Vuonna 2026 Euroviisut järjestettiin Itävallan pääkaupungissa Wienissä. Edelliset viisut Sveitsin Baselissa voitti laulaja JJ kappaleella "Wasted Love", joka jakoi paljon mielipiteitä myös omassakin lähipiirissä. Omasta mielestäni voittaja oli täysin oikea ja vaikka Itävallan edellisestä voitosta ei ole mahdottoman paljon aikaa, oli kiva saada viisut taas Itävaltaan. Aikaisemmin Itävalta on isännöinyt viisuja vuosina 1967 ja 2015. Tänä vuonna oli kyseessä myös Euroviisujen juhlavuosi, sillä kyseessä oli 70. Euroviisut.
Tämän vuoden Euroviisuthan herätti paljon keskustelua jo hyvissä ajoin ennen itse tapahtumaa. Tapahtumaa boikotoi Israelin osallistumisen takia peräti 5 maata: Alankomaat, Irlanti, Islanti, Slovenia ja isona rahoittajamaanakin tunnettu Espanja. Oli todella iso harmi, että niinkin moni maa jäi pois, mutta toisaalta ymmärrän heidän kannanoton. Toisaalta 3 maata teki paluun: Bulgaria, Moldova ja Romania. Ja huh huh millaisen paluun nämä kaikki kolme maata tekikään: Bulgaria voitti, Romania kolmas ja Moldova kahdeksas. Kaikkiaan maita kilpaili 35. Miten hienoa olisikaan ollut, jos maita olisi ollut peräti 40! Vaikka useampi maa boikotoi kilpailua, Israel oli yhä kilpailussa mukana ja tuli peräti toiseksi, vaikka omasta mielestä kappale ei edes niin ihmeellinen ollut. Kun tuloksia julkistettiin ja kisa oli enään Bulgarian ja Israelin välinen, rehellisesti sydämeni hakkasi kovaa jännityksestä. Mitä tapahtuisi, jos Israel voittaisi? Miten yleisö reagoisi, alkaisiko mielenilmaukset, osallistuisiko seuraaviin viisuihin enää kukaan? Onneksi Bulgaria kuitenkin voitti ja reilusti - sekä yleisön, että raatien pisteillä.
Euroviisut oli ollut tänä vuonna isosti myös esillä siksi, että Suomi oli todella vahva voittajasuosikki Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin-biisillä. Olin niin iloinen sekä Lindan, että Peten puolesta sekä semifinaalin, että finaalin jälkeen. Kummatkin esityksen meni niin hyvin! Rehellisesti olisin toivonut itse jotain lisää, esim. liekkitehosteita, mitä muilla artisteilla näkyi. Tuntuu vaan, että Suomella ei koskaan ole mihinkään erikoistehosteisin varaa ja ehkä tässä voisi olla kehityskeskustelun paikka: mitä näyttävää lavalle voisi kehittää kohtuullisella budjetilla? Kun oli Suomen vuoro saada yleisöpisteet, olin rehellisesti hämmentynyt että pettynyt. Odotin enemmän. Mutta en jaksanut jäädä surkuttelemaan sitä, koska kilpailu meni niin jännittäväksi. Kuka oikein sitten voittaa? Monta hyvää vaihtoehtoa jäi jäljelle. Australia? Romania? No, ei Bulgaria huono voittaja ollut ja mahtavaa, että maa sai ensimmäisen Euroviisuvoittonsa!
Lopuksi haluan sanoa, että jos et vielä katso semifinaaleita, katso finaalin lisäksi myös ne jatkossa. Semifinaaleissa putosi usea hyvä esitys, mitkä olisi niin ansainnut paikkansa finaalissa ja lisäksi myös semifinaaleissa on todella hienoa oheisohjelmaa.
Entäpä sitten omat pisteeni?
Pisteet on annettu tavallisen fanin roolissa. Jos antaisin pisteet raatilaisen silmin, lista olisi erilainen.
Ja koska Suomea ei voi Suomesta äänestää, ei Suomea myöskään listalta löydy.
10 p - Tanska. Kappalehan on siitä mielenkiintoinen, ettei ole mitään hajua, mitä siinä lauletaan, mutta se kuulostaa silti hyvältä. Tykkään siitä, että Euroviisuissa pärjää nykyään hyvin myös muillakin kielillä kuin englannilla. Simppeli, mutta toimiva esitys.
8 p - Ruotsi. My Systemiä on muuten kuunneltu kesän aikana paljon! Jopa mieheni tykkää tästä ja sanoo kappaletta yhdeksi kaikkien aikojen Euroviisu suosikikseen. Olin ja olen edelleen hämmentynyt siitä, miten vähän pisteitä Ruotsi sai. Raati ei koskaan ole ymmärtäny dance-musiikkia, mutta yllätyin ettei yleisöpisteitäkään tullut enempää. Toivon niin paljon, että FELICIA ei anna viisutuloksen masentaa, vaan jatkaa vielä pitkään musiikin tekemistä. Toivottavasti FELICIA nähtäisiin Suomessakin keikkailemassa, vaikka Suomen raati ei yhtään pisteitä antanutkaan - yleisöltä kuitenkin 6 pistettä!
Loput pisteeni:
7 p - Australia
6 p - Ukraina
5 p - Kroatia
4 p - Kreikka
3 p - Bulgaria
2 p - Ranska
1 p - Moldova
Seuraavia viisuja odottaen!
Ja hei, tänä vuonnahan järjestetään myös ensimmäiset Aasian Euroviisut!
Meinasitko seurata?
Videot: @EurovisionSongContest / Youtube.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)