sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Suosittelen: Lahjapuoti Tiinuska, Rovaniemi

Lahjapuoti Tiinuska on yksi suosikkikaupoistani Rovaniemellä. Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on lahjapuoti, mutta kauppaa voisi hyvin kutsua myös matkamuisto- ja sisustuskaupaksi. Tuotteita löytyy niin lahjaksi, tuliaisiksi, matkamuistoksi kuin ihan oman kodinkin sisustukseen. Tykkään kaupasta juuri siksi, että tuotevalikoimaa on paljon. On tuotteita lapsille, turisteille, saunojille, sisustajille ja ajankohtaisiin juhliin (tätä tekstiä kirjoittaessani jouluun) useilta eri valmistajilta. Valikoimassa on myös tietysti paljon erilaisia kortteja. Viimeksi kun kyseisessä kaupassa kävin, ihastuin vanhanaikaisiin joulukoristeisiin. Kauppa sijaitsee Sampokeskuksessa, osoitteessa Rovakatu 28Katso kartta, aukioloajat ja muut yhteystiedot tästä.

 Matkamuistoissa näkyy mm. porot.

 Enkeleiden ystäville on joulun alla vaikka mitä kauniita koristeita.

 Rakastuin näihin joulukuusenkoristeisiin.

 Lapsillekin löytyy vaikka mitä suloista.

 Erilaisia nauhoja löytyy pieni, mutta kiva valikoima.

 Erilaiset nupit sopivat hyvin mm. vanhan lipaston uudistamiseen.

 Saunatuotteita.

Tutustu Lahjapuoti Tiinuskan nettisivuihin tästä, sekä Facebook-sivuihin tästä.

Tiedätkö jonkun kivan paikan Rovaniemellä tai lähialueella, jota suosittelet tai josta haluaisit blogijutun? Vinkkejä otetaan vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)