keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Katsaus Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka -kirjaan

Geokätköilystä on tullut pikkuhiljaa itselleni rakas harrastus. Innostukseni kätköilyyn alkoi tavatessani miesystäväni reilu pari vuotta sitten ja siitä lähtien purkkeja onkin löytynyt jo päälle 400. Olen tosi iloinen siitä, että on sellainen harrastus, joka kumpaakin innostaa ja mitä voi yhdessä harrastaa. Kun kätköily alkoi tulla itselleni tutuksi, kiinnittyi huomioni myös kirjoihin, joissa kätköillään. Olen aikaisemmin lukenut Johanna Hulkon Geoetsivät kirjoja pari kappaletta ja tänä vuonna huomioni kiinnittyi Kariston kirjaesitteessä sarjan uuteen spesiaalikirjaan. Miten kirja eroaisi aikaisemmista Geoetsivät-kirjoista? Löytäisikö tämän kirjan myötä ehkä aikuinenkin jotain uutta harrastukseensa?

 
Mitä kirja sisältää?

Toisin kuin aikaisemmat sarjan kirjat, Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka -kirja sisältää 8 lyhyttä tarinaa, joissa jokaisessa on jonkinlainen mysteeri. Mysteerillä ei tarkoiteta mysteerikätköä, niin kuin joku voisi luulla, vaan jokaisessa tarinassa tapahtuu jotakin mystistä, johon tulisi löytää ratkaisu. Kirjassa on ensin kaikki 8 tarinaa ja vasta kirjan lopussa on ratkaisut mysteereihin. Kirjaa voi siis lukea monella tavalla, joko ensin kaikki tarinat ja sitten kaikki ratkaisut, tai niin kuin itse tein, luin heti tarinan jälkeen ratkaisun. Kirja toimii myös omanlaisenaan matkaoppaana, sillä kirjan tarinoissa reissataan pitkin Suomea aina Bengtskärin majakkasaarelta Inarin Siidaan. Jokaisen tarinan jälkeen Geoetsivien vierailupaikoista on tehty pieni tietopaketti, jossa kerrotaan mm. missä paikka sijaitsee, minkälaista tekemistä kyseisessä paikassa on, minkälaisia palveluita on tarjolla ja tietenkin mikä mahtaa olla kätkötilanne? Aikaisempien kirjojen tavoin myös tässä kirjassa on kiva kuvitus, mutta toisin kuin muissa Geoetsivät-kirjoissa, tässä spesiaalissa on värit!

 Kirjassa on kiva värikuvitus.

Yleinen arvio kirjasta:
Vaikka Geoetsivät-kirjat ovatkin lapsille suunnaattuja, on niitä kiva näin aikuisenakin lukea! Itselleni tuli ainakin kirjaa lukiessa monta ideaa, että hei, tuollahan voisi käydä kätköilemässä! Kirjaa lukiessa opin myös geokätköilystä uusia asioita, mitkä ei ole aikaisemmin käynyt edes mielessänikään, esim. minkälaisia huijareita kätköillessä saattaa kohdata tai minkälaisia kätköjä ylipäätään on olemassa. Jos kirja innostaa näin aikuista, miksi se ei voisi innostaa lastakin? Ja mielestäni olisi hienoa, jos lapsi innostuisi tällaisesta harrastuksesta. Monesti olen huomannut, että kätköillessä tulee käytyä usein paikoissa, missä ei tavallisesti kävisi ja saa hyvin liikuntaa ja raitista ilmaa. Mikäli kauemmaksi lähtee, jää geokätköilyreissuista usein hyviä muistoja. Suosittelen siis kyseistä harrastusta! Parastahan on, että kätköilyä voi harrastaa missä haluaa, milloin haluaa, millä porukalla haluaa. Suosittelen myös tätä kirjaa. Kohderyhmäksi arvioisin alakouluikäiset lapset, sillä sen ikäisiä myös kirjan päähenkilöt ovat. Teksti on isoa, rivivälit ovat reilut ja myös kuvia löytyy. Tarinoiden pituus vaihtelee, mutta mikään ei mahdottoman pitkä ole. Mikäli lukijaa kiinnostaa, miten esim. Geoetsivät sai alkunsa ja tarkemmin kuka on kukin, kannattaa lukea sarjan ensimmäinen kirja Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. Kirjaa saa myös sähkö- ja äänikirjana. Arvosanani Geoetsivät ja kadonnut muinauspurkka -kirjalle 3/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 6/2017
ISBN:
978-951-23-6342-1
Kirjastoluokka: L84.2
Koko: 178 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Karisto
Kirjoittanut: Johanna Hulkko
Kuvittanut: Jari Paananen

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin tästä.


Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma

Karisto

Sopii Helmet-lukuhaasteen (esimerkiksi) kohtiin:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
22. Kuvitettu kirja
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
41. Kirjan kannessa on eläin
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

1 kommentti:

  1. Kiva kuulla, että harrastat geokätköilyä. Parisuhteessa olisi kiva, jos on yhteinen harrastus.

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)