perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tunnelmia talvilomalta 2017

Itse en varsinaisesti talvilomaa vietä, sillä en ole työssä tai koulussa tällä hetkellä. Olen kuitenkin tosi ilonen kaikkien muiden puolesta, jotka lomaa viettävät. Siskon tyttöni Jenna (nimi muutettu) tuli ensimmäistä kertaa luokseni Rovaniemelle matkaseuranaan äitini. Äidilleni Rovaniemi on jo vanha tuttu paikka, mutta oli ihanaa saada Jenna kylään ja tarjota hänelle uusia kokemuksia. Aluksi itseäni hieman jännitti, mitenköhän 11-vuotias tyttö mahtaa meillä viihtyä, mutta muutama päivä vierähti todella nopeasti ja tekemistähän keksittiin vaikka mitä.

Lauantaina 25.2. kävimme Napapiirillä tervehtimässä poroja, koiria, sekä tietenkin Joulupukkia. Joulupukista ei enää kuvaa saanut omalla kameralla ottaa. Onneksi porot olivat niin lähellä aitaa, että niitä pääsi myös ilmaiseksi ihailemaan. Mielestäni tämä poro ja kuva ovat kauniita, vaikka porolta toinen sarvi onkin katkennut.

 Koiria ihastelemassa ja rapsuttamassa Bearhill Huskyssa. Tässä koirat odottelevat ajelulle lähtöä.

 Sunnuntaina kävimme mm. Vintikillä kurkkaamassa, mitä kirpputorilta tällä kertaa löytyisi.

 Sunnuntaina vietettiin myös laskiaissunnuntaita, jolloin Rovalan kentällä vietettiin laskiaisriehaa. 
Riehaan emme osallistuneet, mutta sen jälkeen mieheni kävi Jennan kanssa luistelemassa. 
Itse kävin äitini kanssa pienellä kävelyllä, kamera tietenkin mukana.

 Maanantaina puolestaan vietettiin shoppailupäivää ja kierreltiin Rovaniemen keskustaa. Eläinkaupan, urheilukaupan ja Sampokeskuksen jälkeen päädyimme Lordin aukiolle.

 Pari ostoskassia. :) Shoppailukierroksen päätteeksi vielä ruokakauppaan.

Tiistaina vieraani jo lähtivätkin taas pitkälle junamatkalle kohti kotia. 
Onneksi matkat menivät hyvin ja vierailu Rovaniemellä oli kiva kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)