tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tunnelmia kesälomalta osa 5 – Välillä kotonakin


Paljon on tullut lyhyessä ajassa reissailtua. Toki matkailu on ihan huippukivaa, mutta välillä on kiva käydä kotonakin. Tai no, kotona ja kotona. En koe paikkaa missä asun kodiksi, vaan kutsun sitä ”kämpäksi”, jossa nyt vaan satun  asumaan. Uskon,  että oikea koti löytyy joskus tulevaisuudessa, kun löytää kivan asunnon, missä asuu itseni lisäksi miesystävä ja joskus lemmikki ja lapsi (tai useampia). Sitä tulevaisuutta innolla odottelen.

Virtasalmen reissun jälkeen olin viikon kämpillä ihan yksin, lukuun ottamatta välillä perheen kanssa vietettyä aikaa. Poikkesin vanhemmilla ja yhtenä päivänä näin äitiä ja isoveljeä kaupungilla. Kämpillä tein paljon perus kotihommia ja olin vaan. Välillä sitäkin kaipaa, että on vaan tekemättä sen ihmeempiä. Kun on paljon viettänyt lomalla aikaa miesystävän kanssa, ja on yhtäkkiä viikon erossa, tulee äkkiä sellainen tunne, että nyt jotain puuttuu. Jo viikossa iski ikävä. No, onneksi viikko on kuitenkin lyhyt aika.

Pelottavaa sanoa, mutta olen oikeasti tällä hetkellä tosi onnellinen. Ai miksi se on pelottavaa? Siksi, että yleensä kun ajattelee, että on onnellinen ja asiat menee hyvin, käykin niin, että asiat alkaa menemään huonosti. No, ei voi kuin toivoa, että onneni kestäisi pitkään. Olen onnellinen, koska olen (ainakin toivottavasti) löytänyt elämäni rakkauden ja että voimme viettää kesällä niin paljon aikaa yhdessä. 



Mitä olemme sitten miesystäväni kanssa tehneet? Vaikka mitä. Jo ihan normaali arkikin on paljon mukavampaa hyvässä seurassa. Ruuanlaitto, ostoksilla käyminen, leffojen ja sarjojen  katselu, ristikoiden ratkominen… Kuulostaa tosi yksinkertaiselta, mutta on oikeasti tosi kivaa. Koska on ollut lämpimiä päiviä, olemme käyneet uimassa, syöneet jäätelöä (Lidl:in mantelikuorrutteinen jäätelö on niin nam!) ja ollut muutenkin ulkona, esim. geokätköilemässä ja kierrellyt kaupungilla.


Kävimme myös IKEA:ssa pariinkin kertaan. Ensimmäisellä kerralla katseltiin ihan muuten vaan ja toisella kerralla käytiin syömässä sekä tehtiin vähän ostoksiakin.



Kansainvälisiä suurmarkkinoita vietettiin Tampereella 8.-11.7.2015. Poikkesimme markkinoilla heti ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona. Markkinat olivat yllättävän isot ja valikoimaa oli vaikka mitä: herkkuja, vaatteita, koruja, astioita, kukkia… Itse tykkäsin eniten kaikenlaisista koruista. Ostoksia en paljoa malttanut tehdä, kun kaikki kuitenkin maksaa, mutta tarttui mukaan silti omalla nimellä varustettu rannekoru sekä kiva lippahattu!

1 kommentti:

  1. Kiva postaus :)
    Virtasalmi onkin minulle tuttu paikka kun asun virtasalmen naapurikunnassa.
    Itsekkin geokätköilen se on kyllä mukavaa puuhaa :)

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)