maanantai 17. syyskuuta 2018

Hassun hauskat haalarimerkit - ei ainoastaan haalareihin!

Kun puhutaan haalarimerkeistä, joillekin saattaa tulla mielikuva, että okei, ne on "vain" haalareihin. Haalarimerkkiä voisi yhtä hyvin kutsua silitys-, ompelu- tai kangasmerkiksi. Olen pitkään ihmetellyt, minkä takia näitä merkkejä ei näe enempää myynnissä ja minkä takia ihmiset ei niitä käytä? Joskus aikoinaan tuunasin takkini ja housuni merkeillä (juttuun tästä) - yksiväriseen vaatteeseen tuli heti täysin omanlainen, kiva, uniikki ilme! Vuonna 2012 käytin kangasmerkkiä myös pienessä virkkaustyössä (juttuun tästä). Mielestäni merkki toimii myös virkatulla pinnalla hyvin. Ehkä merkeissä on se miinuspuoli, että ihmiset ei jaksa ommella niitä. Vaikka merkissä olisi silityspinta, voi silityskiinnitys joskus pettää ja merkki irrota. Itse toivoisin, että haalarikansan lisäksi esim. käsityöntekijät ja tuunaajat löytäisi merkit: ne kävisivät kivasti vaikka mihin vaatteisiin, laukkuihin ym. 

Monesti käsityökaupoissa ja vaikka Tokmannin käsityöpuolella olen huomannut, että merkit ovat joko jotain ihan perus paikkoja tai lapsille suunnattuja. Mitä jos kaipaisi vähän jotain aikuisempaa ja erilaisempaa? Haalarimerkitverkosta.fi-verkkokaupassa on yli 100 erilaista merkkiä. Moni merkeistä on suunnattu juurikin aikuisempaan makuun: opiskelijaelämään liittyviä, pikkutuhmuuksia, juomajuttuja... Mutta sitten löytyy myös ihan asiallisiakin merkkejä, kuten omat suosikkini kissa, ruusu, papukaijamerkki, vesimeloni... Myös uudet heijastavat merkit ovat myös kivoja! Kannattaa käydä kurkkaamassa! Alla muutamia poimintoja valikoimasta:

Monenlaisia merkkejä. Kissa, ruusu, papukaijamerkki ja vesimeloni ovat omia suosikkejani.

Heijastavat merkit.

Jotain myös käsityöihmisille! Odotan innolla, josko valikoimiin tulisi myös virkkaus-teemainen merkki...

Opiskelijoille.

Ehkä vähän tuhmaa?

Ehkä valikoiman söpöimmät?

Seuraa myös Haalarimerkit verkosta Facebook-sivua ja Instagram-tiliä! Näin pysyt mukana esim. uusista merkeistä, arvonnoista ym! :)

Käy myös tykkäämässä Venlan maailma -blogi -sivusta Facebookissa. Kivoja arvontoja on tulossa!

3 kommenttia:

  1. Mie ompelen vaatteisiini jenkkiautoharrastamiseen liittyviä merkkejä. Niitä saa ostaa isommista autotapahtumista. Lisää tarvitsisin merkkejä, sillä yhdestäkin takista pitäisi piilottaa urheiluvaatevalmistajan logo. Täytyykin kurkata netin valikoimaa...

    VastaaPoista
  2. Mulla on hämärä muistikuva, että joskus 90-luvun alussa olisi valikoima ollut isompikin normikaupoissa myös. Silloin niistä ei tosiaan puhuttu vielä haalarimerkkeinä. Mä olen vähän keräillyt merkkejä silloin kun niitä on vastaan tullut, mutta en ole niitä mihinkään ommellut, kun ei oikein ole ollut sopivaa kohdetta.

    VastaaPoista
  3. Muistelen joskus (80 luvulla?) paikanneeni iloisella päärynällä farkkujen polveen tulleen reijän (kaduinko fillarilla). Muistelen ratkoneeni päärynän irti kun farkut kuluivat käyttökelvottomiksi, mutten muista mihin sen sitten ompelin.

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)