torstai 26. heinäkuuta 2018

Tunnelmia kesälomalta 2018 osa 3: kotolaisena Nokialla

Lauantaina 7.7. matkustin junalla Rovaniemeltä kohti Tamperetta ja lapsuudenkotiani Nokialla. Vietin viikon Nokialla ihan vanhempieni ja kissojen kanssa, kunnes vanhempani lähtivät lomareissulle ja olimme miesystäväni kanssa viikon kotolaisina. Oli mukavaa vaihtelua asua hetki omakotitalossa. Yhdessä miesystäväni kanssa teimme perus kotihommia, hoidimme puutarhaa ja tietysti huolehdimme kissoista. Vanhemmat saivat lähteä reissullensa hyvillä mielin, kun talo ei ole tyhjillään, kasvit kukoistaa ja kissat voivat hyvin. 

Kotolaisena olossa on aina myös se mukavaa, että pääsee käymään paikoissa, josta ihan Rovaniemeltä saakka ei tule muuten lähdettyä. Kävimme mm. Pirkkalassa hakemassa autoon cd-soittimen, Tampereella syömässä ja Turussa Turun linnassa. Kävimme myös useita kertoja uimassa yhdellä ihanalla rannalla, jonka pidän salaisuutena. :) Yhtenä iltana kävimme uimassa sateella ja se oli yllättävän ihanaa. Vesi oli lämmintä ja väkeä ei ollut yhtään. Silloin tunsi olevansa onnellinen.

 Vanhempieni talossa on mukava olla helteilläkin, kiitos ilmalämpöpumppujen. 
Myös kissat (Arska ja Iines) tuntuvat arvostavan.

 Yksi kivoista asioista Etelä-Suomessa on HitMix-radiokanavan kuuluvuus.
Yksi huonoista asioista koko maassa puolestaan on pitkään jatkuneet älyttömät helteet!

 Vanhempieni puutarhassa on monenlaisia kauniita yksityiskohtia.

 Kävimme perjantaina 20.7. Turun linnassa. Vaikka helteet ei silloin ihan huippulukemissa olleetkaan, ilma oli kostea ja linnassa oli todella hikistä liikkua. Olen käynyt Turun linnassa useamman kerran ja aina se on yhtä upea paikka, suosittelen lämpimästi! Nähtävää ja historiaa on paljon.

Lauantaina 21.7. kävimme Mannamäen näkötornilla. Upeat näkymät!

Sunnuntaina 22.7. matka jatkui kohti kotia Rovaniemelle. Olimme vasta myöhään kotona, koska emme halunneet millään luovuttaa yhdellä hieman haastavalla geokätköllä. Välillä aurinko paistoi, välillä satoi. Kyllä 700 km aina yhtä tuntuva ajomatka on. Kesälomatunnelmat 2018 päättyvät heinäkuun lopussa, joten vielä on tulossa yksi juttu ihan täältä Rovaniemeltä. Sitten joillakin läheisilläni alkaakin työt ja koulut ja arki koittaa. Mutta nautitaan nyt kesästä vielä, vaikka helteiden takia vaikeaa onkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)