Taas on yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista takana, nimittäin Euroviisut. On ollut tosi upeaa, että tapahtumia on taas pystytty järjestämään, kun tilanne koronan suhteen on parempi. Kisat järjestettiin tänä vuonna Italian Torinossa ja viisut juonsivat Laura Pausini, Alessandro Cattelan ja Mika. Itsestä tuntui, että juontajat olivat tänä vuonna erityisen isossa rooleissa, sillä juontajista kukin sai oman esityksensä. Finaalissa tuttuun tapaan edellisen vuoden voittaja esiintyi (Måneskin), mutta outoa oli, ettei itse edellisen vuoden voittokappaletta kuultu. Mitä puolestaan lavaan tulee, useammalla artistilla meni varmaan suunnitelmat uusiksi lavalla olleen "auringonlaskun/nousun" takia, koska tämä kyseinen aurinko peitti ison osan taustascreenistä. Toivottavasti tulevissa Euroviisuissa lava suunnitellaan paremmin. Vesiputouksesta lavan reunassa kuitenkin tykkäsin!
Itse katsoin tuttuun tapaan sekä kummatkin semifinaalit, että itse finaalin. Haluan joka vuosi nähdä kaikki mahdolliset esitykset, koska aina monia hyviä esityksiä jää myös finaalin ulkopuolelle ja sitten jotkut, mitkä ei itseä niin miellytä, saavatkin yllättäen finaalipaikan. Tänä vuonna ensimmäisestä semifinaalista putosi mm. Kroatia, Tanska ja Itävalta, jotka olisin itse laittanut finaaliin. Toisesta puolestaan olisin laittanut jatkoon Irlannin ja Pohjois-Makedonian. Jotta nämä viisi esitystä olisi saatu finaaliin, olisin finaalista ottanut pois Sveitsin, Islannin, Liettuan, Belgian ja Romanian. Mutta makuja on monia, se on selvää. Pääasia kuitenkin on, että ne omasta mielestäni parhaimmat pääsivät finaaliin ja pärjäsivät hyvin!
Alla omat suosikkini finaalista:
12 p - Ukraina. Ukrainan saamat pisteet on herättänyt monissa ajatuksia, onko ansainnut voiton biisillään vai saamallaan sympatialla. Omat pisteeni menee biisille, mutta uskon, että monet on antanut pisteitä ihan sympatiastakin. Tykkään etenkin biisin kertosäkeestä ja huilusta ja mielestäni on kaunis ajatus laulaa äideistä/äideille. Räppäri ja tanssijat puolestaan on mielenkiintoinen lisä. Kutsun räppäriä Ukrainan Ville-Galleksi.
10 p - Ruotsi. Hyvä, perusvahva Ruotsi-pop. Muistuttaa jotakin, mutta en keksi mitä. Tykkään biisistä ja esityksestä, vaikka aika simppeleitä ovatkin. Veikkasin Ruotsille top-5 paikkaa ja sinnehän se Ruotsi päätyikin! Iso-Britannian olisin kuitenkin laittanut paljon alaspäin, jolloin Ruotsi olisi ollut noussut sijalta neljä kolmanneksi.
8 p - Alankomaat. Alankomaiden biisi on sellanen, että toiset tykkää "uu uusta" ja "aa aasta", toiset ei. Itse tykkään! Nätti biisi. Mutta tässä kohtaa voisin sanoa, että en osannut valita, kenet pistäisin millekin kohtaa pisteissä 1-8, koska mikään näistä ei ollu mitenkään selkeästi parempi tai huonompi. Kahdeksalla pisteellä voisi olla hyvin siis joku muukin.
Tsekki
Portugali
Azerbaijan
Kreikka
Moldova
Australia
Puola
Jos Suomelle olisi saanut antaa pisteitä, olisin antanut ehkä jonkin verran, mutta en korkeita pisteitä. Suomella meni muuten tosi hyvin, mutta live laulussa olisi ollut parannettavaa.
Menikö voitto oikeaan osoitteeseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)