maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tunnelmia talvilomalta 2018

Vaikka en itse olekaan töissä tai opiskelemassa, odotan aina innolla miesystäväni lomia, koska silloin meillä on tapana reissata ja tottakai lomilla on enemmän yhteistä aikaa. Talvilomareissullemme lähdimme jo perjantaina 2.3. Miesystäväni pääsi lähtemään töistä aikaisemmin ja kerkesimme hyvin ajamaan noin 625 kilometriä samana päivänä miesystäväni vanhemmille Virtasalmelle, jossa myös Ella-koira ja mieheni siskon lapset odottelivat. Aikamme kului mm. Ellan kanssa leikkien, lautapelejä pelaillen, tv:tä katsellen, saunoen, geokätköillen ja kylillä käyden. Välillä vietin myös omaa aikaa värityskuvia värittäen, tabletilla pelaillen ja tietokoneilla oleillen. Muutaman päivän vierailun jälkeen jatkoimme n. 290 kilometriä omien vanhempieni luo Nokialle, jossa olimme yhdessä miesystäväni kanssa muutaman päivän. Kävimme mm. Ideaparkissa ja kirpputoreilla, vuokrasimme Makuunista ensi-iltaelokuvia, saunoimme ja söimme äitini ihania kokkauksia. 

Aina niin ihana Ella-koira on kaikkien kaveri. <3

Tästä traktorista olen nähnyt useamman kerran kuvia eri kädentaitoryhmissä ja olen tiennyt, että jollain Jari-Pekka huoltoasemalla se sijaitsee, mutten ikinä muista missä. Poikkesimme Joroisilla geokätköilemässä ja samalla Jari-Pekka huoltoasemalla ja vihdoinkin löysin sen! Huoltoasemalla oli myös tuunattu penkki, polkupyörä, sekä ilmoitustaulu. Niin ja tietenkin ihana Riikka-Piikka myymälä, jossa on monenlaisia lankoja ja tuomisia. Suosittelen etenkin käsityöihmisille pysähdyspaikaksi!

Ajaessamme Nokialle pysähdyimme Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälään. Täältä jos jostain löytyy Pandan tuotteita ja vähän jotain erilaistakin, mitä ei joka kaupasta löydy. Yhdellä seinällä oli mm. hauska karkkipiste, missä sai itse täyttää haluamansa kokoisen kipon haluamillaan karkilla. Sain miesystävästäni niin hyvän kuvan. :) <3

Ideaparkissa oli mukavan rauhallista käydä, koska pohjoisen talviloma on eri aikaan, mitä etelässä ja arkisin muutenkin on aina hiljaisempaa kuin viikonloppuna. Nyt itselläni oli oikein asiaa Ideaparkkiin, nimittäin mennä etsimään kunnolliset housut. Muodokkaana naisena menin Zizziin sovittelemaan useampia housuja ja yhdet ostinkin. Sovituskopin seinällä oli hauska kokotaulukko...

Nokialla sijaitsee aivan Teboilin/Löytiksen vieressä lintujen talviruokintapaikka, jossa on ihan älyttömästi sorsia. Ruokkiessamme sorsia saimme myös useita hyviä kuvia.

Miesystäväni joutui palaamaan töiden takia jo kotiin, mutta itse jäin vielä viikoksi vanhempieni luo. Välillä on kiva viettää aikaa etenkin äidin ja kissojen kanssa ja varsinainen syy, miksi olen vanhempieni luona nimenomaan viikon, ovat Turun kädentaitomessut, jonne aion yhdessä äitini kanssa mennä. Messujen jälkeen myös oma matkani päättyy ja suuntaan takaisin kohti Rovaniemeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)