sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Tunnelmia kesältä 2019 osa 2: kotona Rovaniemellä - kesäkuu

Etelä-Suomen reissun jälkeen palasin kotiin ma 3.6. Rovaniemelle äitini ja siskon tyttöni kanssa, kun miesystäväni jatkoi omaa reissuaan kohti Vantaata. Junamatkan ja tavaroiden kotiin viemisen jälkeen lähdimme miesystäväni veljen kanssa hakemaan Laku-kissaa hoidosta. Vaikka oli raskasta nähdä Laku hoitolassa peloissaan ja automatka ei tuntunut Lakulle mukavalta, oli ihana kuitenkin saada Laku kotiin. Laku rupesi heti tutkimaan paikkoja ja oli varmaan hämmästynyt siitä, että tultiinkin tuttuun paikkaan. Todella vaikea sanoa, kuinka paljon Lakua on siirrelty paikasta toiseen ja kuinka stressaavaa se on ollut ennen kuin Laku muutti meille. Seuraavan kerran, kun lähdemme mieheni kanssa yhdessä jollekin pidemmälle reissulle, koitamme saada Lakulle hoitajan kotiin. 

 Etelärinne kesäkuun alussa.

Kun Lakun hakemisesta oli selvitty, oli äitini ja siskon tyttö tehneet sillä välin tortilloja ja käyneet kaupassa. Oli niin ihana tulla kotiin syömään pitkän junamatkan ja Lakun hakemisen jälkeen. Äitini ja siskon tyttö viihtyvät Rovaniemellä ja heitä on kiva kutsua välillä kylään. Kävimme muutaman päivän aikana mm. American Dinerissä syömässä, ostoksilla, katsoimme telkkaria, teimme ruokaa... Rentoa, mutta kivaa yhdessä oloa!

Puu- ja nahkakorukurssilla tekemiäni töitä.

Äitini ja siskon tyttö olivat vieraanani kuitenkin vain muutaman päivän. Heidän lähtiessään takaisin kohti etelää olin pari viikkoa ihan vain Lakun kanssa. Toisaalta on kiva olla välillä omassa rauhassaan, mutta kun pari viikkoakin on yksin niin huomaa, miten muista ihmisistä on iso apu. Yksin ollessani katselin leffoja, luin, kirjoitin blogijuttuja, tein kotitöitä, kävin kaupungilla... Mitä nyt yleensä tykkään tehdäkin. Kesäkuun puolivälissä kävin Rovaniemen nuorisopalveluiden järjestämällä puu- ja nahkakorukurssilla, jossa oli yllättävän kivaa! Tein kokeiluja mm. makrameelangasta, nahkanauhasta ja nahkapaperista. Innostuin etenkin makrameejutuista, vaikka se ei kurssin varsinaiseen teemaan kuulunutkaan.

Eläinsuojeluyhdistyksen infopisteellä oli monenlaisia esitteitä ja pieni määrä kannatustuotteita.

Mieheni palasi kotiin ja oli ihana päästä tekemään taas kaikkea yhdessä. Ma 24.6. vietettiin Yötön Yö Kaupunkifestivaalia ja olimme hetken Rovaniemen Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen infopisteellä Match Show:ssa Kauppatorilla. Jäimme hetkeksi vielä katselemaan Match Show:ta ja myöhemmin illalla pentuparaatia, josta K-Supermarket Rinteenkulma lahjoitti 2 euroa eläinsuojeluyhdistykselle per osallistuva koira. Osallistuvia koiria oli yllättävän paljon: 68 koiraa, joka toi siis eläinsuojeluyhdistykselle 136 euroa. Tästä tuli hyvä mieli! Pienikin summa eläinsuojeluyhdistykselle on tärkeä! Rovaniemen seudun eläinsuojeluyhdistys on nyt saanut myös rahankeräysluvan, mikä mahdollistaa rahalahjoitusten antamisen toiminnan hyväksi. Lue lisää täältä.

 Koivusaari on ihana paikka pikku kävelylle.

Kesäkuun lopussa innostuimme liikkumaan luonnossa. Kävimme Koivusaaressa kävelyllä, laavulla ja ostimme Tokmannilta onget ja matoja. En edes muista koska olisin edellisen kerran ollut ongella, mutta nyt se ainakin oli yllättävän kivaa! Kävimme ongella lähellä  Valajaskoskea (huom: lähettyvillä, emme ihan voimalaitoksella) ja saimmekin muutamia pikkukaloja, mutta ne olivat niin pieniä että päästimme ne takaisin Kemijokeen kasvamaan. Innostuin onkimisesta niin, että olenkin miettinyt ihan virvelin ja kalastusluvan hankkimista.

 
Porot Ounaskosken uimarannalla.

Onkireissun jälkeen kävimme vielä kurkkaamassa, olisiko Ounaskosken uimarannassa poroja. Olin pitkän halunnut ikuistaa porot uimarannalla ja nyt vihdoin onni potkasi ja sain monta hyvää kuvaa poroista. Uteliaisuudesta olemme käyneet nyt uimarannalla useammin ja monena päivänä porot siellä viihtyivätkin. Lisäksi olemme nähneet poroja Ounasrinteellä. Vaikka olenkin useamman vuoden jo Lapissa asunut, ei poroista ole tullut vielä niin arkipäiväinen asia, ettenkö pysähtyisi niitä ihailemaan. 

Tästä olikin hyvä jatkaa heinäkuuhun!

1 kommentti:

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)