torstai 11. kesäkuuta 2015

Tietokirjastipendi & ajatuksia stipendeistä


Mielipiteeni erilaisista stipendeistä jakautuu aikalailla kahtia. Toisenlaisia stipendejä ymmärrän, toisenlaisia en. Kun olin ala-asteikäinen, koulussa jaettiin joka vuosi, joka luokalle, tytölle ja pojalle, ”paras kaveri” stipendit. Tietysti ne kaikista suosituimmat oppilaat sai ne aina. Koskaan ei esim. hyvästä käytöksestä saanut mitään stipendiä. Kuudennella luokalla jaettiin vielä mitä ihmeellisimpiä stipendejä, kuten ”paras liikunnassa”. Mutta sitten taas paras oppilas vaikkapa kädentaidoissa ei saanut stipendiä? Ja ylipäätään, miksi täytyy olla paras? Eikö stipendejä pitäisi jakaa innostuneille, motivoituneille ja ahkerille oppilaille, vaikka ei ihan paras olisikaan? Peruskoulusta jäi stipendien osalta siis hyvin pettynyt fiilis, ja vielä nykypäivänäkin harmittaa muiden ihmisten puolesta, kun monet, jotka ansaitsisi stipendin ei sellaista saa.
 
Päätin peruskoulun vuonna 2006 ja vuoteen 2014 asti tein milloin mitäkin. 2014 aloitin kodinhuoltajaopinnot ammattikoulussa. Kun on kasvanut aikuiseksi, ajattelee opintojakin ihan eritavalla ja on oikeasti motivoitunut ja innoissaan siitä mitä tekee. Itselläni on nyt siis ensimmäinen lukuvuosi takana. Opintojen sisältö on lähinnä siivoamista ja keittiötöitä, mutta kun on ammatillinen perustutkinto kyseessä, on opinnoissa myös ammattitaitoa täydentäviä tutkinnonosia, kuten äidinkieli, englanti ja ruotsi. Olen tykännyt kyllä jokaisesta aineesta todella paljon. Opiskelu on ihan erilaista kuin peruskoulussa ja koulussamme on hyvä ryhmähenki, sekä hyvät opettajat ja ohjaajat.

Joskus koulussa rupesin miettimään, että millaisiakohan stipendejä ammattikoululaisen olisi mahdollisuus saada? Rupesin tutkimaan aihetta Googlesta ja stipendejähän on hyvin monenlaisia, mutta yksi herätti oman mielenkiintoni: tietokirjastipendi. Tietokirjallisuus on todella laaja käsite, ja kun rupesin oikein miettimään asiaa, niin herran jestas, paljonko tietokirjallisuutta olen lukenutkaan ja käytän jatkuvasti. Suurin mielenkiintoni on erilaiset kädentaitokirjat, mutta mielenkiintoista luettavaa on myös esim. matkailu, lemmikit, ruuanlaitto, terveys, psykologia… Onhan näitä. Vihjasin asiasta opettajalleni ja opettaja oli todella kannustavainen, kuten aina. Kiitokset tälle huippuopettajalle avusta!


Ja niin siinä sitten kävi, että sain kuin sainkin tämän 100 euron arvoisen tietokirjastipendin! Menin onnesta kyllä täysin sekaisin. Oikeasti, 100 euroa! Ja oikeasti, monien hakijoiden joukosta olin yksi niistä onnekkaista, joka stipendin saa! Haluan kiittää isosti Suomen tietokirjailijat ry:tä sekä Lauri Jäntin säätiötä, joka mahdollistaa nämä stipendit. Kiitos!

Luetko itse paljon tietokirjoja, tai onko joku tuttavasi kova tietokirjojen suurkuluttaja? Tietokirjastipendejä jaetaan taas ensivuonna peruskoulun päättöluokan opiskelijoille sekä toisen asteen opiskelijoille. Haku alkaa maaliskuussa 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)