torstai 26. helmikuuta 2015

Vierailulla ChillHousessa


ChillHouse on nuorille järjestettävä talvilomafestari. Tapahtuma järjestetään joka vuosi Tampereella monitoimitalo 13:sta ja sen järjestää Tampereen kaupungin nuorisopalvelut sekä yhteistyökumppanit. Tapahtuma on ikärajaton jota ainakin itse pidän tärkeänä ja hyvänä juttuna. Itse 25-vuotiaana olin varmaan vierailijoista siitä vanhimmasta päästä, ehkä? Suurinosa vieraista kuitenkin on varmasti siinä 13-20 vuoden välillä, lukuun ottamatta perjantaina järjestettävää  JunnuChillHousea, joka on suunnattu 9-13 vuotiaille. Tapahtumassa on todella monenlaista toimintaa: musiikkia, esiintyjiä, disco, pelejä, kädentaitoja, kasvomaalausta, kuvausta, toimintapisteitä, yleistä chillailua… Eikä siinä vielä läheskään kaikki. :)
 
Itse olen vieraillut monitoimitalolla lähinnä kädentaitokerroksessa ja sinne suuntasin myös nyt ensimmäisenä. Itse kävin tapahtumassa keskiviikkona. Ensin tein valokuvakehykset, joita sai kukin vierailija tehdä yhdet. Oli hankala valita, minkälaiset kehykset tekisi. Laittaisiko kukkia, kierrätysmateriaaleja, simpukoita…? Päädyin kuitenkin mustaan kehykseen, johon liimasin nättejä vaaleansinisiä koristeita. Kehyksistä tuli tosi kivat, ja oli tosi simppeli tuunata.

Kehysten jälkeen tein ”örkin”. Olin jo aikaisemmin kokeillut örkkien tekoja kotona mutta halusin tehdä monitoimitalollakin yhden. Halusin välttämättä örkistä vaaleansinisen, ja värittäminen tusseilla tuntui hankalalta, koska tussit kuluisivat nopeasti eikä väriä välttämättä riittäisi. Örkkejä tehtiin siis pallomeren palloista ja niitä sai tehdä niin monta kun halusi ja tuunata mieleisekseen. Itse huomasin vaaleansinistä kreppipaperia ja rupesin päällystään palloa kreppipaperinpalasilla. Lopuksi liimasin rusetin, silmät ja piirsin tussilla suun. Örkistä tuli söpö. :)


Kädentaitokerros sijaitsee kolmannessa kerroksessa ja askartelujen jälkeen päätin kierrellä mitä muuta kerroksesta löytyy. Työtilassa, missä normaalisti tehdään savitöitä, oli tapahtuman aikana hetken hiekkataidetta sekä valokuvauspiste. Valokuvauspiste oli siitä tosi hauska, että kuvan sai heti mukaan, vaikka juuri niihin hetki sitten tehtyihin kehyksiin! Itse en ole ihminen joka kameran edessä viihtyy, mutta tekemäni örkki puolestaan oli hyvinkin kuvauksellinen! Samassa kerroksessa oli myös kasvomaalausta ja sanataidekioski nakki, mutta ne ei niin itseäni kiinnostanut. Ompelupuolelta puolestaan löytyi cosplay juttuja ja mahdollisuus tehdä söpöt kissankorvat.

 
Sitten siirryinkin neljänteen kerrokseen, missä en ollut ennen käynyt. Olin katsonut netistä ennen tapahtumaa ketä kaikkia on toimintapisteillä ja sieltähän löytyi sekä tuttuja että sitten uusiakin juttuja mitkä herätti mielenkiinnon. Itselleni esim. YAD (Youth Against Drugs ry) on hyvinkin tuttu, koska olen mukana yhdistuksen streetteamissä. Streetteamissä jaetaan tietoa kyseisestä järjestöstä erilaisin tehtävin, ja kun tehtäviä on tehnyt riittävästi, siitä palkitaan. Lisää tietoa löydät esim. YAD:in streetteamin nettisivuilta.


Kiinnostavaa oli myös Punaisen Ristin pisteet sekä Tyttöjen Talon ja Tyttöjen Tuvan piste, jossa oli mahdollisuus tehdä ja saada tsemppikortteja, sekä lakata ja koristella kynnet. Toimintapisteillä oli todella vähän ihmisiä silloin kun itse kävin, mutta oli mukava kierrellä rauhassa ja jutella ihmisten kanssa. Tykkäsin kovasti että oltiin saatu näin monta ja erilaista pistettä ja että pisteillä oli jotain kivaa tekemistä, esitteitä, kilpailuja ym. mukavaa. Toivottavasti samat järjestöt olisi mukana tulevinakin vuosina ja että mukaan tulisi myös lisää!


Lähtiessäni paikalta jätin lopuksi vielä terveiset seinällä olevalle paperille ja vastasin kyselyyn, josta sai kiitoksena joko heijastimen, huulirasvan tai pastillirasian. Päädyin heijastimeen. Alhaalla kuva myös SETA:n yhdenvertaisuuden puusta, johon sai lisätä halutessaan lapun, jossa on asia mistä huolimatta haluaisi tulla tykätyksi. Itse lisäsin lapun jossa luki "omalaatuinen".


Tarkotushan oli vierailla tapahtumassa vaan hetki mutta hupsista kun aika venähti. Onneksi talvilomalla on aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)