Syvällisiä pohdintoja kipeenä ollessa (päänsärky, migreeni, yksinäisyys, vähävaraisuus)

Päänsärky on varmasti hyvin monelle tuttua. Joillain se on "pientä jomotusta" silloin tällöin ja joillain se voi olla monen päivän kova migreeni, joka tarvitsee lääkärikäynnin. Itselläni pää on kipeä ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Harvemmin se ilmoittaa edes, että on tulossa, joskus se alkaa heti aamulla kun herää. Siinä sitten menee useampi tunti, kun ottaa särkylääkettä, laittaa kylmän käärön otsalle ja lepää mahdollisimman pimeässä. Siinä useamman tunnin aikana ehtii miettiä vaikka mitä syvällisiä.

Kuva: Pixabay.

Ensimmäinen ajatus tietenkin on, että voi ei, ei nyt millään jaksaisi. Mutta minkäs teet, pakko jaksaa. Onneksi se kuitenkin aina jossain kohtaa ohi menee. Kun särkylääke on otettu ja makaan pimeässä kylmäkäärö otsalla rupeen miettimään asioita aina aivoista yksinäisyyteen. 

Varmaan kaikki, joilla päänsärky on ollut, miettii että mistä se johtuu? Joskus sain sellaisia oireita, joita pelästyin: lukeminen muuttui hankalaksi, päätä koski, huulessa oli tunnottomuutta... Monesti olen lukenut aivoverenkierron häiriöistä, kuten kasvojen toisen puolen puutumisesta ja mietin että voiko huulen alueen puutuminen liittyä tähän? No soitin silloin sairaalalle ja kerroin oireistani ja kävimme tarkastamassa tilanteen. Lääkäri kertoi, että kyseessä on migreeni ja se on todennäköisesti toisen sairauden lääkityksellä pysynyt hallinnassa. En oikein vieläkään ymmärrä, mitä migreeni on ja mistä se johtuu. Tiedän lähipiirissäni ihmisiä, joilla se on oikeasti usein ja kotihoito ei aina riitä - ilmeisesti migreeniäkin on monenlaista? Sitä miettii, että voisiko tehdä jotain toisin, että päänsärkyä ei tulisi? Tai voisiko päänsärkyä helpottaa paremmin? Ja tosiaan mistä päänsärky yleensäkkään johtuu? Mitä päässä silloin tapahtuu?

Kun sitten lähden miettimään ihmisiä, joilla on vaikka juuri migreeniä usein ja pahempana, iskee valtava myötätunto näitä ihmisiä kohtaan. Millaista tuskaa he joutuvat kestään ja miten se ei ole reilua, että toiset joutuu sellaista kärsimään. Ja siis kaikki sairaudet, missä joutuu kokeen kipua tai muuta pahaa oloa. Miten onnekas oikeastaan on, että on näinkin terve. 

Onnekas on myös siinä mielessä, ettei ole täysin yksin. Myötätunto iskee myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka on oikeasti ihan yksin. Jos iskee joku sairaus ja ei pystyisi menemään esim. kauppaan tai apteekkiin, kuka heitä auttaisi? Tai jos olisi tarve päästä terveyskeskukseen, yleisiä kulkuneuvoja kulkisi huonosti ja rahaa ei olisi taksiin? Lähin apteekki meiltä on n. kilometrin päässä. Sehän on matkana todella lyhyt, mutta jos oikeasti olisi vaikka kuumeessa tai mahataudissa, ei siltikään houkuttelisi lähteä silloin ulos. Jotenkin tuntuu älyttömältä ajatella, että paljonkohan tällasia tilanteita on, että apteekki olisi lähellä, mutta on liian sairas mennäkseen ulos ja kukaan ei auta? Ja sitten paljonko näitä oikeesti tosi yksinäisiä Suomessa on?

Ja entä sitten vähävaraisuus sairastaessa? Sitä saattaa punnita, meneekö lääkäriin vai eikö, koska se maksaa. Mihin saakka vähävaraiset saattaa odottaa olon helpottumista, ennen kun on niin huonossa kunnossa, että on pakko mennä lääkäriin? Tai vaikka ei olisi asiaa lääkäriin, mutta esim. joku apteekin tuote voisi helpottaa oloa - malttaako vähävarainen ostaa helpotusta oloonsa? 

Tuossakin olisi sellaisia asioita mitä pitäisi mielestäni kehittää. Miten saataisiin tarjottua yksinäisille apua ja miten auttaa vähävaraisia?

Tälläisiä ajatuksia pohdin usein kipeänä ollessa.