monimutkaista: Hyvä fiilis jäi, ettei kirpputoripöydän pitäminen ollut monimutkaista ja opimme hyvin nopeasti, miten systeemi toimii.

+ Opettavainen kokemus: Mitkä tuotteet myy hyvin, mitkä huonosti? Miten tuotteet kannattaa pistää esille, mitä tulee ottaa huomioon? Miten hinnoitellaan, miten lappuja kiinnitetään? Kun aikaisemmin ei ole kirpputoripöytää koskaan itse pitänyt, kaikki oli uutta, mutta nopeasti ja helposti opeteltavissa.

+ Tavarasta eroon pääseminen: Onhan se mukavaa, että pääsee tavaroista eroon, mitä ei itse tarvitse. Ja mukavaa on myös, että siitä saa vielä edes vähän rahaa.

+ Tuotot: Ollessamme n. kuukauden myyjinä saimme tilityksessä n. 300 euroa. Keskimääräinen myynti kirpputorilla viikossa on n. 100 euroa, mutta kyllähän myynti aina vaihtelee riippuen minkälaista tavaraa on, minkä verran ja mihin hintaan.

- Tavaran siirtäminen toiseen pöytään: Se harmittaa, että kun asiakas ottaa jostain pöydästä tuotteen ja päättääkin, ettei ota tuotetta ja jättää sen ihan toiseen pöytään. Myyjä ihmettelee, mitä tuotteelle mahtaa olla tapahtunut? Onko tuote toisessa pöydässä vai ehkä varastettu ja palaako tuote koskaan? Olisi asiakkailta kohteliasta, jos tuotetta ei ota, että palauttaisi tuotteen oikealle paikalleen. 

- Varkaudet: Harmillista kyllä, myös varkauksia saattaa tapahtua. Tämän takia kannattaa arvokkaisiin tuotteisiin laittaa varashälytin tai laittaa tuote esim. vitriiniin. Itselläni oli myynnissä edullinen korvakorusetti, jossa oli useampi pari korvakoruja. Joku oli ottanut tästä setistä muutaman parin ja jättänyt lopun setistä pöydälle. Miten joku kehtaa varastaa jo valmiiksi edullisen tuotteen, joita myydään monissa kaupoissa? Kyseessä ei ollut itselleni iso menetys, mutta silti, varastaminen on aina väärin. 

Tutustu myös aikaisempiin blogijulkaisuihin:
Rovaniemen Kirpputori Vintikillä (Asiakkaana kirpputorilla)
Suosittelen: Rovaniemen kirpputorit & muuta secondhandiä (Yleiskatsaus Rovaniemen kirpputoreihin)

Kuulisin mielelläni mielipiteitä tästä blogijutusta! Oliko juttu selkeä, jäikö jotain puuttumaan? Palautteiden avulla haluan kehittyä kirjoittajana ja ottaa lukijoiden ajatuksia ja toiveita huomioon tulevissa jutuissani!

5 kommenttia:

  1. Kiva teksti. :) Olen itsekin miettinyt kirppispöytää, kun tuota ylimääräistä tavaraa alkaa kertyä varastoon eikä sitä jotenkin raaski roskiinkaan laittaa.
    Olisi ollut kiva kuulla vähän kokemuksia, millainen tavara oikein liikkui ja mikä ei. Miten hinnoittelit vaikka jotkin perus paidat? Paikallisia tai lähialueen ihmisiä varmaan olisi kiinnostanut myös tietää hieman lisää kirpputorista, kuten millaista tavaraa muut pöydät myyvät (eli oliko esim. paljon lastenvaatteita vai ihan vaan naisten vaatteita vai tosi sekalaista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Pitääkin lisätä. Kiitos tästä palautteesta! :)

      Poista
  2. Ai katos, on sulla blogissa aiemmin käsiteltykin noita asioita. Linkkejä vanhoihin postauksiin, jos et halua toistaa itteäs tällaisille ensikävijöille! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos postauksesta! Minä itse olen myös harkinnut, että täytyisi varmasti viedä vaatteita ja tavaroita myyntiin kirpputorille. Niitä on kertynyt paljon, ja ovat nyt vain nurkissa pyörimässä. En kuitenkin aiemmin ole sitä tehnyt, joten en ole aivan varma kuinka asioissa menetellään. Meilläkin on lähistöllä kirpputori ja kahvila. Voisinkin siellä käydä tekemässä kierroksen, ja samalla kysyä pöydän vuokraamisesta.

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)